Taiteilijakuvia

Kuratoin joitakin vuosia sitten Lallukan taiteilijoiden kanssa kesänäyttelyn Maila Talvio salonkiin Hartolaan. Näyttelyyn osallistuivat lähes kaikki Lallukan kuvataiteilijat, mukaan lukien hiljattain edesmennyt kuvanveistäjämme, professori Laila Pullinen. Kainin arkistoprojektia varten olen selaillut tänä syksynä kuva-arkistojani siinä toivossa, että löytäisin kuvia taiteilija-ystävistämme Lallukassa.

Yleensä kuvani liittyvät talon yhteisiin juhlahetkiin, esimerkiksi pesulassa en ole taiteilijanaapureitani kuvannut, Laila Pullisen kanssa kohtasimme kuitenkin usein juuri pyykkituvassa. Saatoimme keskustella puolisen tuntia taiteen ajankohtaisista asioista, ajan unohtaen. Harmittaa, etten ole Lallukan vuosinani osannut kuvata elämän arkea.

Arjen kuvat ovat myöhemmin kaikkein arvokkaimpia. Aika tekee valokuvasta merkityksellisen, olipa sen tekninen laatu mikä tahansa, kuten Susan Sontag kirjoittaa teoksessaan On Photography.

Minä ja sisareni Melek. Melek Mazicin näyttelyn ripustajaisissa Galleria Ortonissa. Kaikki on valmista päivää ennen avajaisia, Kuva: Sirpa Viljanen, 2015.

Sattumalta löysin tänä aamuna netistä Juha Laitalaisen juttusarjan Lallukan taiteilijoista. Jutut kuvineen ovat ilmestyneet Helsingin kaupunginosalehti Töölöläisessä vuoden 2015 alusta lähtien. Kimmokkeen jutunteolle on antanut se, että Lallukan taiteilijakoti on pitkään remontissa ja kaikki taiteilijat noin vuoden ajan evakossa. Joku asuu Lallukan ulkopuolella, työhuoneellaan. Eräät asuvat ja työskentelevät parhaillaan Pariisissa. Vaihdamme kuulumisia, kaikki ovat turvassa.

Kuvataiteilija Jaakko Nieminen ja kuvanveistäjä Helena Hietanen muuttivat Lallukkaan ja ensin entiseen kotiini vuonna 2005, kun muutin pois. Nykyään heidän käytössään on ollut kuvanveistäjien ateljeetila. Taidemaalari Marjukka Paunila on asunut Lallukassa vuodesta 2003 lähtien, nyt evakossa. Taidemaalari Lauri Laine työskentelee ajoittain Roomassa, graafikko Viktor Kuusela on asunut Lallukassa yli 50 vuotta. Juha Laitalainen on ehtinyt kuluvana vuotena haastatella myös kuvanveistäjä Laila Pullista. Viimeisiä ajatuksia onnistuttiin viime hetkellä taltioimaan osaksi Suomen taidehistoriaa. Linkki juttusarjaan tässä  http://www.valokuvamaailma.fi/Sivusto/Taiteilijapotretteja.html

Onnittelut Jean Sibeliukselle!

Onnittelukorttimme oli mukana Hämeenlinnan kansainvälisessä postitaidenäyttelyssä Verkatehtaalla syksyllä 2015. Nyt kaikki näyttelyyn osallistuneet onnittelut ovat nähtävillä Hämeenlinnan kaupunginmuseon FB-sivujen albumissa. 

Congratulations to Jean Sibelius on his 150th anniversary! International mail art exhibition was in Verkatehdas Hämeenlinna 28 August - 3 October 2015. All congratulations can now be seen in FB-site of Hämeenlinna city museum.

Linkki tässä FB Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Näyttelyyn 2015 osallistunut postikortti on kooste Jussi Lahdensuon ottamasta kuvasarjasta. Tässä kuva 1/3. Kainilla oli tapana tarkistaa nuoruudentyönsä kunto Hämeenlinnassa vuosittain. 

Upein karhukuvani

Joulukalenterin luuuku 4 avautuu tänään neuleblogissa. Upein ja ainoa kuva karhusta, jonka olen ottanut löytyy tässä Kuka on tassutellut täällä? Kuka kiipesi puuhun?

Joku söi puuroani

Joulukalenterin luukku 3

Joulukuun kolmas luukku avautuu tänään neuleblogissa, linkki tässä Höyhenentakki

Valokuvablogissa on oma päiväkirjansa, tie sinne http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/

Joulukalenterin luukku 2

Joulukalenterin luukku 1 avautui eilen neuleblogissa, linkki tässä.Neulo se kukkasin

Luukku 2 avautuu NYT blogin Menovinkeissä. Lahden kaupunginteatterissa tänään klo 10.00 Muotoiluinstituutin joulumyyjäisten osa 2. ja myös Lahden Taideinstituutti on edustettuna. Etsitkö miehelle juhlapukua, joka erottuu massasta? Avaa joulukalenterin luukku 2 tästä http://taidepiika-menovinkit.blogspot.fi/2015/12/

Pure Gold, suunnittelija Pablo Alejandro Maas, Lahden Muotoiluinstituutti, 2015

Ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutos on todellinen, emme enää pääse siltä pakoon silmät ummistamalla. Muutos koskee niin säätilaa kuin henkistä tilaa. Onko aika alkanut kulkea taaksepäin? Kehitys ei enää muistuta edistystä, vaan regressiota, sivistyksen taantumaa.

Tänä syksynä olen pohdiskellut, ettei maapallon ilmastonmuutoksen hallitseminen ole mikään haaste, vaan seuraus ihmisen omasta toiminnasta. Taikasanalla haaste peitellään todelliset ongelmat. Haastavan murroksen sijaan olemme tosiasiassa kriisissä. Arkikielessä käytämme taikasanaa haaste ja haasteellinen todellisten ongelmien peittelyyn. Laskin hiljattain uutisista 20 haaste-sanaa, se liitetään attribuuttina lähes kaikkiin elämän eri ilmiöihin, täysin asiayhteydestä riippumatta. Vihaan sanaa haaste. Ongelmia ei tarvitse tunnistaa eikä yrittää ratkaista, kun kaikki ymmärtävät, kuinka haasteellinen, challenging, jokin asia on.

