Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tarmo Manni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tarmo Manni. Näytä kaikki tekstit

5. elokuuta 2013

Mielipuolen päiväkirja, muistoja ja tulevaisuutta


TAITEIDEN ÖITÄ vietetään pian lähes kaikissa Suomen kaupungeissa, osana juhlaviikkoja ja teatterikesiä. Tänä vuonna päätin kuitenkin hakeutua pieneen ja originelliin tapahtumaan. Suomen ainoassa virallisessa kirjakylässä SYSMÄSSÄ näet vietetään tulevana viikonloppuna pe 9.8. ja la 10.8. KIRJOJEN YÖTÄ. Siitä innostuneena ryhdyin tänään päivittämään myös oman blogini arkistoon kirjallisuuteen ja teatteriin liittyviä projektejani. Viime kesänä tuotin Lallukan näyttelijöiden iloiset iltamat Hartolassa (3.8.2012), osana kuratoimaani kuvataidenäyttelyä. Löysin vielä hauskoja kuvia ja julkaisematonta materiaalia. No arkiston rakentaminen ei valmistu päivässä eikä kahdessa, joten eletäänpä taas välillä nykyhetkeä.

Kirjojen yön takana on Sysmän Kirjakyläyhdistys, joka on ideoinut tapahtumakokonaisuden apunaan mm. Yleisradion toimittaja Tarleena Sammalkorpi. Perjantaiksi olen onnistunut hankkimaan lipun Sysmän Teatteritalolle nyt jo loppuunmyytyyn, näyttelijä Martti Suosalon esitykseen Mielipuolen päiväkirja. Se on entuudestaan tuttu minulle näyttelijä Tarmo Mannin urakkana. 

Gogolin Mielipuolen päiväkirjaa Tarmo Manni esitti Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa Eugen Terttulan ohjaamana noin 400 kertaa! Edelleen se on mielestäni täydellisen käsittämätöntä - ihan jo puhtaasti fyysisenä suorituksena. Martti Suosalo on ottanut haasteen vastaan ja esittänyt Mielipuolen päiväkirjaa nyt kymmenissä eri teattereissa ympäri Suomea ja saanut siitä hyvää kritiikkiä. 

Tarmo Manniin (1921-1999) tutustuin vuonna 1993. Ensimmäinen kohtaus näyteltiin kotonamme Lallukan Taiteilijakodissa, jonne hän purjehti yllätysvieraana, sanoi "tarkastuskäynnille". Siis tutustumaan ystävänsä, toisen saarijärveläisen, nuorikkoon. 

Sanaakaan sanomatta hän istuutui sohvalle, muuttui mykäksi, piti puolen tunnin tauon. Sen aikana hän katseli välinpitämättömänä, tarkkaili, näytteli ylpeää ja itsetietoista. Olin kauhuissani. Juoksentelin keittiön ja olohuoneen väliä, kalisuttelin kuppeja, tarjoilin kahvia. Ikuisuudelta tuntuneen kärsimyksen jälkeen hän totesi:
- Mutta sehän onkin kiltti ballerina. Hyväksynnän hetki, mikä lempeys hänen katseessaan, suuri helpotuksen huokaus. Olisihan minun pitänyt tietää, että Manni oli hulluttelija, värikäs rooleissaan myös arkena, ystäviensä parissa. Yle, elävä arkisto. Tarmo Manni oli poikkeusyksilöiden ekspertti.

Kain Tapper suunnitteli Tarmo Mannin muistomerkin ympäristötaideteoksena Saarijärvelle. Se rakennettiin Mannin lapsuudenmaisemiin Lannevedelle, Hernesaaren myllylle. Olin mukana projektissa. Itkevä kivi muodostuu graniittiiveistoksesta, jonka päällä on suihkulähde. Veistos itkee siten, että vesi valuu sitä pitkin värittäen kiven mustaksi. Veistoksen kasteltuaan vesi laskee ympärillä olevan altaaseen ja siitä 20 metriä pitkään kouruun, joka vie veden virtana jyrkkää rinnettä, alas myllyn koskeen. Alarinteessä on este, jossa vesi vielä kerran korskahtaa, kuohahtaa korkealle ennen kuin sulautuu virtaavaan jokeen. Teoksen yksi lähtökohta on juuri Gogolin Mielipuolen päiväkirja. Mannin muistomerkki ei ole mikään patsas, vaan poikkeuksellisen värikkään elämän ylistys. Teos valmistui vuonna 2000, vain hetki Mannin kuoleman jälkeen. Vaikka yhdessä sitä ehdittiin vielä tekovaiheessa pohtia. Se on taas jo toinen tarina. Linkki Saarijärvi, julkiset veistokset


Martti Suosalo Mielipuolen päiväkirjassa. 

Kuva: Sysmän kirjakyläyhdistys, 2013.


Teatterissa jokainen esitys on aina ainutkertainen, uniikki taideteos.
Martti Suosalon esitys Mielipuolen päiväkirjasta on nähtävä, ehkä useampaan kertaan! 

Gogol mittaa siinä niin näyttelijän henkistä kuin fyysistä kestävyyttä. Esitystä voisi ehkä verrata puolimaratooniin, kestää vähintään 1,30 tuntia.