Se oli kiveen kirjoitettu

Einon kuvausta

Einon aamuna 2013 oli hämmästyttävän tyyntä lukuunottamatta rajuja tuulenpuuskia. Ilma oli korkea, kirkas, pilvet kiisivät vastapäivään, jo aamulla oli valo illassa.

Veden ja taivaan värileikki ja heijastukset vaihtelivat joka hetki. Koko päivän ajan paistoi järvellä ilta-aurinko. Vastarannalle syttyi kesä.

Soledad Chuaqui - Rautalankareliefejä

Soledad Chuaquin uusia ihmishamoisia reliefejä

Rikhardinkadun kirjaston taidelainaamossa 30.11.2013 asti

Soledad Chuaqui: Tyttö, rautalankareliefi, 2013.

Helsingissä kannattaa aina suunnata askeleensa Rikhardinkadun perinteikkääseen kirjastoon keskustassa. Jo kirjasto itsessään on taideteos ja pääkaupungin merkittävimpiä vierailukohteita. Sen lisäksi Rikhardinkadulla järjestetään jatkuvasti vaihtuvia taidenäyttelyitä. Olipa iloinen yllätys, kun tällä kertaa löysin taidelainaamosta chileläissyntyisen kuvataiteilijan Soledad Chuaquin (s. 1937) hienostuneen reliefienäyttelyn. 

Soledad Chuaqui tunnetaan niin taidemaalarina, taidegraafikkona kuin runoilijana. Näyttelyssä nyt esillä olevat uudet, rautalangasta taivutetut ihmishahmoiset reliefit ovat herkkiä ja puhuttelevia. Työt luovat seinille jännittäviä varjoja kuin muistoja elämänmatkan varrelta. 

Soledad Chuaqui, rautalankareliefi, 2013

Rikhardinkadun taidelainaamoa on ylläpidetty yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseuran kanssa jo vuodesta 1995 lähtien. 

Lainaamosta löytyy tänään yli 4000 teosta, niin maalauksia, grafiikkaa, valokuvia kuin veistoksia. Lisätietoja www.taidelainaamo.fi/public/go.php

Vuosi päättyy vihreään

Maailman kirjamaista Suomi lukeutuu yhä kolmen kärkeen

SYSMÄN KIRJAKYLÄ USKOO KIRJA-ALAN TULEVAISUUTEEN

Maailman kirjamaista Suomi lukeutuu kolmen kärkeen, heti Norjan ja Japanin jälkeen.

Sysmän Kirjakylä Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pauli Leimio kertoi kustantamisen periaatteista ja antoi ohjeita käsikirjoituksen valmistelua varten.

Sysmän itte-viikon kohokohtana järjestetiin Sysmän kirjakaupassa tänään kirjoittajille ja kirjallisuudesta kiinnostuneille tilaisuus tavata Sysmän kirjakylän oma kustantaja. Aiheena oli kuinka kirja julkaistaan. Pääkaupunkiseudulla asuva Pauli Leimio on toiminut Sysmän Kirjakylä Oy:ssä 10 vuotta, mutta kirjojen kustantajana hänellä on aikaisempi pitkäaikainen kokemus. Sysmässä taas on toiminut jo ennen kustannusyrityksen perustamista, vuodesta 1985 lähtien, Sysmän Kirjakyläyhdistys. Sen edeltäjä puolestaan oli Kerttu Tapiolan eli Vanhan Kertun järjestämät Kirjapäivät. 

Ensimmäinen Sysmän Kirjakylä Oy:n kustantama kirja julkaistiin vuonna 2003, jonka jälkeen kirjoja on syntynyt noin kaksi vuodessa. Mukana on ollut kyläkirjoja sekä muita julkaisuja, yhteensä on kustannettu 50 kirjaa.



Tilaisuudessa oli läsnä noin kymmenkunta kirjoittajaa, harrasta kuulijaa. Leimio kuvaili kirjan tekemisen prosessia niin kirjoittajan kuin kustantajan näkökulmista, painottaen kirjoittajan omaa luovaa osuutta. Kirjakylä Oy:n julkaisema käsikirjoitus voi sisältää kirjoituksen lisäksi piirroksia, kuvia tai niiden yhdistelmiä. Taustatyöt tulee tehdä huolella, kirjoittaminen taas kannattaa tehdä vapaasti ja hiomisvaiheeseen on hyvä varata riittävästi aikaa. 

Leimio kertoi myös omakustanteiden ja kustantaja-mallien eroista sekä kustannussopimuksen tekemisen yleisperiaatteista. Kustantaja auttaa käsikirjoituksen viimeistelyssä. Kirjan editointi ei ole pelkkää kielenhuoltamista. Teos rytmitetään ja päällekkäisyydet poistetaan, jotta kokonaisuudesta tulee jäntevä.

