Yhteen hetkeen mahtuu monta totuutta

Marraskuussa valokuvauksen aiheena on hämärä. Kuljen valmiita polkuja. Kohtaamani pelto on Günther Grassin vuonna 1959 julkaistun esikoisromaanin ”Peltirumpu” ensimmäisestä luvusta, ensimmäisestä kangastuksesta.

Olen maailman alkuhämärässä, sumusta nousee nälkäisiä näkyjä. Pelto on kynnetty. Myllerretty maankuori heijastaa taivaan mannaa. Volker Schlöndorffin Peltirummusta vuonna 1979 ohjaaman elokuvan alkumetreillä nähdään nainen, savisella jäätyneellä pellolla. Nainen on tuleva isoäiti. Hän kohmii jäätynein kynsin kurasta perunoita. Kesken urakointia hän synnyttää hameessaan lapsen kuin kovan kakkapötkön puristaisi. Heti sen jälkeen hän jatkaa ruoan hankintaa, niittää nälkäpalkkaa.

Vai olivatko ne maaomenat nauriita, kuten myös täällä. Maanviljelyksen alkaessa. Rautakauden lopussa, varhaiskeskiajan alussa.

Aika ei todellakaan ole mikään horisontaalisesti etenevä suora viiva, jossa vaikuttaisi vain yksi nykyhetki, yksi menneisyys, yksi ainoa tulevan mahdollisuus. Jo yhteen hetkeen voi mahtua monta maailmanaikaa, monia keskenään ristiriitaisia totuuksia.

Pellon reunassa on yhä myös suo, kuokka ja Jussi, joka kohta viiltää traktorilla maisemaa. Nyt  hänen harteiltaan löytyvät valkoiseen kondomiin puristetut, pötsihäiriöiset happopaalit. Ohitseni pörisee suurtalouden teknologinen ihme, tehokkuus, ainoa oikea arvo. 

Kaiken mitä on, tulee olla suurta ja määrällisesti mitattavissa. Siinä visiossa on ihmisen mittakaava tuntematon. Entä jos kehitys onkin kohti varhaiskeskiaikaa, aikaan ennen humanismia ja renesanssia?

Siitä ottaa hämärän tilamaisema revanssia.

Valkoiset lehmät usvan niityllä kirjoittavat maagista realismia. Mikään joka elää, ei ole vain geenipankki. Katsomme toisiamme ihmetellen, silmiimme kohoaa suolahappoisia kyyneleitä. Jätämme hyvästejä, routa tulee ja kiertokulussa olemme kohta jääkauden alussa.

Paluumatkalla hämärä syvenee. Synkimmän kohdalla laulan mantraa "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" ja otan kertosäkessä Ihanan enkelin rinnalleni. Vain siltä varalta, ettei se pimeä iloton osaisi väistää, pysyköön poissa tältä polulta.

Ihminen olkoon vapaa valitsemaan itse tiensä, ilmestyksensä, unelmansa ja haaveensa. Niistä on aikojen pyörteissä tulevaisuudet tehty. 

Tapaamisia maaseudulla - Pia Pesonen ja Urho Kaleva Kekkonen

Olin eilen Sysmän kirjastossa, kun kirjailijaresidenssi Villa Sarkiassa parhaillaan työskentelevä esikoiskirjailija, roolittaja ja toimittaja Pia Pesonen tuli kertomaan työstään. Ilta oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka osallistujia oli vain kourallinen. Jäin pohtimaan, miten saisimme tiedotuksen paikkakunnalla järjestymään siten, että ihmiset löytävät paikalle.

Kirjailijatapaamisia järjestetään Sysmän kirjastossa säännöllisesti, aina kun uusi kirjailija paikkakunnalle saadaan. Toisaalta tunnelma oli jälleen kotoinen ja läheinen. Vastaava suora kontakti yleisöön saavutettiin Sysmän Teatteritalossa nyt syyskesällä, kun näyttelijä Martti Suosalo oli kiertueella Gogolin Mielipuolen Päiväkirjan kanssa. Kirjoitin siitä jutun aiemmin tähän blogiin.

