Keskikesää Karjalassa

Siirtokarjalainen identiteetti löytyy yhteydessä luontoon

Viime vuosina olen viettänyt kesää myös Pohjois-Karjalassa, yli 90 km pitkän Pielisen äärellä, Juuan, Nurmeksen ja Lieksan välimaastossa. 

Karjala on houkutellut minua siirtokarjalaisten jälkeläisenä. Kuljen etsimässä jotakin, mikä on kadonnut ja toisaalta jatkaa elämäänsä suomalaisessa luonnossa ja kulttuurissa. 

Pielisen laajojen vesiaukeitten yllä kaareutuu korkea taivas kuperana paljastaen maapallon muodon. Puhdas ilma ja kirkas vesi synnyttävät täällä erityisen valon, jota taiteilijat ovat yrittäneet kuvata kansallisromanttisissa maalauksissa.

Avarassa maisemassa syttyy pyhiä paikkoja, joissa on asunut tietäjiä ja erakkovelhoja. 

Pielisen harjusaarten ketjusta löytyy yli 1500 saarta. 

Yhdessä niistä vietämme keskikesän juhlaa.

Karelianismin aikakaudella tavoitteena oli rakentaa suomalaisille yhteinen identiteetti, ja taide valjastettiin poliittisiin tarkoituksiin. Silti aikakaudella tehtiin myös vapaata taidetta, jonka sisältöä ei sidottu mihinkään ohikiitävään poliittiseen agendaan. Kansankulttuurista esimerkkinä vaikkapa rakennustaide.

Tänä kesänä polkuni veikin Bomban karjalaiskylään Nurmeksessa. 1970-luvulla rakennettu turistipyydys toimii yhä suosittuna hotellina ja ravintolana uuden kylpylän naapurissa. Alueelta löytyy useita mielenkiintoisia rakennuksia.

Matkakaveriksi otimme Samuli Paulaharjun kirjan Karjalainen talo. Kesällä 1907 Paulaharju kulki yli 2000 km matkan karjalaisiin kyliin ja tallensi yli 1000 rakennuspiirrosta. SKS julkaisi keruumatkan tuloksista talokirjan vuonna 1983. 

 

Parasta on kuitenkin Bombaa ympäröivä villi luonto ja hiljainen pyhä polku, joka kuljettaa luonnonmetsässä saareen tsasounaan. Tiekirkko on omistettu Karjalan pyhille Sergei ja Herman Valamolaiselle.

Vaikka itse tsasouna oli tällä kertaa suljettu, polku sinne oli vaelluksen arvoinen. 

Nykyajan siirtokarjalainen identiteetti taitaa olla sirpaloitunut ja toisaalta moniarvoinen. Ainakaan se ei ole minkään yksittäisen ideologian, poliittisen aatteen tai filosofisen uskomuksen varassa. Ihminen etsii itseään yhteydessä luontoon, ei mitään ideologiaa, jotka yksin lopulta johtavat harhaan.

Hakeudumme luontoon, koska luonto on avara ja sen suojissa on vieläkin mahdollista kokea sen alkuperäinen pyhyys. Kuinka ihmeellistä, että sana luonto on myös muinaissuomalaisen minuutta kuvaava käsite.

Ken haluaa kokea enemmän, tsasounan praasniekkaa vietetään 28.6., jolloin järjestetään pieni vedenpyhitys sen rannassa.