Näyttely Ikkuna muotokuvaan Akvart galleriassa, Humalistonk. 1, Helsinki
4.4.-16.4.2017
Näyttelyä ripustetaan parhaillaan.
Marjukka Paunilan muotokuvakurssilla tammikuussa 2017 työskenteli kaksi elävää mallia: naismallina Tuija Pallaste ja miesmallina Veli Rauhala.
Kurssin puolivälissä kahvitauolla eräs oppilaista kertoi tuntevansa serkkuni, joka oli opiskellut aikoinaan Taikissa
yhtä aikaa hänen kanssaan. Puhelimme serkustani, kertasimme hänen kuulumisiaan.
Tauon jälkeen luokassa Tuija otti mallina pysyvän, istuvan asennon, ja minä vaihdoin
paikkaa. Asetuin suoraan mallia vastapäätä. Päätin piirtää häntä ensin.
Harmaa tammikuun lopun päivä, sataa räntää. Käkkyräinen männynoksa ulkona raapii hämärää
valoa.
Otan paksuimman akvarellikynän, joka on mukana. Se on vesiliukoinen
grafiittitikku, jolla on painava vartalo ja raskas jälki. En teroita kynän
paksua B -päätä, se olisi mahdollista vain puukolla tai hiekkapaperilla.
Kumia en myöskään halua käyttää; etsiminen saa jäädä näkyviin
valmiiseen työhön. Valmis työ on aina luonnos seuraavalle piirrokselle tai maalaukselle.
Kuivalla kynällä voi piirtää
kuivalle tai märälle paperille. Jos luonnospaperi on kuiva, kynän voi kastaa
märäksi. Märällä kynällä voi maalata myös märälle paperille. Kuivaa paperia voi
laveerata märällä siveltimellä. Paksun paperin voi kostuttaa ja aloittaa
märällä tai kuivalla kynällä. Kun työ on kuivunut, voi aloittaa alusta. Aloitan alusta.
Luonnostelin mallin päätä
märälle paperille, kun hänen nutturansa lähti lentoon. Huomasiko
hän tämän? Etsin mallin katseen suuntaa, se oli kohti
ja poispäin, vähän itseensä sulkeutunut. Piirsin toiseen silmään silmäluomen. Toisesta silmästä tein erilaisen. Ihminen ei ole symmetrinen eikä noudata sääntöjä, kehon vasen ja oikea puoli elävät omaa elämäänsä. Merkitsin
nenän paikan puolikaarena ja sen alle suun, vasen suupieli hymyili ylöspäin,
leukaan tuli lapsenpyöreää.
Kun katsoin kuvaa, minua ei kuitenkaan katsonut takaisin malli, vaan serkkuni, josta olimme tauolla keskustelleet. Kuvassa hän oli jälleen lapsi, noin 10-vuotias. Olin piirtänyt kuivalla kynällä nutturan päälle otsatukan, miksi?
Muotokuva ei ole vain näköiskuva. Muotokuva voi olla myös sanaton muisto, tunne tai tunnelma, joka pyrkii esiin. Tälle muotokuvalle Tuija oli mallina vain jonkin hämärän, lapsuudenaikaisen tunnnemuistoni apuvälineenä.
Jatkoin croquis´ta
akvarelliväreillä. Eri kokoisia töitä
syntyi luonnostellen noin kolmekymmentä.
Marjukka valitsi
töitteni joukosta mukaan näyttelyyn kaksi Tuijasta tekemääni muotokuvaa. Ne ovat hämmentävällä
tavalla minun itseni näköisiä. (En julkaise näyttelyyn valittuja kuvia tässä ennen avajaisia).
Olenko maalannut enemmän itseäni kuin mallia?
Malli olisi siinä tapauksessa vain maalauksen satunnainen tekijä, kuten Oscar
Wilde kirjoittaa Doria Grayn muotokuvasta saman nimisessä romaanissaan 1891.
Kaikessa avuttomuudessani ja
hapuilussani uskaltaudun kirjoittamaan, että muotokuvassa heijastuu minä, tekijä,
jota on ohjannut tunne.
Taiteilijalle malli on vain muotokuvan apuväline.