Kirjan graafinen asu, visuaalinen ilme on nykyään yhä tärkeämpää. Leimio kuvaili, kuinka kirjan nimi ja kansi antavat kirjalle kasvot, joilla se välittää tietoa kirjan sisällöstä. Painatusvaiheessa kustantaja huolehtii laadusta, toimitusajasta ja valvoo vedosten tarkistamisen. Kustantaja vastaa kirjan myynnistä kirjakaupoille, tukkuliikkeille, järjestää jakelun kirjastoille sekä myynninedistämisen tilaisuuksia. Talouden osalta kustantaja laatii budjetit sekä huonolle että hyvälle skenaariolle, myyntiä seurataan, talous hoidetaan.

Sysmän kirjakylässä uskotaan kirja-alan tulevaisuuteen. Suomessa riittää lukijoita, julkaistaanhan Suomessa yhteensä noin 22 miljoonaa eri titteliä vuosittain, mukaan lukien oppikirjat. Maailman kirjamaista Suomi lukeutuu kolmen kärkeen, heti Norjan ja Japanin jälkeen. Kirjojen laajin ostajakunta koostuu tällä hetkellä suurista ikäluokista, alalla on kuitenkin tulevaisuudessa haasteita verkkojulkaisuihin tottuneemman sukupolven edessä.

ITE-tehty poppana nykyartefaktina

Suomen POPPANA on karjalainen, väittävät sanat Rököraanu, rääpälvaate, rääsäle eli nukeri

Vaikka minulla on myös karjalaisia sukujuuria, taitaa kuitenkin olla niin, että kaikki kulttuurigeenimme ovat yhteisiä tällä maapallerolla. Jos taiteessa tai taidekäsityössä puhumme asioiden aitoudesta tai vaadimme paikallisuutta, tällainen asenne yksittäin vie meidät harhaan. Asioiden alkuperän etsiminen on luonnollinen tarve. Haluamme alkuperäisiksi ja paikallisiksi kutsumillamme asioilla erottua muista ryhmistä. Yhdentymisen paineessa paikalliskulttuureissa meillä on tarve valita itsellemme lokaalisiksi ajateltuja piirteitä, jotka ovat mielestämme muiden ryhmien arvostamia – haluamme sitä kautta tulla itse arvostetuiksi.

Arja Hynynen, lasiteos iTte-taidenäyttelyssä, Sysmä 2013. Maailmanpuu on yksi vanhimpia taiteen aiheita niin Afrikassa kuin itäisen Euroopan esihistoriassa, myös kirjallisuuden tarinaperinteissä. Symbolit tulevat usein hyvin kaukaa, elävät tekijänsä alitajunnassa.

Taiteen ja artefaktien, ihmisten ja kielten alkuperää, ei voi kuitenkaan sijoittaa mihinkään tiettyyn alkuun, maantieteelliseen alueeseen tai geeniperimään. Ihmiskunta asutti maailman heti jääkauden jälkeen. Kukaan yksilö tai ryhmä ei ole ollut missään ”alun perin” eikä voi tällä perusteella omia itselleen, ideoilleen tai töilleen mitään alkuperätodistusta.

Arja Hynysen ikkunaan ripustetut lasityöt toivat mieleen Aatamin omenat, jotka periytyvät myös sysmäläiseen paikalliskulttuuriin Edenin paratiisista.

Poppanan valmistukseen myydään nykyään kangasta sateenkaaren väreissä. Yleisimmin käytössä on noin 150 cm leveää puuvillakangasta, jonka voi pestä 60 C vedessä. Poppana paranee käytössä, se silitetään kosteana ja säilytetään rullalla. Sen tavoite on tulla käytössä pehmeäksi, pinnan tulee nukkaantua, aika viimeistelee artefaktin.

Sysmän itteviikon näyttelyssä löysin joitakin esteettisesti kiinnostavia ja taidokkaasti kudottuja poppanoita, joiden materiaalivalinnat ja värisommittelut veivät mielikuvina esiteolliseen aikaan. Kun jokin artefakti saa katsojansa mielikuvituksen liikkeelle ja tuo vanhaan traditioon jotakin uutta nykyhetkestä ja tekijästä itsestään, lähestytään käsitettä taidekäsityö ja taide.

Ulla Toivosen kierrätyspoppanat näyttelyssä ovat taidokkaasti tehtyjjä ja värisommitelmat mielenkiintoisia. Sininen hapsureuna patajamaisessa kuosissa muodostaa taspainottavan kontrastin punaisille raidoille.

