11. huhtikuuta 2015

Vielä ehtii! Ars Häme Hämeenlinnan Taidemuseossa 12.4.2015 asti

Huomenna 12.4.2015 on viimeinen tilaisuus tutustua Ars Häme ry:n juhlanäyttelyyn Hämeenlinnan Taidemuseossa klo 11-17. Näyttelyn teema Äänestä johtuva – Due to Sound koostuu aistisaleista, joista näyttelyn kuraattorit, kuvataiteilija Marjatta Oja ja muusikko Asko Keränen ovat kertomassa klo 14.

Helmikuusta lähtien opastin näyttelyssä erilaisia ryhmiä. Käytössämme oli Hämeenlinnan Taidemuseon Engel-rakennus. Kyseessä on Suomen ensimmäisen kansainvälisesti tunnustetun arkkitehdin, Carl Ludvig Engelin (1778–1840) piirtämä 2-kerroksinen palatsimainen rakennus, joka toimi alun perin 1800-luvulla veroviljan varastona. Taidemuseoksi rakennus muuntui 1950-luvulla. Engelin tuottama uusklassismi Hämeenlinnassa ja Helsingissä on yhä osa kauneinta suomalaista nykyarkkitehtuuria.

Näyttelyssä käyneen yleisön ikähaitari oli arviolta noin 3-90 ikävuotta. Tapasin monia, erilaisia kävijäryhmiä.  Jo yksin oman maakunnan lastentarhoista, ala-asteilta, ylä-asteilta ja lukioista näyttelyssä kävi satoja lapsia ja nuoria. Nuorimmat opastettavat ryhmät tulivat päiväkodeista.  Näyttelyyn saattoi soveltaa opettajan ja opetussuunnitelman lähtökohdista yhtä hyvin historian opetusta, maantiedettä, matematiikkaa, biologiaa, ympäristöoppia kuin kansainvälisiä kysymyksiä. 

Oppaan tehtävä on tarjota tilaa katsojalle löytää itse omia ajatuksia. Lapset ja nuoret ovat parhaita. He osaavat kysyä ja kyseenalaistaa, kertovat rohkeasti omista ajatuksistaan. Oppaana olen saanut parhainta oppia eri ihmisiä kuuntelemalla ja yhdessä näyttelyn teoksia havainnoimalla. Yritän vähän kuvailla tätä kokemusta:

Aloitimme usein Ahti ja Olli Isomäen veistossalista My Africa, joka on tunnustus afrikkalaiselle kuvanveistolle, todiste Afrikan keskiaikaisen perinteen vaikutuksesta länsimaiseen modernismiin. Suomalais-afrikkalainen, etninen nykymusiikki rytmitti näyttelypolun seuraavaan saliin, kohti arktisia alueita. Siellä kuvanveistäjä Anssi Taulun kierrätysplekseistä rakennetut napajäätiköt kimaltelivat sulavina, mutta valoisina jääveistoksina. Lapset pohtivat usein ilmastonmuutoksen seurauksia ja ympäristöasioita myös Satu Bethellin videon ”Taakka” kohdalla. Videossa kuvataan pakkaspäivää. Hämäläisessä maisemassa kulkee mies kuin Mummo lumihangessa, muovipusseista virkatussa takissa. Hän hikoilee pudotessaan kuoppiin ja uupuu. Lopussa vain muovitakki jää hänestä jäljelle, Muovi jää. Mihin sitä voisi kierrättää ja käyttää?

Ympäristöasioista syntyi keskustelua myös Olli Larjon ja Lasse Walleniuksen tutkimusasemalla. Laboratoriossa tutkimme, miten maailman voisi pelastaa? Teimme löydöksiä muinaisista nykykulttuureista. Vierailimme myös Australiassa pelaamassa aboriginaalien Murore-peliä pienillä pronssiveistoksilla.  Ihmettelimme pelin sääntöjä, sillä siinä ei voi kukaan voittaa.

