Hyvää uutta vuotta 2018!

Terveisiä Kain Tapperin arkistoprojektista. 

Tänä vuonna Riikan otsikkona on: 

Elä, kirjoita ja nauti!

Katalogin kuvituskuva vuodelta 2006. Olen kirjoittanut Kainin piirtämisestä aiemmin näyttelykatalogissa Kain Tapper piirtäjänä. Kain Tapper as a draughtsman. Työryhmä: Aarnio Eija, Sakari Marja. Vepsä-Tapper, Riika. Kiasma, nykytaiteen museo, Helsinki, 2006. 

Myös sisätilat ovat puutarhoja, joita Kain kalustaa. Hän siivoaa tupaa pelkistyneeksi, vie ilmeen modernismin jurakauteen.  Tupa on karunpuhdas. Markon vanha kirjoituspöytä Hernesaaren myllytuvasta hallitsee sitä rakastettuna dinosauruksena. Sen ääressä hän kirjoitti romaanin Se kesä on mennyt. Silloin Marko käytti kirjailijanimeä Marko Tapio (1).

Meillä on vasta alkukesä, ja ripustan vastakiinnitettyihin ikkunoihin puna-valkoruutuiset verhot, joiden reunaan olen virkannut puuvillapitsiä. Ne saavat tuomion, joten siirrän ne leikkimökkiin.  Hirsistä koottu leikkimökki muistuttaa isoisäni rakentamaa Pikkuhukkaa. Täällä se on tilan vanhin rakennus ja ainoa alkuperäinen.  Sinne joutuu myös kreikansininen komuuttini, jonka lokeroihin tallennan lapsuuteni krääsää, kuten ritsan ja pikkukoskesta kultakiviä, pieniä jokisimpukoiden helmiä, kalaliskoja ja joutsenliskoja, kotiloita, nilviäisiä ja luukaloja.

Raakavillasta neulomani lukuisat ylipolvenpituiset karjalaiset kirjosukat saavat tuvassa hyväksynnän, ne roikkuvat vielä tänäkin päivänä kattoon ripustetussa leipävarressa.  Tuvan hirrenrakoon piilotamme yhdessä peukalonkynnen kokoisen palan pettuleipää, tuliaisina Saarijärveltä, kesänäyttelyn avajaisista. Siellä käymme kerran vuodessa, Kainin lapsuudenkodin, nykyisen Saarijärven museotoimen alaisen yksikön ja Harrin toimesta perustetun Tapperien taideseuran kutsusta.

Kodista on tehty kotimuseo, navetasta kuvataiteelle näyttelytila. Taas on avajaisissa Kainin housuissa väljä vyötärö ja henkselit unohtuivat kotiin. Kain nostelee takarivissä housujaan vaivaantuneena lukuisten ansiokkaitten jyväskyläläisten kirjailijapuheenvuorojen ajan. Minuakin jännittää. Kun nousemme kuistin portaita siirtyäksemme tupaan kahvitukseen, housut valahtavat taas. Museon ovenpielessä roikkuu kuitenkin rautanaulassa nahkavyö, johon on kirjoitettu selitys: Kainin vyö.

– Minun vyöni! hän sanoo ja vyöttää vyön vyötärölleen.  

Kesäkodissamme Sysmässä Kain ripustaa vyönsä eteisen naulaan:

 - Tämä kuuluu tämän tuvan kokoelmiin. 

Minulta ja Saarijärven Museotoimesta tulee Kainille tästä huomautus, jota hän ei ota kuuloonsa. Aino-äidin puusta veistämää lehmä-veistoksen emmettä hän ei myöskään suostu museolle lahjoittamaan. Kain säilyttää sitä Helsingissä, Lallukan ateljeen eteisessä vanhan puukirstun päällä. Hän esittelee sitä kaikille vierailijoille ja naapureille.

 – Aino oli meistä kaikkein lahjakkain, hän sanoo. - Ties mihin hän olisi yltänyt. Jos vain olisi päässyt kouluun.