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa arkeeni, nyt marras-joulukuussa maaseudulla?

Kuvasin tämän maiseman kahdesti.

23.11.2015

1.12.2015

Toistuvat myrskyt aiheuttavat jatkuvia sähkökatkoksia. Ruokaa ja puhdasta juomavettä on ihan oikeasti varattava useamman päivän tarpeisiin. Sähkökatkosten aikana loppuu patterista lämpö. Vettä ei tule hanasta. Pyykkiä ei pestä eikä tiskejä tiskata, suihkuttelun sijaan käydään rantasaunassa tai lämmitetään kattilalla pari litraa vettä peseytymiseen..

Ja kun lumi taas suli, pupu pääsi salaattipenkin vartijaksi.

 Joulukuun 1. päivänä orvokki on kukkinut yhtäjaksoisesti 8 kuukautta. Kahden pakkasjakson jälkeenkin löytyy vielä persiljaa, yrteistä timjamia. Viljellään näitä.

Maailma pystyy leikkaamaan päästöt yksinkertaisella päätöksellä heittää sana haaste romukoppaan. Silloin emme enää yritä, vaan saamme aikaan, ja sovellamme tunnettuja ja tieteellisesti toimivia konsteja.

Perjantain pähkinä sarvikuonojen maassa

Eläimellisyydestä - Animal / Anima

Lahden Muotoiluinstituutissa sommitteluläksynä tänä syksynä oli tehdä joulunäyttelyyn veistos, joka tulkitsee plastisella kielellä jonkin eläinlajin erityispiirteitä ja suhdetta ihmiskulttuuriin. Tehtävänanto oli muotoiltu mielenkiintoisesti ja kuvasin sen talteen.

Kun vierailin opiskelijoiden näyttelyssä Muotoiluinstituutissa viime lauantaina, teostietoluettelot olivat loppuneet valtaisan kävijämäärän tungoksessa. En siis saanut selville, kuka oli tehnyt ja minkä työn. En myöskään löytänyt tehtävänantoon liittyneitä tekstejä, joilla opiskelijoiden tuli kuvata esille saatettuja teoksiaan. 

Hyvä niin, sillä plastisessa sommittelussa on oleellista se, miten tekijä sommittelee ajatuksensa visuaalisesti arvioitavaan muotoon.

Aleksander Pukki, Lahden Muotoiluinstituutin joulunäyttely, 2015

Tein tehtävästä itse tutkimusosion eli googlailin ympäriinsä. WWF:n sivuilla kerrotaan, että sarvikuono on erittäin uhanalainen. Sarvikuonon sarvesta maksetaan joillakin markkinoilla enemmän kuin kullasta. Sarvikuonojauhetta markkinoidaan ihmelääkkeenä, joka parantaa kaiken krapulasta syöpään. Maailman uskomuslääketieteessä sarvikuonon jauhetta käytetään erityisesti potenssilääkkeenä. Sarvi on kuitenkin vain keratiinia, sarveisainetta, jota ihmisellä löytyy kynsistä ja hiuksista.  Ihmisessä on niin paljon sarvikuonoa, että omien kynsien pureskelu ajaisi saman asian. Erityisesti Suomea on kutsuttu sielultaan sarvikuonojen maaksi.

Tutkiva bloggari sai lopulta selville, että kuvassa olevan sarvikuonon oli muovaillut Aleksander Pukki, Lahden Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehuurin linjan kalustemuotoilun kolmannen vuoden opiskelija. Tulevaisuuden taiteilija ottaa kantaa siihen, kuinka sarvikuonoja salametsästetään miehisen potenssin toivossa. Veistoksellisesta muodosta ja dramaattisesta näyttelyvalaistuksesta haluaisin antaa teokselle arvosanan 10 ++

 

Kultaista ja hopeista joulupostia

Kultaista joulua! Jos kortti ei tule sinulle lakon vuoksi postissa, niin tässä useampia. Postaus löytyy tänään neuleblogista, linkki tässä Kultaista ja hopeista joulupostia

Design by sisustusarkkitehtiopiskelijat Julia Niemi ja Noora Lehtinen. Etelä-Suomen Sanomat otsikoi tänään 26.11.2015 Lahden Muotsikan joulumyyjäisten kävijäennätyksestä. Esillepanijoina oli yli 70 muotoiluinstituutin opiskelijaa.

Kun aurinko nousi

Aamulla eilen, en niin varhain, kävelin järven rantaan.

Päivitys valokuvablogissa Kun aurinko nousi

Lahden Muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä kävijäennätys

Ylimääräinen Muotoiluinstituutin joulutapahtuma Lahden kaupunginteatterissa 2.12.2015

Lahden Muotoiluinstituutin perinteiset joulumyyjäiset keräsivät tänä vuonna ennätysyleisön. Jo ensimmäisenä päivänä oli käynyt noin 3000 vierasta, mikä oli enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Tänä vuonna kokonaiskävijämäärä oli 4800, ja opiskelijayhdistys MIO ry:n mukaan kävijäennätys rikkoontui neljättä vuotta peräkkäin.

Myös Etelä-Suomen Sanomat uutisoi 23.11, että käteinen läheisen kauppakeskuksen pankkiautomaateista oli loppunut siksi, että muotsikassa oli perinteiset joulumyyjäiset.

