Kierros Vanhan Suurtorin gallerioissa

Tein Turussa jo toissa viikonloppuna näyttelykierroksen, mutta en ole ehtinyt aiemmin blogissa kierrosta kuvailla. Turun Museokeskuksen Brinkkalan gallerioissa esillä kuitenkin vielä 9.2. asti kaksi mielenkiintoista kokonaisuutta.

Turun Vanha Suurtori  historiallisine rakennuksineen on jo  itsessään mielenkiintoinen tutustumiskohde.



 Osoitteesta Vanha Suurtori 3-5  löytyy useita eri gallerioita sekä iloinen taide- ja taidekäsityöalan kulttuuriosuuskunta Outo Lintu. 

Putiikista löytyi taidetta, pienoisveistoksia, grafiikkaa, koruja, taidekäsitöitä, taidevalokuvia kortteina, käsitöitä ja mm. upeita uniikkeja kasvivärjättyjä lankoja, joita on yleensä ostajan vaikea löytää. Värjärit kun käyttävät mieluiten itse omiin neuleisiinsa valmistamansa värierät. Liikkeen yhteydessä löytyy myös pieni galleriatila kuvataiteen näyttelytoimintaan, esillä oli parhaillaan grafiikkaa.

Lisää iloa antoi Turun Museokeskuksen  yhteydessä toimivan Brinkkalan gallerian näyttely "Yksitoista Linjaa", jossa kaksi graffitti-maalaria - Matti Kuusilehto ja Sampsa Sipilä,  ovat siirtyneet taidemaalaukseen kankaalle. Molemmilta taiteilijoilta on esillä kahdeksan sekatekniikalla tehtyä maalausta. Näyttely on ripustettu kolmeen näyttelysaliin väljästi. Huomioni kiinnittyi erityisesti Sampsa Sipilän maalaukseen ”In between” vuodelta 2013. 

Abstraktissa maalauksessa punainen lippu saattaa jossakin kaltaisessani varttuneemmassa katsojassa herättää mielleyhtymiä tai muistumia 1970-luvun politisoituneista maalausaiheista, mutta tässä yhteydessä kyse luultavasti pohdiskelusta graffittimaalauksen ja taidemaalauksen välisistä suhteista. Sekatekniikalla maalattu työ on ennen kaikkea maalaus. Taustan elävästä väripinnasta löytyy ilahduttava, vapaan käden jälki. Olin löytävinäni jännittävän, ihmishahmoa muistuttavan varjon valkoisella pohjalla. Mielenkiintoinen on myös abstrakti maalaus ”Complex”, sekatekniikka kankaalle sekä maalaus ”Hard”, jossa voi halutessaan nähdä myös muotokuvamaalauksen piirteitä. 

Myös abstrakti maalaus ”Smooth” voi herättää mielikuvan ihmiskasvoista, pidin maalauksen kokonaissommitelmasta. 

Oikeastaan taisin pitää paljon kaikista Sampsa Sipilän töistä. Näyttely on avoinna Brinkkalan galleriassa 9.2.2014 asti.

Brinkkalan vintillä eli Ullakkogalleriassa puolestaan odotti todellinen löytö. Olin menossa Sirkus-aiheiseen näyttelyyn "Humpuukiteltta ja Musta kabinetti", joka ei tällä teemoitukslla minua alun perin erityisesti innostanut. Nousin silti portaat yläkertaan. Yllätykseksi kyse oli jostain ihan muusta kuin mitä näyttelytiedote oli antanut odottaa.

Koko Brinkkalan Ullakko on tällä hetkellä kuvataiteilija Marjo Levlinin taidokkaasti rakentama kokonaistaideteos, joka muodostuu esine-installaatioista, varjoteatterista sekä videosta. Tunnelma on ainutlaatuisen mystinen, teos rakentuu hämärän ja valon leikikinä kokonaisuudeksi juuri tässä nimenomaisessa ullakkotilassa. Levlinin videoteos kannattaa istuutua rauhassa katsomaan, jotta selviää, mistä kokonaisuudessa on kyse. 