Museon alakerrassa jatkoimme Australiasta etelään, tutkimme sukupuuttoon kuollutta Tasmanian tiikeriä, jonka Jana Vyborna-Turunen oli tallentanut esille 1840-luvun tapaan sinisenä syanotypiana. Menetelmä oli käytössä ennen kameran keksimistä. Ihmettelimme eläinten kuvia, jotka on otettu ilman kameraa ja valotettu auringonvalossa.  Jatkoimme Japaniin löytääksemme sieltä suomalaiskansallista kanteleen soitantoa Ainut-kansan parista: kuvanveistäjien Meri Peuran ja Ilmari Grytan sekä muusikkoystävien teos Ambiance oli moniaistillinen ja monikulttuurinen kokonaisuus. Kun pyöritimme veistoksia buddhalaisten rukousmyllyjen tavoin, vapautimme maailmaan aineetonta hyvää energiaa. Kanteleen bassokielten soidessa näyttelysalin katossa kimmelsi kaleidoskoopi. Jo kuulimme avaruusmusiikkia veistosten sisältä ja arojen kaukaiset tuulet puhalsivat meidät seuraavaan saliin, Nepaliin. 

Tutustuimme riihimäkeläisen Gary Wornellin videoituun matkapäiväkirjaan Nepalista. Sieltä löytyvät ympäristöongelmat oli lasten mielestä kuvattu meidän omilta kotinurkilta. Muovipusseja keräytyy tuhoamaan luontoa. Viimeistään nyt päätimme ryhtyä itse kuvaamaan elämää, omaa arkeamme. Senhän voisi tehdä vaikka valokuvaten ja videoiden tai piirtäen, maalaten, veistäen, tekstiä kirjoittaen, tanssien, soittaen tai laulamalla. Oman identiteetin voi koota vaikka rakentamalla talonsa vanhojen palapelien ylimääräisistä paloista riihimäkeläisen Edwina Goldstonen tavoin. Myös Anna Kolehmaisen sinivalas Joonatan ihmistä isompine aivoineen auttoi meitä laulullaan samastumaan toisten ihmisten ja eläinten kokemusmaailmaan.  


Keski-ikäinen Ars Häme oli nykytaiteessaan 2015 monimuotoinen.

Kiitos ja kumarrus!


28. maaliskuuta 2015

Hämäläinen taide yllättää kansainvälisyydellä ja monikansallisuudella

Ars Hämeen 40 -vuotisjuhlanäyttely Äänestä johtuva -  Due to Sound Hämeenlinnan Taidemuseossa on saanut erinomaista palautetta niin yleisöltä kuin Hämeen alueen medioissa. 

Taidemaalari Ilkka-Juhani Takalo-Eskola performanssibanderollissa 5.3.2015. Selfie on peräisin 1950-luvulta ja muistuttaa näyttelyn teeman mukaisesti -  nuorta Jean Sibeliusta. 


Hämeen Sanomissa kuvataiteesta kirjoittaa sattumalta entinen kollegani museolta, Mira Arkko. Ympäri mennään, yhteen tullaan. Mira kuvasi näyttelykokonaisuutta 12.3.2015 otsikolla "Kunnianosoituksia äänelle". Jos Hämeen alueella työskentelevien taiteilijoiden teokset kiinnostavat enemmän, kannattaa käydä tämän Hämeenlinnassa vaikuttavan taidehistorioitsijan Mira Arkon omilla blogisivuilla. Arkko on esitellyt Hämeen alueella työskenteleviä taiteilijoita tekstien ja kuvien avulla vuodesta 2014 lähtien. Mukana on biografiat, taiteilijoiden ajatuksia ja teosanalyyseja. 