Tapahtuma kiinnostaa suurta yleisöä, koska samalla on mahdollisuus tutustua henkilökohtaisesti nuoriin, tulevaisuuden suunnittelijoihin ja heidän töihinsä. Palaan kohtaamisiin myöhemmin, sillä tänään neuleblogissa päivitys tapaamisesta, joka johti nopeaan tulokseen.

Tutustuin sisustusarkkitehtiopiskelija Inkeri Noppariin, joka oli valmistanut myyjäisiin yksilöllisiä nappeja. 

Tilasin häneltä niitä lisää ja hän lupasi suunnitella ja valmistaa uusia ensi viikon keskiviikoksi.

Suuren suosion vuoksi Muotoiluinstituutin opiskelijat järjestävät ylimääräisen joulumyyntitapahtuman keskiviikkona 2.12. klo 10-14. Tilat tarjoaa Lahden kaupunginteatteri osoitteessa Kirkkokatu 14, 15140 Lahti.

Linkki neuleblogin päivitykseen tässä Rakkain villatakki

Metsään meni

Valokuvablogissa päivityksiä. Kun puutarha vaipui talviuneen, heräsin ihmeelliseen valkeuteen, illalla Menin metsään

Menovinkkejä päivityksessä joulunaikaan

Innostuin päivittämään kulttuurin menopalstaa nyt, kun kutsuja saapuu iloisiin joulutapahtumiin.

Kuva: Vierailin Lahden taidemuseon julistenäyttelysssä 23.4.2015,  kasvot rajattu julisteesta.

Aloitetaan Lahdesta tulevana viikonloppuna. Tänä vuonna Ornamo Design joulumyyjäiset järjestetään Lahden taidemuseossa 21.-22.11.2015. Museon näyttelyyn Piirrä nyt! on samalla ilmainen sisäänpääsy. Näyttely on ainutlaatuinen katsaus suomalaiseen nykypiirustukseen. Kuratoidussa näyttelyssä mukana 55 taiteilijaa ja 101 piirustusta.

Päivitys Ornamon Design -joulumyyjäistä blogin menovinkeissä tässä

Lisätietoja Piirrä nyt! näyttelystä Lahden taidemuseon näyttelyt

Käsityöllä kerätään varoja rintasyöpätutkimukseen

Mikä se tuottaja oikein on? No sitä sopii ihmetellä, koska työnkuvani vaihtelee tehtävästä kolmanteen. Innostun helposti uusista asioista, ja Oikotien uratestissä tänään sain kolme vaihtoehtoa : 1. näyttelijä 2. taiteilija 3. somistaja. No jotakin näistä on tarvittu taidenäyttelyjen tekemisessä. Näyttelijä järjestää yleisöopastuksia tai esim. kerää rahoituksen markkinointitehtävissä, taiteilija innostaa mukaan ja somistaja osallistuu ripustukseen. Nyt löytyi myös selitys sille, miksi eräs työkaverini useammin kuin kerran huokaili: millaisen näyttelijän Suomi minussa onkaan menettänyt. Mennään tänään kolmanteen vaihtoehtoon, somistaja. Tässä ripustustusidea sukkien valokuvaukseen.

Syöpäsäätiö kerää jo kolmatta vuotta varoja rintasyöpätutkimukseen käsityöllä, Roosa -nauha kampanjan avulla. Mukana ovat kaikki Suomen Taito-yhdistykset ja Taito-Shopit. Langoissa kampanja jatkuu tänä vuonna pitkälle syksyyn. Osallistua voi esim. ostamalla neuleiden ohjekuvastot, joista löytyy iloa vuosiksi eteenpäin. Juttu kuvineen löytyy tässä

Terveiset Tampereen käsityömessuilta

Terveiset Tampereen käsityömessuilta löytyy tänään juttuna Taidepiika-neuleet -blogissa. Messuista tuli tänä vuonna Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusalan tapahtuma. Uusi kävijäennätys on lähes 49.000, mikä kuvaa kädentaitojen arvostuksen kasvamista Suomessa. Tapahtuma yhdistää niin harrastajia, ammattilaisia, alan yrittäjiä kuin Suomi-Designia tutkivia tahoja. Messuilla nähtiin mukana yhä enemmän nuorisoa. Kohtaamisia messuilla, linkki juttuun tässä http://taidepiika-neuleet.blogspot.fi/2015/11/tampereen-kasityomessuilla-2015.html

Jotta emme unohtaisi

Manifestations d´amour et d´encouragement 

pour qu´on ne les oublie pas

Heijastus, Reflection, Amsterdam, 2015

Kuvasarjassa ei ole Anne Frankin talo, mutta se on heijastus hänen 13–15 vuotiaana, vv. 1942–1944 kirjoittamastaan Nuoren tytön päiväkirjasta, jonka luin lapsena. Talo kanavan varrella osoitteessa Prinsengracht 263 tarjosi toisen maailmansodan aikana piilopaikan kahdeksalle juutalaiselle, joista hengissä selviytyi vain yksi, Annen isä Otto Frank. Monet muutkin Amsterdamin talot tarjosivat vinteillään piilopaikkoja.

Kuljen kanavarantaa Anne Frankin talolta poispäin, sillä kotimuseoon sisään päästäkseen odotusaika jonossa olisi iltapäivällä arviolta viisi tuntia. Pohjanmereltä puhaltava tuuli ryöpsäyttää tähän aikaan vuodesta lyhyitä sadekuuroja rajuna suihkuna Amsterdamin niskaan. Kerran vuorokaudessa vesi kirkastuu kanaaleissa kuun ja auringon painosta. Vuorovesi huuhtelee aamuksi esiin kirkkaampia heijastuksia vinoista taloista, asuntolaivoista, kanavarantoja reunustavista kellanvihreistä puista. Jotta hahmottaisin näkemääni, kirjoitan päiväkirjaa valokuvaamalla.

