Kirjoittaessani syntyi oivallus siitä, kuinka paljon työtä tarvitaan julkisen teoksen tekemiseksi. Kuinka monien eri ihmisten ja tahojen yhteistyötä se vaatii. Taiteilijalta edellytetään monenlaista ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta, jota ei voi opiskella missään taidekoulussa tai yliopistossa. Toisaalta, mitäpä outoa siinä olisi, että työkokemus syntyy työtä tekemällä.
Kuvat juttuun on lähettänyt minulle kuvanveistäjä Kaija Kontulainen (os. Pekkarinen), joka oli mukana Kööpenhaminassa tekemässä työtä kanssamme. Toinen apulaisista oli kuvanveistäjä Riku Riippa. Ja kolmas nuori kuvanveistäjämme Joakim Sederholm tuli mukaamme Jellingeen, kun työ asennettiin paikalleen museon uudeksi aulaseinäksi. Tässä kuvassa vain pieni osa seinäreliefistä, tekovaiheessa Kööpenhaminassa.
Kainilla oli tapana työllistää nuoria kuvanveistäjiä mestari-kisälli -perinteen mukaisesti. Hän oli omaksunut mallin erinomaisena koulutusmuotona työskennellessään itse kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen apulaisena, viiden vuoden ajan. Kainin mielestä oppi, jota hän sai Tukiaisen kanssa työskennellessään, oli parempi ammatillinen koulutus kuvanveistäjän työhön kuin mitä hän oli saanut silloisessa Kuvataideakatemiassa.
Aimo Tukiaisen kanssa Kain pääsi harjoittelemaan myös julkisten teosten tekemistä. Ammatilliseen osaamiseen sisältyy paljon työtä, josta nykyään käytetään sanaa "tuottaminen". On osattava laatia sopimustekstejä, osattava neuvotella ja tiedottaa. On laadittava toimintasuunnitelmia ja budjetteja ja opeteltava hankkimaan rahoitusta. Jo Tukaisen aikoina täytyi verkottua, toimia yhteistyössä, tiedottaa asioista.
Kainin omassa korkeakoulussa opimme, että on uskallettava ja opeteltava olemaan avoimesti oma itsensä. Täytyy olla hirveän rohkea. Ja sitä ennen, ihan ensimmäiseksi täytyy ilkeästi raivata itselleen aikaa ja tilaa sen oman luovan työn tekemiseen. Jos ei ole taidetöitä, joita panna esille, ei ole myöskään mitään näyttelytoimintaa. Pitää olla ahkera. Taidetta tehdään joka arkipäivä. Taiteilija on se, joka tekee taidetta.
Kain oli Aimo Tukiaisen apulaisena juuri ne vuodet, kun Tukiainen teki Helsinkiin Mannerheimin Ratsastajapatsaan, nykyisen Kiasman edustalle. Melkoinen urakka kaikkine patsasta edeltävine kilpailuineen. Vaadittiin hermoa! - Työssä pitää olla hermoa, sanoi Tukiainen ja niin sanoi myös Kain. Mannerheimin perinnesäätiö, ratsastajapatsas (15.9.2013)
Näistä asioista keskustelimme Kainin kanssa. Kirjoitin muistiinpanoja päiväkirjoihin. Pidin muisteluja ja Kainin keräämää materiaalia kultuurihistoriallisesti merkittävänä aineistona ja tallensin sitä työhuoneeseeni Helsingissä. Niin kauan kuin pystyin siellä sellaista ylläpitämään. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole voinut pitää mitään työhuonetta, vaan noin 20 neliötä täyttävä arkisto on säilytetty ystävän autotallissa. Ensi viikolla varasto on tyhjennettävä. Olen tietysti iloinen, että saan vihdoin vuosien jälkeen taas materiaalia käsiini. Mihin ihmeeseen minä panen sen? Tämä minua kiusaava siivous- ja järjestelytyö nopeuttanee tätä arkistoprojektia. Nyt kerään hermoa, työssä täytyy olla hermoa! Tanska, National Museum of Denmark, Jellinge-reliefi 2001
 |
Olen deponoinut noin 50 Kain Tapperin teosta yleisön nähtäville Helsinkiin. Kain Tapper -kokoelmat löytyvät Sairaala Ortonista/Galleria Orton, Ruskeasuo, Helsinki Kain Tapperin teokset esillä Helsingissä 2013
|
