Sysmän joulumyyjäiset yli 100-vuotinen perinnejuhla

Sysmässä vietetään huomenna yli 100-vuotista joulujuhlaa yhteiskoululla. Järjestäjänä on viimeisten noin parinkymmenen vuoden ajan ollut lukion viimeisten luokkien oppilaat. Ohjelma on aina yllätyksellinen. Usein on esitetty joulunäytelmä, musiikki- ja tanssiesityksiä, joulupukki vierailee.

Kestitystä ovat tarjonneet eri naisjärjestöt ja yhdistykset. Herkkuja ja leivonnaisia on saanut ostaa kotiin joulupöytään. Tapahtumaa vietetään myös kädentaitojen juhlana, joulumyyjäisinä, joissa pääpaino on itse käsin tehdyillä tuotteilla.

Vierailin myyjäisissä ensimmäisen kerran vuonna 2012, tuolloin toimittajana kirjoittaen juhlasta pienen jutun Itä-Hämeeseen. Haastattelin Sysmän Marttojen Leena Kontista, joka osallistui tapahtuman järjestelyihin jo 20. kerran.

Innostuin vuonna 2012 itsekin kädentaitojen kehittämisestä, olihan paikalla yli 44 käsityöläistä ja joulutuotteiden myyjää, Kohta olin mukana sysmäläisten harrastekuvaajien ja Willanikkareitten toiminnassa.

Willanikkarit kokoontuvat vapaamuotoisesti joka toinen viikko Sysmän kirjakaupun yläkerrassa. Lyhytkursseja järjestetään. Kuluvana syksynä on opiskeltu mm. savesta muovailua ja keramiikan tekemistä. Kerhon nimestä huolimatta materiaali ja menetelmät ovat vapaat, Ohjaajana toimii usein joku keskuudestamme, erilaista ammatillista osaamista löytyy,

Tänä vuonna osallistun itsekin Sysmän joulujuhlaan myyntiosastolla. Ylläpidän tämän blogin alaosastoina neuleblogia ja valokuvablogia.

Tänä talvena osallistuin ITtE-taideyhdistyksen Sysmän tulevaisuutta pohtivaan näyttelyyn kirjastossa.

Näyttely on nyt päättynyt, mutta kuvakollaasini on esillä kirjaston Ellin kammarissa vielä joulukuun ajan, joten painatin joulujuhlaan myös muista Sysmä-aiheisista valokuvistani postikortteja.

Kaikki käsillä tekeminen on meditoinnin kaltaista, virkistävää vastapainoa muulle työlle eikä sen merkitystä hyvinvoinnille ja luovuudelle voi liikaa korostaa.




Käsin neulottu jämälankaviltti, 2016.

Mon Paris

Vierailin viime viikonvaihteessa joulun avajaisissa Pariisissa antamatta valtaa terrorin synnyttämälle pelolle. Turisteja on ehkä hieman vähemmän kuvassa kuin yleensä tähän vuodenaikaan. Jonot maailmanpyörään ja Eiffel-torniin ovat lyhyempiä.

Kuten opiskeluaikoinani, asetuin taas kuudenteen kaupunginosaan, jossa St. Germainin bulevardin lisäksi pienet kadut ja kujat on iloisesti joulukoristeltu.  

Tällä kertaa en kaivannut jättimäisiä taidefestivaaleja, megalomaanisia museokierroksia enkä mahtavia näyttelyitä, jopa Louvren kiersin kaukaa.

Suurkaupungissa kulkiessa ihminen asettuu oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Jälleen kerran sain kokea, kuinka taiteessa pienin on arvokasta ja loisteliasta, kun se on sisällöltään mielenkiintoista. 

Sivukujien anteliaat galleriat edustavat taidetta, jonka vaikutus yleisöönsä voi olla pitkäikäisempää ja arvokkaampaa kuin suuruudenhullujen palatsien ylelliset esillepanot. Katsojan ajatukset lähtevät liikkeelle omaan suuntaansa, jossa mielikuvitukselle jää tilaa. Mikä riemu, kun yhtäkkiä kadunkulmassa, au coin de la rue là-bas kyse ei ole trendien haistelemisesta tai tylsästä tavasta toisintaa teolliseen tapaan jonkun toisen ideoita.



Pariisissa ihmisillä on toki aina ollut oma tapansa kulkea sivuraiteella. Iloitsen taiteilijoiden rohkeudesta pysyä omaperäisinä ja säilyttää maalauksissa oma murteensa, kirjailla taiteilijakirjoihin kaunokirjoitusta omalla käsialallaan. 

Kaiken ei tarvitse olla upeaa design-painatusta kuultokansiossa, elämykselliseen ilmaisuun tarvitaan vain kaunis käsintehty paperi, puhtaat, kirkkaat pigmenttivärit sekoituksiin, ja yksi hyvä pensseli, jota käsi sydämellä ohjaa. 


Kuulen, kuinka runoissa japanilainen haiku on saanut kaikua. Nämä kokemukset ovat niitä, jotka säilyvät vuosia, ja vaikuttavat myös alitajunnassa, unissa, siinä kuka olen, mitä näen, miten koen.