Kun Anne Frank kirjasi arkea lapsen näkökulmasta, vähemmän tunnettu hollantilainen Mirjam Bolle toisaalla kanavan varrella kirjoitti päiväkirjaa 25-vuotiaan naisen selviytymistarinana, joka on julkaistu suomeksi nimellä ”Jotta saisit tietää – Kirjeitä Amsterdamista ja keskitysleireiltä” (Kirjapaino, 2008). Lukiessani kirjaa kuulen Suomen uutisista, että pakolaisille ei löydy tilaa, vaan heidät majoitetaan telttaleireihin ja kontteihin.

-        - Ensimmäinen kuljetus (leireihin) järjestettiin karjavaunussa, ovet lukossa eikä edes vessaa, kirjoittaa Mirjam Bolle.

Päiväkirjan sivuilla toistuu kuukaudesta toiseen lause - Mutta kestää liian kauan kertoa kaikki yksityiskohtaisesti. 

Arki muuttuu syrjiväksi lähes huomaamatta.  Ihmisen mieli ailahtelee pelon ja toivon välillä. Kun ihmiset eristetään sosiaalisesti, elämästä tulee helvetti. Syrjintä muuttuu viralliseksi, se johtaa rajoituksiin, kieltoihin, ratsioihin, pidätyksiin, väkivaltaan. Pian siirto kontteihin ja leireihin. Keskitysleirillä Mirjam Bolle ylläpitää toivoa kirjoittamalla päivittäin, voidakseen kertoa kokemuksistaan, jos ja kun sota päättyy.

Anne Frankin ja Mirjam Bollen päiväkirjoista löytyvät nämä rakennukset, kanavat, joiden varrella kävelen. Näkymät ovat unenomaisesti tuttuja. Heijastukset virtaavaan veteen ovat väreileviä kuvia, joissa aika ei kulje horisontaalisesti. Kukin nyt-hetki on ollut osittain olemassa jo silloin ja ehkä valokuva voisi tallentaa siitä heijastuksen.  Löydän salaisia puutarhoja.

Valokuvablogistani löytyvä kansio ”Salaiset puutarhat” esittää kuitenkin julkisia tiloja, yksityisten ihmisten rakentamia esillepanoja. Ne on tarkoitettu naapureiden tai ohikulkijoiden ihailtavaksi ja kertovat varakkaista omistajistaan. Ikkunoiden kukka-asetelmat tuovat mieleen Van Goghin maalausten Iiris-aiheen. Täällä ei somisteta puutarhatontuilla. Sisäpihojen puutarhat ja terassit ovat sosiaalisen statuksen näyttämöitä Apollo-patsaineen. 

Talojen edustalle ja parvekkeille istutetut aina vihannat köynnökset, harvinaiset kukat ja puut kertovat Antwerpenista siirtomaaisäntänä, vallasta ja vauraudesta, mutta myös monikulttuurisesta nykyisyydestä. Hollannin kulttuuri on kehittynyt suvaitsevaiseksi, koska se on ottanut ihmisiä vastaan, hyväksyy ihmisten erilaisuuden, kunnioittaa jokaisen oikeuksia ja perustavanlaatuisia vapauksia. Hollannissa on yli 16 miljoonaa asukasta alueella, jonka pinta-ala on 41 540 km2.  Suomen pinta-ala on 338 435 km2, mutta onko yhtään henkistä tilaa?

 Jotta saisit tietää, Mirjam Bolle selviytyi Bergen Belsenin keskitysleiriltä 1944. Anne Frank menehtyi samassa leirissä 15-vuotiaana, mutta hänen talossaan on vuosittain yli miljoona kävijää. Anne Frankin päiväkirjoja tutkitaan parhaillaan uudelleen ja niitä taustoitetaan laajemmin osaksi toisen maailmansodan historiallisia ilmiöitä. Tutkimus ja uusi editio kirjasta ovat valmistumassa vuoteen 2017 mennessä.

Oma päiväkirjaani jatkuu valokuvablogissa, linkki tässä http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/

Anne Frankin museoon voi ostaa pääsylipun ennakkoon Online-lippuna, jolloin sisäänpääsy helpottuu. Lisätietoja museon omilta internet-sivuilta, linkki tässä Anne Frank museum

Kotini on laivani, Amsterdam 2015

Uusi kansio valokuvablogissa, linkki A man´s home is his boat

Valokuva ja asetelmat Heinolassa

Vanitas - kaiken katoavaisuus nykytaiteessa

Niclas Wariuksen valokuvanäyttely Vanitas Heinolan kaupunginmuseossa 22.11.2015 asti.

Heinolan taidemuseon Galleria Lambertissa Niilo Helanderin säätiön kokoelmien näyttely 29.11.2015 asti.

Heinolassa 3.marraskuuta 2015

Alankomaalainen 1600-luvun maalaustaide innostaa myös nykytaiteilijoita tutkimaan arkea esineistä, joista rakennetaan asetelmia. Tekniikka voi olla perinteinen maalaus tai grafiikka, sommitelmana tehty esine-installaatio, valokuva tai näiden yhdistelmä. 

Heinolan kaupunginmuseon lumimarjoja

Valokuvaa ja installaatiota yhdistävä Niclas Wariuksen näyttely Vanitas Heinolan kaupunginmuseossa sopii tähän museotilaan erinomaisesti.  Onhan Heinolan kaupunginmuseo jo itsessään kuin korurasia. Myöhäisempiretyylisen rakennuksen interiööri on 1700- ja 1800 – luvuilta. Museon omat kokoelmat on ripustettu esille installaationa, jossa kukin huone on oma esteettinen sommitelmansa.

Aalto-yliopistosta 2003 valmistunut valokuvaaja Niclas Warius (s. 1972) työskentelee Kemiönsaaressa ja Helsingissä. Taiteilijan näyttelylle antama nimi Vanitas viittaa kaiken turhuuteen, katoavaisuuteen. Warius on tutkinut aihepiiriä myös aiemmissa näyttelyissään, mutta Heinolan kaupunginmuseossa työt tuntuvat olevan kotonaan, oikeassa ympäristössä.