Videossa kuvaus, kameran taitava käyttö, valaistus ja elokuvakerronta avaavat ihmisenä olemisen ja ajan käsitteen erilaisia kerroksia. Kyse ei siis ole vain sirkustaiteesta tai Sheikki Ali Benistä, vaan kuvataiteilijan löytöretkestä myös itseensä, omien havaintojen ja elämysten siirtymisestä taiteelliseen työhön. Tuloksena on syntynyt kokonaistaideteos, näyttely, matkakuvaus. Teos on ollut keväästä 2012 lähtien Turun Pro Artibus-säätiön kokoelmissa ja se on ollut esillä aiemmin myös muualla Suomessa, mm. Helsingin taidemuseossa Sirkustarinoita –näyttelyssä. Turussa teos on mahdollista nähdä vielä 9.2.2014 asti. Brinkkalan gallerioista ja näyttelyistä lisätietoja  Turku, Vanhan Suurtorin galleriat, Museokeskus

Pakkaspäivän kirkas kylmä valo suodattui lämpimästi Brinkkalan gallerian isoihin ikkunoihin ripustettujen verhojen lävitse. En malttanut olla kuvaamatta värejä. Kyllä patinoitunut oranssi on eri sävyineen ihan paras väri Vanhan Suurtorin historiallisissa rakennuksissa.

Jean Sibeliuksen syntymäkodissa

Asuin lapsena joitakin vuosia Hämeenlinnan keskustassa, vastapäätä Jean Sibeliuksen syntymäkotia Hallituskadulla. Koti näkyi keittiömme ikkunasta. 1960-luvun Hämeenlinnassa lapset  tutustuivat Sibeliukseen eli Janneen jo päiväkodissa. Meille kerrottiin, että Jannella oli ollut ensimmäisenä soittimena viulu ja muistelen, että meille myös soitettiin varhaisia sävellyksiä.  Siitäkö tuli vaatimukseni saada oma viulu? Unelma toteutui 7-vuotiaana, vaikka myöhemmin vaihdoin ensisoittimeni viulun pianoon, jota opiskelin niin Hämeenlinnan kuin Turun musiikkiopistoissa. Jannen vaikutusta kaiketi.

Sibeliuksen syntymäkoti on nykyisin osa Hämeenlinnan kaupungin historiallista museota, joka koostuu neljästä eri yksiköstä. Koti on avoinna myös talvisin. Museossa saa erinomaisen opastuksen Sibeliuksen lapsuuteen ja nuoruuteen sekä tietoja 1800-luvun Hämeenlinnasta, jonka rakennukset olivat vielä omassakin lapsuudessani paljolti puutaloja. Kaupunkikuvaa hallitsi empiretyyli. 

Sibelius ja Hämeenlinna kiinnostavat myös siksi, että kokoan materiaalia osana Kain Tapperin arkistoprojektia. Kävin kuvaamassa Tapperin tekemän pronssisen Sibeliuksen muotokuvan, joka löytyy syntymäkodin museosta. Linkki blogiin tässä. http://sculptor-kain-tapper.blogspot.fi/2014/01/sibeliuksen-syntymakoti-sibelius.html

Hirvestä saa poron, mutta porosta ei saa millään hirveä

Hirvestä saa poron, mutta porosta ei saa millään hirveä, kertoo sysmäläinen sananparsi. Miten niin?

– Jos panet hirvipaistin uuniin, se voi palaa poroksi. Poro taas ei voi palaa hirveksi. Heh. 

Norjalaisessa kansanperinteessä sama geometrinen kuvio on kuitenkin merkannut neuleissa sekä hirveä että poroa.

Ennustin blogissa viime syksynä kahvinporoista, että lunta ei tule ja vuosi 2013 päättyy vihreään. Olen jo vuosia ihmetellyt, miksi lähes kaikki karjalaissukuiset Vepsät osaavat ennustaa kahvinporoista ja vihreä on heille lempiväri. Vihreä on vaikea väri, sanovat monet maalarituttavat. Valokuvasin metsässä ja otin vihreän värin tarkkailuun. Ajattelin, että vihreän paras kaveri eli kontrastiväri on punainen.