On ollut ilo saada tutustua hämäläisiin nykytaiteilijoihin ja heidän teoksiinsa ihan omin silmin ja korvin. Museossa työskennellessä on etuoikeus päästä haastattelemaan taiteilijoita henkilökohtaisesti. Tosin rajaus "hämäläinen" saattaa olla ylipäätään hämäävä: vuonna 2015 Ars-Häme ry:n jäsenistöön kuuluu 95 kuvataiteilijaa Hämeenlinnasta, Riihimäeltä, Forssasta, Hyvinkäältä, Lahdesta, Tampereelta ja Helsingistä. Taidemuseossa on esillä töitä 43:lta taiteilijalta. Monet näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista työskentelevät kansainvälisillä kentillä ja ovat siellä palkittuja. Ja monella hämäläisellä taiteilijalla, kuten Edwina Goldstonella, Ilmari Grytalla, Jana Vybórna-Turusella tai Gary Wornellilla on monikansallinen tausta.

Näyttelyssä voi tutustua myös Ars Hämeen historiaan arkistoista löytyneiden leikekirjojen muodossa. Hämäläisten ammattitaiteilijoiden yhdistys perustettiin vuonna 1973 edistämään jäsentensä näyttely-, toimeentulo- ja työskentelymahdollisuuksia. Ensimmäisen näyttelynsä arshämäläiset järjestivät vuonna 1975 Hämeenlinnan Taidemuseossa. Löysin muuten lehtileikkeistä tietoa myös taidemaalari-tädistäni, joka 1970-luvulla vaikutti Riihimäen taide-elämässä.

Huomenna 29.3. myös oma ääneni ääni saa raikua osana tapahtumapäivää. Opastan näyttelyssä klo 14. Heti sen jälkeen klo 15 jatkamme musiikilla, esiintyjinä JJJ & Moksa eli Jarmo Kukkonen, Jari Hyökki ja Jouni Kaartinen. Liput sisältyvät taidemuseon pääsymaksuun. Alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

Näyttelystä julkaistut jutut löytyvät näyttelyn omasta blogista otsikolla "Leikekirja". Linkki tässä Ars Häme, leikekirja blogissa

Mira Arkon blogi Kuhame - Kuvia Hämeestä, linkki tässä http://kuhame.blogspot.fi/

Näyttelystä Hämeenlinnan Taidemuseon sivuilla, linkki tässä http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Kulttuuri/Taidemuseo/Nayttelyt/Aanesta-johtuva/

22. maaliskuuta 2015

Äänestä johtuu -näyttely videotallenteissa

Videotallenteita "Äänestä johtuva - Due to Sound" -näyttelystä Hämeenlinnan Taidemuseossa löytyy nyt näyttelyn omasta blogista. Vielä ehtii tutustua yli 40 Hämeessä vaikuttavan nykytaiteiljan teoksiin. Näyttely on avoinna 12.4.2015 asti.

Avajaispuhe 19.2.2015 on tallennettu videolle, samoin Taide-performanssi, jonka järjestivät näyttelyn kuraattorit kuvataiteilija Marjatta Oja ja muusikko Asko Keränen sekä performansseista tunnettu taiteilija Ilkka-Juhani Takalo-Eskola.

Ars Hämeen 40-vuotisjuhlaäyttelyssä musiikki soi ja näkyy monin erin tavoin. Avajaisissa keskityin kokemaan suomalais-afrikkalaista Comboa museon yläkerrassa, Ahti ja Olli Isomäen rakentamassa veistossalissa. Videotallenteessa lyömäsoittimissa löytyvät Ahti Isomäki, Viktor Tokpanou ja Markku H. Kujala.

Viktor Tokpanou ja kuvanveistäjä Ahti Isomäki


Vilahdan itsekin Sirpa Haapojan tallentamssa videossa avajaisten jatkoilla: harppukitaristi Jason Carter soittaa siellä melodista musiikkia. Harppukitara oli soittimena monille meistä täysin uusi tuttavuus. Jason Carterin jännittävä sovitus Finlandiasta soi nyt näyttelyssä museon pimeähuoneessa osana valokuvaaja Sirpa Haapojan videoteosta.

Musiikkitallenteet löytyvät blogissa myös avajaisten jatkojen jatkoilta Verkatehtaalta, jossa esiintyivät JJJ Moksa eli Jarmo Kukkonen, Jari Hyökki ja Jouni Kaartinen. Toinen bändi UnClear Focus: solistina Anne Tamminen, Pekka Helanen, Keijo Hakala ja Mari Orkola.