Vanitas liittyy maalaustaiteen memento mori – aihepiiriin, jossa muistutetaan ihmistä hänen omasta kuolevaisuudestaan.  Warius on tuonut esille myös yhden esine-installaatioista, joka on toiminut esille ripustetun valokuvan aiheena. Installaatio on myös maalaustaiteen asetelma, käsitteen alkuperäisessä merkityksessä. Sana asetelmahan tuli suomen kieleen melko myöhään, vasta 1917. Alun perin niitä kutsuttiin Suomessa sanalla ”hiljaiselo” (saks. Stillleben, ranskaksi nature morte, kuollut luonto).

Niclas Wariuksen valokuvat ovat koskettavia, ne saavat katsojan pohtimaan, mitä esineet kertovat käyttäjistään ja yleisemmin ihmisen elämänkaaresta. Kuvat tutkivat ajan käsitettä, kertovat tapahtumista, jolloin esineisiin on latautunut merkityksiä. Tunnetilat ovat tunnistettavia ja liikuttavia. Kokonaisuus on aistillinen ja herkkä. Kuvat ovat myös teknisesti erinomaisia. Taidekuvina ne ovat ennen kaikkea sommitelmia väristä, valosta ja varjoista, joita taiteilija valokuvauksen avulla tutkii.

Heinolan taidemuseo kesäteatterista päin katsoen

Valokuvaa on esillä Heinolassa tällä hetkellä myös kaupunginkirjastossa, johon on ripustettu Heinolan kameraseuran näyttely.  Asetelmat ja Vanitas-aihe puolestaan jatkuvat Heinolan taidemuseon Galleria Lambertissa, josta löytyy Niilo Helanderin säätiön kokoelmista koottu näyttely.  Heti ensimmäisessä salissa häikäisee taidemaalari Marjukka Paunilan temperamaalaus Yksin vuodelta 2008. Rinnalla löytyy Tuomas von Boehmin hienopiirteisiä asetelmia litografioina 1950-luvulta sekä Veikko Vionojan sisä- ja ulkotilaa yhdistävä asetelma Talvi-ilta, öljy, 1970.  Mukana on myös etsauksissaan ja puupiirroksissaan ajattomia, aina ajankohtaisia naistaiteilijoitamme, kuten Anitra Lucander ja Ina Colliander.

Heinolan taidemuseo 3.11.2015

Linkit tekstiin

Heinolan museot http://www.heinola.fi/museoiden-nayttelyt-ja-tapahtumat

Heinolan kameraseuran näyttely kirjastossa http://www.lastukirjastot.fi/

Teoskuvia löytyy taiteilijoiden nettisivuilta

Niclas Warius http://www.niclaswarius.com/

Marjukka Paunila http://marjukkapaunila.fi/

Holloween täällä

Clair de Lune

Kuu on vaiheessa ja onnistuin tallentamaan oudon ilmiön 

Hauskaa kepposten päivää!  

Valokuvablogissa oranssipäivä, linkki สีส้ม

Päivitys neuleblogissa, villapaidan uusi elämä, linkki tässä

Terveisiä Järvenpään kulttuuri- ja kongressikeskuksesta

Kuvapäivitys tänään Kainin omilla blogisivuilla, linkki tässä

Helsingin kirjamessuilla neljässä päivässä lähes 80 000 kävijää

Kirjativolissa yli 1100 esitystä

Helsingin ensimmäiset kirjamessut pidettiin antikvariaattien toimesta vuonna 1988. Messuille ei tuolloin vielä osallistunut kustantajia tai kirjailijoita. Muistelen alkuvuosien rauhallisia vierailujani kirjamessuilla. Opiskelijankin oli mahdollista ostaa kaunokirjallisuutta antikvariaatista. 

Nykymuodossaan kirjamessut pidettiin nyt 15:ttä kertaa. Järjestäjinä ovat Helsingin Messukeskus, Suomen Kustannusyhdistys ja Suomen Kirjakauppaliitto. Kyse ei kuitenkaan ole vain kirjoista tai kirjallisuudesta. Kirjamessuihin sisältyvät postimerkkimessut sekä Viini, ruoka ja hyvä elämä –messut. Kaikkiin pääsee samalla lipulla.

Tänä vuonna mukana oli 340 näytteilleasettajaa, kustantajia ja kirjakauppiaita, mutta sen lisäksi yli 800 tapahtumaa, joista valita. Kirjailijavieraita saapui yhdeksästä eri maasta. Yli 1100 esiintyjää, julkisuuden henkilöitä, poliitikkoja, tiedemiehiä, yhteiskunnan vaikuttajia. Neljän messupäivän aikana kävijöitä oli 79 926. Sehän on lähes 80 000!

Yhden päivän vierailulla tarjonta alkoi uuvuttaa. Olin suunnitellut tutustuvani uusiin kirjoihin ja kirjallisuuteen. Käsiini ilmestyneet raskaat kirjakassit ja ihmistungos verottivat voimia ja keskittymiskykyä. Kun olin ostanut vahingossa saman kirjan kahdesti, piti lähteä syömään. Mutta mihin jättää kirjat saadakseen tarjottimen käteen? Yhtään vapaata tuolia tai pöytätasoa ei näkynyt puolenpäivän jälkeen. Lukollisia säilytyslokeroita löytyy kymmenilletuhansille vierailijoille tusina, kaikki jo aamulla varattuja. Mutta mitä siitä, nythän keskiössä on kirjat ja kirjoittaminen.

Takauma-lavan aiheena oli kirjailija käsikirjoittajana. Tuuve Aro haastatteli, miten käsikirjoittaminen eroaa kirjailijan työstä. Johanna Hulkko ja Katariina Romppainen ovat käsikirjoittaneet Ylen Uusi päivä -televisiosarjaa. Elokuvien Paha maa ja 8-pallo käsikirjoittaja Jari Rantala kertoi, millaista on käsikirjoittajan työ. 