Hirvestäjillä on ollut tapana käyttää metsässä punaista pipoa. Myös muita metsässä liikkuvia on kehotettu käyttämään punaista huomiovärinä. Kuluneena metsästyskautena väritys on kuitenkin muuttunut oranssiksi. Syynä on uusi lakiasetus. Metsästäjien päähineistä tai vaatteista kaksi kolmasosaa pitää olla jatkossa oranssia. Pykälä astuu voimaan 2014 helmikuun alusta, mutta vaikutti vaatetukseen jo viime metsästyskaudella.

Asetuksen taustalla on punavihersokeudeksi kutsuttu ilmiö, jossa silmä ei erota punaista, jos tausta on vihreä. Tämä on hyvä tietää, jos  suunnittelee villasukkaan porokuviota. Oranssi on punaista parempi huomiovärinä. 

Ylipäänsä erotamme värejä ja värisävyjä yksilöllisesti sen mukaan, millaiset sattuvat olemaan silmiemme verkkokalvojen tapit. En ole päässyt tappejani näkemään. Diagnostisoidusta punavihersokeudesta kärsii kuitenkin vain noin 6-8 % miehistä ja alle prosentti naisista.

Ajattelin alun perin julkaista oranssin porojutun neuleblogissani, mutta aurinko porottaa koko maailmaa. Metsässä ja metsästä elävät lukevat Ympäristölehteä. Ympäristöhän koskee koko ihmiskuntaa, erityisest ilmastonmuutoksen kannalta. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen julkaiseman lehden vuoden 2012 numerossa 8 sattui löytymään hieno valokuvasarja poroista.

Bryan ja Cherry Alexander olivat tehneet kuvausretken Ural-vuorten juurelle, Jamalin niemimaalle. Artikkelissa pohjoissuomalainen ympäristötoimittaja Timo Sipola kuvaa, kuinka arktinen tundra Euraasiassa on muuttumassa metsäksi luultua nopeammin. Paju, leppä ja matalat varvikot kasvavat nyt nopeasti lehtimetsiksi ja muodostavat hiilinielun, joka vauhdittaa ilmastonmuutosta. Metsä on alkanut kasvaa sisältä päin eikä etelästä käsin, kuten tähän asti on varmaksi tiedetty. Pusikot haittaavat jo porojen elämää, laiduntamisalueet pienenevät, ja poromiehet pyrkivät välttämään metsiköitä vaellusreiteillä.

Nappasin kuvan sysmäläisestä metsästä Kamiovuorella syyskuussa 2013.

Olemme nähneet tänä talvena metsässä lunta parin hiutaleen verran. Jos mitään ei tehdä, vaikuttaako ilmastonmuutos jo parissa vuosikymmenessä myös suomalaisten metsien aluskasvillisuuteen, pensastoon tai jopa puustoon?

Asioita on hyvä pohtia, jotta niillä on tapana selvitä. Karjalan ja Vepsän kielissä sana poro löytyy merkityksissä sakka, pöly ja tuhka. Kahvinporo on kahvin sakkaa eli jätettä. Viroksi poro on ”pori”. Satakunnan kansainvälinen musiikkifestivaali järjestetään siis vuosittain porossa. Tallinnassa poro on suomalaisen örkin synonyymi. Sysimetsässä sanotaan, että poropeukalolla on peukalo keskellä kämmentä ja porokelloksi kutsutaan puheliasta ihmistä.

Metsään meni

Taidepiika-neule- ja valokuvausblogia yhdistää vuonna 2014 yhteinen uusi aihe: metsä

Metsä on elämysten lähde. Maalareille luonnossa liikkuminen on elämysten hakemista ja valokuvaus on osa myös neuleitteni suunnittelua. Metsässä valo ja väri vaihtelevat niin vuodenaikojen kuin vuorokaudenaikojen mukaan. Nyt saa mennä metsään.

Suomalaiseen metsämaisemaan liittyy myös lampien, purojen ja järvien peilit. http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/

Metsästä voi kerätä aineksia lankojen värjäämiseen joka vuodenaikaan. Värjärit keräävät talvella käpyjä, havuja, puunkuorta ja naavaa. Kääpä on käypä väriaineen lähde. Lumettomana talvena metsä hehkuu sammaleenvihreän sävyjä. Neuleblogissa harpotaan nyt karhun askelin. http://taidepiika-neuleet.blogspot.fi/