Poppanaa on käytetty kaikkialla siellä, jossa on nukuttu olkipatjoilla. Kangasta tarvittiin suojaamaan piikikkäiltä oljenpäiltä. Materiaalina on käytetty sitä, mitä käsillä on sattunut olemaan: yleensä vanhoja vaatteita, jotka on leikattu kuteiksi, matonkuteiden tapaan. Nyt tästä käytetään sanaa ”kierrätyspoppana”. Ekologisesti ajatteleva omaksuu mielihyvin tämän käsitteen poppanan alkuperäiseksi ominaisuudeksi, laatukriteeriksi.

Poppanan käyttötarkoitus on muuttunut moneen kertaan. Yleisimmin niitä on käytetty pöytäliinojen tapaan tai sisustuksellisina elementteinä, seinäkoristeina. Kun poppanoita käsitellään taideteoksina, ei mielellään käytä käsitteittä ”käsinkudotut” tai ”liinat”, vaikka myös tämä ominaisuus niihin sisältyy.

Ulla Toivonen, kierrätyspoppana, 2013.

Esteettisesti tarkastellen kierrätyskangas on jo valmiiksi kauniimpi kuin ostokangas, kude sisältää itsessään poppanan ominaislaatuun kuuluvan käytetyn tunnun. Voi olla, että poppana on parhaimmillaan vasta, kun sitä on jo käytetty vuosia. Siitä tulee pehmeää poskinukkaa. Laadukas artefakti löytää myös uusia käyttötarkoituksia, siitä voi tulla vaikka tyynynpällinen.

Kirjoitetaan poppanalla paikallishistoriaa, mutta arvostakaamme itseämme nykyhetkessä. Kulttuuriantropologia kertoo, että ihmiskunnan luovimmat keksinnöt syntyvät eri maanosissa yleensä yhtä aikaa. Kierrätyspoppanoita tehdään nykyartefakteina niin Afrikassa, Amerikassa, Euroopassa kuin Aasiassa. ITE-kulttuurin ilmentymät ovat tänään parhaimmillaan suvaitsevaa kansainvälisyyttä. Ryhmän jäseneksi huolitaan muutkin kuin "alkuperäasukkaat".Näyttelyn päivystäjänä vierailupäivänäni oli talkoolaisena artesaani Ritva Heino -by itu - teoksineen - vieraasta kunnasta, Hartolasta.

Näyttelyn päivystäjä kiinnitti ilmapallot Tauluaseman kyltiin, jotta pääraitilla ohikulkijat tietäisivät Paloaseman olevan taas käytössä.

Sysmän ITtte-taiteilijoiden ryhmänäyttely on muuten parhaillaan esillä Virossa, Tarton Suomi-talossa. Kuraattorina on toiminut yhdistyksen hallituksen jäsen, Juhana Kallio. Marraskuun Itte-viikon näyttelyn sisällöstä puolestaan vastaa Yhteen Hiileen -hanke yhdessä Sysmän itteviikon työryhmän kanssa. 

Yleiskuva näyttelystä. Näyttelyn päivystäjänä talkoolaisena työskennellyt Ritva Heino, - by itu - toi esille mm. uusia huovutustöitään, neuleitaan ja valokuvista sommittelemiaan postikortteja. Näyttelyn teeman "Taitavat kädet" mukaisesti päivystäjältä löytyi käsistään -  kutimet.

Näyttely Sysmän vanhalla paloasemalla, Sysmäntie 18, 19700 Sysmä. Avoinna joka päivä 10.11.2013 asti klo 12-16. Itte-viikon muusta ohjelmasta tämän blogin menovinkeissä osoitteessa Taidepiika menovinkit, Sysmä marraskuu-joulukuu,2013

Hämärän värejä

Hämärän teema jatkuu marraskuussa valokuvauksen alablogissa. Linkki tässä taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi, hämärän teema, 2013

Yhteen hetkeen mahtuu monta totuutta

Marraskuussa valokuvauksen aiheena on hämärä. Kuljen valmiita polkuja. Kohtaamani pelto on Günther Grassin vuonna 1959 julkaistun esikoisromaanin ”Peltirumpu” ensimmäisestä luvusta, ensimmäisestä kangastuksesta.

Olen maailman alkuhämärässä, sumusta nousee nälkäisiä näkyjä. Pelto on kynnetty. Myllerretty maankuori heijastaa taivaan mannaa. Volker Schlöndorffin Peltirummusta vuonna 1979 ohjaaman elokuvan alkumetreillä nähdään nainen, savisella jäätyneellä pellolla. Nainen on tuleva isoäiti. Hän kohmii jäätynein kynsin kurasta perunoita. Kesken urakointia hän synnyttää hameessaan lapsen kuin kovan kakkapötkön puristaisi. Heti sen jälkeen hän jatkaa ruoan hankintaa, niittää nälkäpalkkaa.