Tapasin kirjallisuudenystäviä, jotka viettävät messuilla koko viikonlopun voidakseen osallistua kirjailijoiden esityksiin kuin luennoille. He tutustuvat tarjontaan viikkoja aiemmin ja noudattavat messuilla tarkkaa ohjelmaa. Kokemuksesta viisastuneena olen laatinut uuden strategian.

Ensi vuonna hankin messuille neljän päivän kokoaikarannekkeen. Vietän Helsingissä koko viikonlopun. Kuljen vapaasti messuille ja ulos. Maistelen viinejä, herkuttelen ruokaosastoilla, käyn luennoilla. Yhden päivän nuuhkin vain antikvariaattien osastoa. Julkkisesiintyjien vetämien ihmistungosten aikana vetäydyn kohti rauhallisempia kirjaosastoja ja lavoja.

Sitä odotellessa tyydyn internetin tarjoamiin uusien kirjojen luetteloihin, käyn lähikirjastossa, jossa voi rauhassa tutustua uutuuksiin. Ja onhan meillä onneksi Sysmä, Suomessa kirjakylä, jossa voi myös rauhassa lukea ja kirjoittaa stipendiaattina Vila Sarkiassa kirjoja. Sysmän kirjakyläyhdistyksen järjestämä messubussi oli muuten täyteen lastattu lukijoilla ja paluumatkalla myös kirjoilla.

Järvellä ja joella hämärän aikaan

Lokakuusssa värit saavat voimaa, seuraan kameran kanssa virtaavaa vettä. Vesi on alhaalla,
pikku koski on muuttunut kivikoksi. Järvelle ehdimme hämärän aikaan. Valokuvablogissa uusi kansio linkki tässä

Suomi asutettiin vasta jääkauden jälkeen, siirtolaisten toimesta

Norjalaisvaikutteinen Hannunvaakuna osa karjalaista perinnettä

Tämän blogin alablogina, omalla sivustollaan ja omassa osoitteessaan löytyy neuleblogi. Ensimmäisen päivityksen tein kaksi vuotta sitten, syksyllä 2013. 

Miksi pidän neuleblogia? Kaikki käsillä tekeminen aktivoi vasenta aivolohkoa, ihmisen luovaa puolta, ajatukset lähtevät liikkeelle. Neulominen on  myös liikkumiseen aktivoiva harrastus. Blogista ilmenee, että olen saanut yhdistää neulomiseen luontoretkiä, valokuvausta ja kuvankäsittelyä. Blogin pitäminen käsittää myös kirjoittamista, mielikuvien työstämistä. Tähän mennessä 135 päivitystä ja tilastossa lähes 40.000 kävijää.  

Harrastus voi johtaa jopa käsitöiden arkeologiaan ja historiaan. Neuleblogin 2-vuotisjuhlaa vietetään tänään päivityksellä 136: Hannunvaakuna Laatokan länsirannalla.

Ensisilmäykseltä norjalaisvaikutteisen kirjoneuleen alkuperä ei ole tiedossa.

Hannunvaakuna on ollut tunnettu koko Pohjois-Euroopassa, Gotlannissa jo 400–600 –luvuilla. Kuviota on käytetty myös Suomessa tuottamaan onnea neljältä eri ilmansuunnalta – idästä, lännestä, etelästä ja pohjoisesta.  Neuloessani lämmittelen kulttuurivaikutteilla, ihmisvirtojen liikkeillä.

Neuloin ranteeseen perinteisen kalanruoto- tai havunoksan mallin vihreällä. Vihreä liittyy Hannunvaakunan klassisiin heraldisiin merkityksiin ja tulee lapaseeni 1000–1100 –lukujen taitteesta. Vihreä on myös ikivihreää karjalaisen kulttuurin yhteyttä luomakuntaan. Pinkin sävyisillä linnunsilmäkuvioilla näen ympärilläni hyviä asioita joka ilmansuunnassa. Ranteen retuliini hävittää toisten arvostelun halun ja tuo suvaitsevaisuutta. 

Neulemallit muuttuvat kaiken aikaa, elävät neulojiensa mukana.

Tätä tekstiä neuloessani opin, ettei Suomessa asunut alun perin ketään. Kaikki on tuontitavaraa. Ensimmäiset ihmiset tulivat Suomeen vasta jääkauden jälkeen. Koko maa on asutettu eri vuosisatojen aikana, siirtolaisten toimesta. Neuleblogin oma osoite http://taidepiika-neuleet.blogspot.fi/

Ruojakuu ketkuilee

Valokuvablogissa loka-, lika- eli ruojakuu on alkanut lämpimin värein  Miksi ihmeessä vuoden kauneinta aikaa nimitellään näin? Kun ruska on kauneimmillaan, suomen kielessä puhutaan ruojakuusta. Ketkuja, kanaljia ja hunsvotteja olemme kaikki.

Lokakuu valokuvablogissa tästä linkistä

Kain Tapperin kokoelmat Ortonissa ripustettu uudelleen

Vierailu Helsingissä kuluneella viikolla tuotti paljon iloisia uutisia, joista tein postauksia FB-sivuilla. Nyt vasta ehdin blogiin.

Invalidisäätiö Ortoniin deponoimani Kainin kokoelmat on ripustettu kauniisti uudelleen Ortonin yhteyspäällikön Sirpa Viljasen ja taidemaalari Olavi Pajulahden toimesta.

Samat henkilöt ovat Galleria Ortonin toiminnan vastuuhenkilöitä, tapaamme heidät aina ripustamassa, näyttelystä kolmanteen.