Ainon emme on vuoltu niin pelkistyneellä muotokielellä, ettei Kain voi siitä vielä luopua. Siinä elää jokin salaisuus, jota hän haluaa vielä tutkia.

– Minä puljaan ajassa eeestaas, hän sanoo. Lapsuudesta kaukaiseen menneisyyteen ja sieltä nykyhetkeen ja tulevaan. Työskentelen tässä hetkessä, nyt, mutta taiteessa ajan eri tasot ovat yhtä aikaa läsnä.

Joskus Kain ottaa Ainon lehmän syliinsä ja silittelee sen selkää hiekkapaperin kaltaisella kämmenellään. Aina silloin ajattelen, että nyt hänellä on Ainoa ikävä.  Kainin kädet ovat karkeat ja tikkuiset, koska hän patinoi puuveistoksiaan hieromalla paljain käsin italialaisia puuteripigmenttejä ja Oiva-tasotetta töiden pintaan. Veistoksista irtoaa tikkuja, jotka kaivautuvat nahkaan.  Veistäessä syntyy myös sitkeää puupölyä, joka tunkeutuu ihohuokosiin, sieraimiin ja värjää tukan harmaaksi. Iltaisin kylvyn jälkeen ammeeseen jää puupölystä raita, kutsuuko hän sitä rannaksi? Nyt hän kaivaa pehmeäksi lionneista käsistään tikkuja irti parsineulalla, minä en suostu niin karmeaan työhön.

– Tällaista on taiteilijan elämä, hän sanoo. 

*

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin arkistoihin unohtuneita laatikoita on palautunut ja availen niitä, kunnes löydän Ainon lehmästä tekemän veistosaihion. Sitä ei ole patinoitu paljain käsin eikä muutenkaan, vaan se on puunväriltään hieman punertava, olisiko lepästä veistetty? Leppä on pehmeää puukollakin vuolla. Vien lehmän ulos Kainin puutarhaan ja hyvästelen sen ottamalla siitä aurinkoisen valokuvan. Vasta sitten vien sen Saarijärven museoon (2) . Siellä kuulen, että Ainon emmeitä ja lehmäveistoksia löytyy kokoelmista jo valmiiksi kymmeniä. Museoon on tallennettu myös kaikki tieto siitä, mitä Harri Ainon veistämisestä muisteli. 

Kun Harri pääsi opettajan työstään eläkkeelle, hän alkoi kirjoittaa vanhemmistaan Ainosta ja Vihtorista ja taiteilijaveljistään Markosta ja Kainista ja Yrjöstä ja jossain vaiheessa myös muista suvun miehistä ja naisista, kuten minusta. Sillä saatuaan yhden kirjan valmiiksi, hän jatkoi vielä kolmen romaanin verran.

- Minä lopetan tähän, sanoi Harri suvustaan kirjoittamansa trilogian jälkeen. Sitten hän kirjoitti vielä neljännen kirjan. Sen jälkeen hän sanoi tosissaan lopettavansa:

 - Kain elää nyt kirjoissa aikuiselämäänsä, hän on jo opiskelemassa Helsingissä ja muutti Lallukkaan ja työskentelee siellä. Hän ei elä enää lapsuudenperheessään. Kun Harri kyseli kirjoittamisestani, lähetin hänelle postikortin Amerikasta: - Olen vasta matkalla. Kainin kanssa on hyvä vaeltaa. Voin kirjoittaa vasta sitten, kun olen elänyt. Kun Harri toistamiseen kyseli, sanoin, että ensin pitää olla elettyä materiaalia.