Näyttelyn seuraava tapahtumapäivä Hämeenlinan Taidemuseossa sunnuntaina 29.3.2015. Taiteilijatapaamisten ja musiikkiesitysten lisäksi yleisöopastus klo 14.00.

Linkki videoihin tässä https://arshame40.wordpress.com/videot/

6. maaliskuuta 2015

Vuosi 2015 on yhtä juhlaa

Kulttuuririntamalla tapahtuu elämässäni yhtä aikaa niin paljon, etten ehdi perässä kirjoittaa. Uusille ystäville tiedoksi, että tämän blogin alablogina toimii Kain Tapperin arkistoprojekti. Tänään virallisena vapaapäivänäni blogipäivitys löytyy siellä. Kainin teoksia mukana Sara Hildénin taidemuseon näyttelyssä Mielen maisemia 12.4.2015 asti. Linkki päivitykseen tässä http://sculptor-kain-tapper.blogspot.fi/2015/03/mielen-maisemia-sara-hildenin.html 

Sibeliuksen juhlavuoden rinnalla Hämeenlinnassa vietetään yhtä aikaa montaa eri juhlavuotta. Wetterhoff täyttää 130 vuotta ja sen kunniaksi avautuu huomenna tekstiilitaiteilija Laila Karttusen (1895-1981) näyttely Hämeenlinnan Taidemuseon Lohrmann-rakennuksessa. Studiotilaa on laajennettu niin, että esille on saatettu museon kokoelmista yli 60 teosta, tekstiiliteosten ja luonnosten lisäksi mm. akvarelleja, jotka tuovat kokonaan uutta tietoa Karttusen taiteilijalaadusta. Kuluva vuosi on myös Laila Karttusen 120-vuotisjuhla.

Ars Hämeen 40-vuotisjuhlanäyttely Äänestä johtuva - Due to Sound on nyt avattu. Kokonaisuus on niin vaikuttava, ettei yksi blogi edes riittäisi sen kuvaamiseen. Onneksi näyttelyä varten on perustettu ihan oma bloginsa, josta löytyy niin taiteilijoiden omat puheenvuorot  kuin näyttelyyn liittyviä tapahtumia. Olin kyllä lehdistötilaisuudessa ja pääsin kuvaaamaan kulissien takana, mutta aihe jää vielä odottamaan seuraavaa vapaapäivää.

Näyttelyn Hämeenlinnan Taidemuseoon ovat kuratoineet muusikko Asko Keränen ja kuvataiteilija Marjatta Oja. Juhlanäyttelyn toinen osa avattiin Galleria Koneessa eilen illalla.






Linkkejä, vinkkejä

Wetterhoff 130 vuotta, juhlavuoden tapahtumat, linkki tässä http://www.wetterhoff.fi/wetterhoff-130-juhlavuoden-tapahtumia

Ars Häme 40 v., juhlanäyttelyn blogin linkki tässä https://arshame40.wordpress.com/
Galleria Kone, näyttelyn sivut, linkki tässä http://www.galleriakone.fi/

14. tammikuuta 2015

Yrjö Tapper on poissa

Saimme tänään lukea Aamulehdestä ja Keskisuomalaisesta suru-uutisen: Tapperien taiteilijaveljeksistä viimeinen, Kainin pikkuveli Yrjö Tapper on kuollut 81-vuotiaana. linkki uutiseen tässä Keskisuomalainen, kulttuuri, 14.1.2015




Kainin blogissa olen kirjoittanut aiemmin Yrjön ja Kainin yhteisistä urheiluharrastuksista. Sulkavan soutuihin valmistauduttiin Tampereella ja Helsingissä ympärivuotisesti. Sysmässä soudettiin kesäisin yhteiset harjoitustreenit. Linkki Kainin blogin päivitykseen http://sculptor-kain-tapper.blogspot.fi/2015/01/yrjo-tapper-on-poissa.html