Vai olivatko ne maaomenat nauriita, kuten myös täällä. Maanviljelyksen alkaessa. Rautakauden lopussa, varhaiskeskiajan alussa.

Aika ei todellakaan ole mikään horisontaalisesti etenevä suora viiva, jossa vaikuttaisi vain yksi nykyhetki, yksi menneisyys, yksi ainoa tulevan mahdollisuus. Jo yhteen hetkeen voi mahtua monta maailmanaikaa, monia keskenään ristiriitaisia totuuksia.

Pellon reunassa on yhä myös suo, kuokka ja Jussi, joka kohta viiltää traktorilla maisemaa. Nyt  hänen harteiltaan löytyvät valkoiseen kondomiin puristetut, pötsihäiriöiset happopaalit. Ohitseni pörisee suurtalouden teknologinen ihme, tehokkuus, ainoa oikea arvo. 

Kaiken mitä on, tulee olla suurta ja määrällisesti mitattavissa. Siinä visiossa on ihmisen mittakaava tuntematon. Entä jos kehitys onkin kohti varhaiskeskiaikaa, aikaan ennen humanismia ja renesanssia?

Siitä ottaa hämärän tilamaisema revanssia.

Valkoiset lehmät usvan niityllä kirjoittavat maagista realismia. Mikään joka elää, ei ole vain geenipankki. Katsomme toisiamme ihmetellen, silmiimme kohoaa suolahappoisia kyyneleitä. Jätämme hyvästejä, routa tulee ja kiertokulussa olemme kohta jääkauden alussa.

Paluumatkalla hämärä syvenee. Synkimmän kohdalla laulan mantraa "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" ja otan kertosäkessä Ihanan enkelin rinnalleni. Vain siltä varalta, ettei se pimeä iloton osaisi väistää, pysyköön poissa tältä polulta.

Ihminen olkoon vapaa valitsemaan itse tiensä, ilmestyksensä, unelmansa ja haaveensa. Niistä on aikojen pyörteissä tulevaisuudet tehty. 

Kirsikan helminauha

Pyhäinpäivänä kirsikkapuu koristautuu helminauhaan.

Kirsikan helminauha, 3.11.2013

Hyvää uutta vuotta!

Kekri luo uuden vuoden

Riika Taidepiika - Riga Art Hand. Omakuva, Self-Portrait, November 2013.

Kekriä eli nykyistä Pyhäinpäivää on vietetty ainakin yli 500 vuoden ajan, sillä Agricola mainitsee sen karjalaisten palvomien jumalien joukossa. Kekriä on alun perin vietetty samaan tapaan kuin uutta vuotta nykyään. Vuoden työt ovat nyt takana. On juhlan aika. Tehdään uusia suunnitelmia tulevaan.

Kekrin juhlassa yhdistyy perinteitä historiallisesti, kulttuurin eri kerroksista. Traditiot elävät teoissamme meemeinä, kulttuurigeeneinä. Niitä tulee monista eri suunnista, niin esihistoriallisesta kuin katolisesta ja ortodoksisesta ajasta.

Maatalousyhteisöissä Kekri on ollut tärkeä 1800–1900 –luvuilla, jolloin piiat ja rengit saivat viikon verran vuosilomaa. Vain silloin he pääsivät käymään kotonaan tai hankkimaan uuden palveluspaikan. Uudet työsuhteet solmittiin marraskuusta lähtien, aina vuodeksi eteenpäin. Piika ja renki kääntyvät molemmat englanniksi samalla suvuttomalla sanalla Hand. Siitä tulee nimeni Riika Taidepiika - Riga Art Hand.  

Hand on myös käsi ja kätevä. Sana taide ja sana käsite tulevat käsitteistä taito, käsi ja kädentaidot. Valitsin oman leikikkinimeni Art Hand myös siksi, että koen elämäni ajan olleeni itseäni paljon isomman asian, taiteen palveluksessa. Henkisesti ja hengellisesti ajattelen, että taide on luovuutta, ja taidepiika on luovuuden palveluksessa. 

Luovuus on kaikessa, kaikissa ihmisissä, kaikessa olevassa. Luovuus syntyy ilosta ja leikistä, lapsesta meissä itsessämme.

Kekrinä ei tarvitse ottaa itseään niin vakavasti. Olkoon elämässä paljon iloa, leikkiä ja juhlaa. Iloista kekriä kaikille ja hyvää uutta vuotta!