Kirjastoon saapuneilla oli mahdollisuus kysellä ja keskustella vapaasti aiheista, jotka liittyivät kirjoittamiseen ja elokuvan tekemiseen. Miten novellin kirjoittaminen eroaa romaanin kirjoittamisesta? Miten elokuvakerronta lähestyy proosatekstiä? Missä vaiheessa novellikokoelma muuttuukin romaaniksi?

Jännittäviä aiheita, joista aion haastatella Pesosta vielä uudelleen - niin kauan kuin hän nyt asuu ja työskentelee täällä naapurissa. Minä haluan oppia!

Villa Sarkian kirjailijaresidenssiä hoitavat Sysmän kunta ja Nuoren Voiman liitto. Hakuaika kirjoittajille on parhaillaan, vielä ehtii. Deadline on 30.10.2013. Hakea voi paperihakemuksella ja sähköpostitse. Lisätietoja Nuoren voiman liitto, Villa Sarkia

Pia Pesonen kertoi esikoiskirjastaan Urho Kekkonen Strasse. Kekkoseen on meille 1960-luvulla syntyneille vielä olemassa erityinen, lapsenomainen suhde. Muistamme vielä aikakauden, jolloin lapsen näkökulmasta kyselimme: Kuka on Ruotsin Kekkonen? Omakohtaisia muistoja, kertomuksia.

Minua kiinnostaa myös se, miten Marja Pyykön ohjaama elokuva "Kekkonen tulee", käyttää Pesosen alkuperäistekstiä? Elokuva on juuri nyt elokuvateattereissa. Miten novelliromaanista muotoutuu elokuvakäsikirjoitus, mitä tapahtuu kielen ja sen rakenteiden tasolla? Miten Pesonen näkee asian roolittajan näkökulmasta? Miten proosatekstin kuvat muuntuvat näyttelijätyön ja ohjauksen avulla elokuvan kuvakerronnaksi?

Tämähän on loistava tilaisuus kaikille kirjoittajille ja elokuvan tekemisestä kiinnostuneille, myös nuorille You Tube -videoita täällä tekeville - saada ilmaista opetusta ja omassa pienessä kirjastossa. Näitä tilaisuuksia ei saa enää jättää käyttämättä!, kiljun. 

Kun en muutakaan keksinyt, tein viime yönä päivityksiä paikallisille FB-ryhmäsivuille ja lisäsin linkkejä Pesosen Ylen haastatteluihin, elokuvan viralliseen traileriin jne. vireillä olevan Sysmän kirjastonäyttelyni sivustolle. Nuoret mukaan, kun meille näitä kirjailija- ja elokuvatapaamisia järjestetään!

En nyt ehdi enää lisätä niitä linkkejä tähän tekstiin uudelleen. Löytyvät jo päivityksestä 17.9.2013, ilta. Linkki tässä Sysmän kirjaston Artefaktit-näyttely blogissa, syyskuu 2013.

Pia Pesonen oli jo ehtinyt vierailla Sysmän kirjakaupassa toissapäivänä, ja sitä hän ylisti, kuten me kaikki täällä kirjoittavat ja kirjallisuudesta kiinnostuneet ihmiset yleensä. Urho Kekkonen Strasse löytyi jo kirjakaupan valikoimista, kun Pesonen sinne ensimmäisenä Sysmän päivänään oli ehtinyt. On uskomatonta, että meillä löytyy vielä Suomessa hyvinvarustettuja kirjakauppoja näin kaukana kaupungeista. Usein näyttää siltä, että valikoima on jopa parempi kuin Lahdessa tai Helsingissä. Elävä kontakti kirjoittajiin ja kirjallisuuteen tuottaa uutta, tuoretta maaseutukulttuuria. Hurjaa.

Sysmän kirjakauppa on punainen hirsirakennus, sijaitsee kylän keskustassa, pääraitilla Sysmäntiellä.