Aiheesta lisää myöhemmin, nyt vain pari kuvaa ja pikainen päivitys Kainin blogissa, linkki tässä

Valoa maalaustaiteessa

Melek Mazici – colours on white 

Näyttely ja kirja

Galleria Orton, Helsinki 23.10.2015 asti

Filosofi Eero Ojanen pohtii Melek Mazicin uuden kirjan esipuheessa valkoisen värin erilaisia merkityksiä, kuten valkoiseen liittyvää puhtautta ja tahrattomuutta. Kaikkien teosten tekniikka on akryyli kankaalle.

Näyttelyssä Galleria Ortonissa seison Melek Mazicin läpikuultavien akryylimalausten edessä. Maalauksissa valkoinen väri on lähtökohta, mutta minulle näiden maalausten värit ovat valoa. Se mitä kutsumme väriksi, on valoa. Väriä ei ole olemassa ilman valoa. Valkoinen voi olla hajavaloa, mutta valkoinen ei ole mikään tabula rasa, tyhjä ahdistunut paperi tai nyt maalauksista puhuttaessa, kangas.

Tätä kirjoittaessani tajuan, että olen valinnut blogini taustaksi mustan värin, koska tarvitsen kirjaimille ja kuvien väreille vahvan kontrastin. Melek Mazici puolestaan kertoo haluavansa valkoisen avulla suunnata katseen kohti väripintoja. Maalausten abstrakteihin väripintoihin saapuu valoa monista eri suunnista. Valoon - vastavaloon, myötävaloon ja sivuvaloon kiinnittyi huomio myös pidetyissä näyttelyn avajaispuheissa.

Pidän todella paljon siitä, että taiteilija antaa alitajuntansa tehdä työtä ja antaa meidän katsojien itsemme rakentaa suhteemme maalauksiin.

Musta ja valkoinen ovat monissa kulttuureissa elämän ja kuoleman värejä. Niihin liittyy pyhyyden merkityksiä. Värit ovat myös tunteita. Muistan kuinka 1990-luvulla Kuvataideakatemian savikurssilla hämmensin ihmisiä valkoisella värillä. Olimme opintomatkalla Länsi-Afrikassa, Senegalin pienessä rannikkokaupungissa Rufisquessa. Olin kääriytynyt valkoiseen pitkään paitaan suojatakseni itseni auringolta. Valkoinen oli siellä silloin joidenkin mielestä varattu vain pyhille miehille. Ainakin, jos asussa oli vielä huppu, jolla nainen oli peittänyt päälakensa. Tietämättäni astelin näkymättömällä rajalla. Turkissa jollakin seudulla oli puolestaan ennen vanhaan tapana, että vain naimattomat naiset pitivät valkoista huivia. Sain valkoisen huivin lahjaksi Melekiltä yli 30 vuotta sitten. Siihen aikaan, kun Melekistä tuli sisareni. Silloin, kun opin, että suomeksi Melek tarkoittaa enkeliä. Enkelit ovat valon olentoja.

Galleria Ortonin enkelin Sirpa Viljasen lempiväri on käytännöllinen ja tyylikäs musta. Kun Melek ja Sirpa ripustivat näyttelyä viime sunnuntaina Helsingissä, kuvasin molemmat sisareni, colours on black and white. 

Kannattaa tutustua näyttelyyn, jonka maalaukset tutkivat puhdasta valoa, siis väriä. Seuraava mahdollisuus tulee ensi vuonna, jossakin toisessa maassa. Nämä suomalaiset naistaiteilijat kun ovat jo yli 150 viime vuoden ajan olleet kansainvälisiä.

Galleria Ortonin kuraattori on taidekriitikko Otso Kantokorpi. Näyttelystä Galleria Ortonin sivuilla, linkki tässä http://www.orton.fi/fi/invalidisaatio-orton/galleria-orton/kuukauden-taiteilija/2015/melek-mazici/

Alaston kriittikko näyttelystä blogissaan, linkki tässä

Melek Mazicin haastattelu MTV 3, Studio 55 uutisissa 1.10.2015, linkki tässä

Syksyn näyttelykierros suunnitteilla

Kain Tapperin kokoelmaa Invalidisäätiö Ortonissa ripustetaan nyt uudelleen ja suunnittelen samaan retkeen näyttelykierrosta etelään, aloittaen Hämeenlinnasta.

Kuva: Vanajaveden reitiillä Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Taidemuseossa avautuu vielä syyskuussa toisen akateemikon, Eija-Liisa Ahtilan näyttely (26.9.2015-31.1.2016). Videoteoksistaan kansainvälistä tunnustusta saanut taiteilija vietti lapsuutensa Hämeenlinnassa, ja näyttely Hämeenlinnassa liittyy Sibeliuksen juhlavuoden 2015 ohjelmaan.

Akateemikon arvonimen Eija-Liisa Ahtila sai vuonna 2009 samaan aikaan kuin valokuvaaja Caj Bremer. Kaksi muutakin akateemikkoa nimettiin tuolloin: kirjailija Kirsi Kunnas ja tanssitaiteilija Marjo Kuusela. Vuosi 2009 oli poikkeuksellinen. Yleensä Taiteen keskustoimikunta on nimittänyt akateemikot yksi kerrallaan, sillä arvonimi on elinikäinen ja uusi nimetään vasta edellisen kuoltua.

Kainin kuoltua hänen seuraajansa kuvataiteiden akateemikkona on yli 40 vuoden taiteilijauran elänyt Outi Heiskanen, ja Outin kanssa yhteistyöni on jatkunut Kainin poismentyä. Outi peri Kainilta Lallukan Taitelijakodissa perustetun Taivaallisen Akatemian. Se toimii nykyisin Outin Oheistaidekodissa osoitteessa Vinkkiläntie 38, Vehmaa.  Olen saanut kutsun vierailla siellä vielä tänä syksynä.