Ei Harri tietenkään siihen kirjoittamistaan lopettanut. Ennen kuin hän lopetti, hän oli mielikuvitellut suvun vaiheet viimeisten 300 vuoden ajalta ja kirjoittanut useita muitakin kirjoja (3). Sitten hän olisi tahtonut kirjoittaa vielä yhden kirjan ja käyttää luonnoslehtiöitä, joihin Kain ja minä olimme pitäneet päiväkirjaa yli 12 vuoden ajan. Siihen kohtaan veti Kain rajan, hän piirsi reviirimerkin, kävi lehtiönsä läpi ja järjestimme piirustuksista näyttelyitä Suomessa, Tanskassa ja Saksassa. Piirustuksia kuvattiin ja kuvataidealan ihmiset kirjoittivat niistä näyttelykirjoissa (4).

- Elä, kirjoita ja nauti, kirjoitti Kain minulle kahta viikkoa ennen kuolemaansa. Hän kirjoitti, koska ei enää pystynyt puhumaan halvaantuneella kielellään (5).

Olimme aina keskustelleet paljon asioista kirjoittaen ja piirtäen luonnoslehtiöihin, vihkosiin, lappusiin, pidin myös päiväkirjoja. Kain jätti materiaalin minulle, sillä se on syntynyt elämällä Kainin kanssa. Luonnoskirjojen kuvissa on mallina usein minä, arkisissa tilanteissa.  Ja vaikka aihe olisi aina sama, ehkei maailmassa kuitenkaan löydy veistoksia, kirjoja tai niiden luonnoksia kahta samanlaista (6).

Kainin tekemissä Riika -nimisissä piirustuksissa ei löydy kahta samanlaista Riikaa. Siellä Riika on muoto taiteilijan tunteille, arjen tapahtumille, muistoille ja mielikuville (7),

---

VIITTEET

1 Marko Tapio, kirjailija Marko Tapper, Kain Tapperin isoveli. Se kesä on mennyt, 1964, WSOY, Porvoo. Psykologisessa romaanissa 28-vuotias kirjailijaminä alkaa kirjoittaa romaania. Marko Tapion tuotannosta Saarijärven museon kooste, pdf. Viitattu 4.1.2018  http://www.saarijarvi.fi/sites/saarijarvi.fi/files/atoms/files/marko_tapper.pdf

2 Tapperien taiteilijaperheen kotimuseo Juhola ja sen galleria Jarska Saarijärven museon esittelyssä, viitattu 4.1.2018 http://www.saarijarvi.fi/koe-nae-ja-liiku/saarijarven-museo/kayntikohteet/tapperien-juhola-ja-galleria-jarska

3 Kirjailija Harri Tapperin omaelämäkerrallinen tuotanto, viitattu 4.1.2018  http://www.koulukino.fi/ckfinder/userfiles/files/Harri%20Tapperin%20omael%C3%A4m%C3%A4kerrallinen%20tuotanto.pdf

4 Kain Tapperin valitsemat piirustukset näyttelyissä Sara Hildénin taidemuseo, Tampere, 2000; (Kat.) Sönderjyllands Kunstmuseum Tönder, Tanska, 2004; Museumsberg Flensburg, Saksa, 2003 (Kat. 2003).

5 Viesti Riikalle Lallukan taiteilijakodissa Helsingin Etu-Töölössä, elokuu 2004

6 Painamattomat lähteet, Riikan hallussa 2017.

7 Riika kirjoitti Kainin piirtämisestä Kiasmaan kootun näyttelyn yhteydessä 2006.

PAINAMATTOMAT LÄHTEET

Riika Vepsä-Tapperin arkisto

PAINETUT LÄHTEET

Näyttelykirjat:

Kain Tapper - Sara Hildenin taidemuseo, Tampere, 2000.

Kain Tapper – Totem und Framgment. Sönderjyllands Kunstmuseum, Tanska; Museumsberg Flensburg, Saksa 2003-2004

Vepsä-Tapper Riika, Aarnio Eija, Sakari Marja 2006. Kain Tapper piirtäjänä. Kain Tapper as a draughtsman. näyttelykatalogi, Kiasma, nykytaiteen museo, Helsinki.