Helsingissä saan samalla osallistua galleria Ortonin seuraavan näyttelyn ripustajaisiin, joka on yhtä juhlaa. Tulossa on Melek Mazicin näyttely Colors on White (29.9.-23.10.2015). Tätä odotan jännittyneenä, olenhan seurannut taiteilijan työskentelyä 1980-luvulta lähtien.

Yritän ensi viikolla saada näpättyä kuvan, kun Ortonissa ripustamme Kainin tekemän muotokuvan Outista ja Outin tekemän muotokuvan Kaininsta. Näistä titteleistä vielä, kun ne kerran liittyvät nimilappuihin: Kain kutsui itseään kuvanveistäjäksi, Outi on käyttänyt taiteilijanimeä Heis. Melek Mazici kuvaa itseään esteetikoksi.

Taidekriitikko Otso Kantokorpi on aiemmin kirjoittanut Kainin kokoelmasta Ortonissa otsikollta Taidetta arjen keskellä. Linkki tekstiin Ortonin nettisivuilla on vaihtunut, uusi osoite tässä Invalidisäätiö Orton, galleria Orton - Kain Tapperin kokoelmat

Linkit tekstiin:

Kain Tapperin kokoelmat Ortonissa, yhteystiedot ja aukioloajat Galleria Orton
Melek Mazici, uutisia http://melekmazici.com/current/news/
Oheistaidekoti 2015 http://www.oheis.fi/
Hämeenlinnan Taidemuseo, tulevat näyttelyt http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Kulttuuri/Taidemuseo/Nayttelyt/Eija-Liisa-Ahtila/

Aurinkoista syyskuuta!

Martta Wendelinin näyttely Hämeenlinnan Taidemuseossa on nyt päättynyt, samoin hauska työni näyttelyoppaana ja lasten satukierrosten vetäjänä. Työrupeama museossa oli jälleen kiihkeä. Kaupungin kuhinan ja tuhansien ihmisten kohtaamisen jälkeen on hyvä levätä tovi luonnon rauhassa.

Metsässä löytyy vielä mustikoita ja puolukat alkavat punertaa, iltaisin lämmittelen tulen ääressä ja kietoudun villaan. Syksyn ensimmäinen päivitys löytyy neuleblogissa  Metsämökin viltti

Kesäyöt valokuvablogissa

Kesäloma päättyy, mutta otan yöt mukaani.

Valokuvablogissa http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/2015/05/kesayot.html

Crocheted rose garden

Neuleblogissa rakennetaan nyt ruusutarhaa

I´ll promise you a rose garden,
there´s gotta be a little sunshine sometimes
Come along and share the good times

 

 

Keskikesää Karjalassa

Siirtokarjalainen identiteetti löytyy yhteydessä luontoon

Viime vuosina olen viettänyt kesää myös Pohjois-Karjalassa, yli 90 km pitkän Pielisen äärellä, Juuan, Nurmeksen ja Lieksan välimaastossa. 

Karjala on houkutellut minua siirtokarjalaisten jälkeläisenä. Kuljen etsimässä jotakin, mikä on kadonnut ja toisaalta jatkaa elämäänsä suomalaisessa luonnossa ja kulttuurissa. 

Pielisen laajojen vesiaukeitten yllä kaareutuu korkea taivas kuperana paljastaen maapallon muodon. Puhdas ilma ja kirkas vesi synnyttävät täällä erityisen valon, jota taiteilijat ovat yrittäneet kuvata kansallisromanttisissa maalauksissa.

Avarassa maisemassa syttyy pyhiä paikkoja, joissa on asunut tietäjiä ja erakkovelhoja. 

Pielisen harjusaarten ketjusta löytyy yli 1500 saarta. 

Yhdessä niistä vietämme keskikesän juhlaa.

Karelianismin aikakaudella tavoitteena oli rakentaa suomalaisille yhteinen identiteetti, ja taide valjastettiin poliittisiin tarkoituksiin. Silti aikakaudella tehtiin myös vapaata taidetta, jonka sisältöä ei sidottu mihinkään ohikiitävään poliittiseen agendaan. Kansankulttuurista esimerkkinä vaikkapa rakennustaide.

Tänä kesänä polkuni veikin Bomban karjalaiskylään Nurmeksessa. 1970-luvulla rakennettu turistipyydys toimii yhä suosittuna hotellina ja ravintolana uuden kylpylän naapurissa. Alueelta löytyy useita mielenkiintoisia rakennuksia.

Matkakaveriksi otimme Samuli Paulaharjun kirjan Karjalainen talo. Kesällä 1907 Paulaharju kulki yli 2000 km matkan karjalaisiin kyliin ja tallensi yli 1000 rakennuspiirrosta. SKS julkaisi keruumatkan tuloksista talokirjan vuonna 1983. 

 

Parasta on kuitenkin Bombaa ympäröivä villi luonto ja hiljainen pyhä polku, joka kuljettaa luonnonmetsässä saareen tsasounaan. Tiekirkko on omistettu Karjalan pyhille Sergei ja Herman Valamolaiselle.

Vaikka itse tsasouna oli tällä kertaa suljettu, polku sinne oli vaelluksen arvoinen. 

Nykyajan siirtokarjalainen identiteetti taitaa olla sirpaloitunut ja toisaalta moniarvoinen. Ainakaan se ei ole minkään yksittäisen ideologian, poliittisen aatteen tai filosofisen uskomuksen varassa. Ihminen etsii itseään yhteydessä luontoon, ei mitään ideologiaa, jotka yksin lopulta johtavat harhaan.

Hakeudumme luontoon, koska luonto on avara ja sen suojissa on vieläkin mahdollista kokea sen alkuperäinen pyhyys. Kuinka ihmeellistä, että sana luonto on myös muinaissuomalaisen minuutta kuvaava käsite.

Ken haluaa kokea enemmän, tsasounan praasniekkaa vietetään 28.6., jolloin järjestetään pieni vedenpyhitys sen rannassa.