Vielä ehtii! Ars Häme Hämeenlinnan Taidemuseossa 12.4.2015 asti

Huomenna 12.4.2015 on viimeinen tilaisuus tutustua Ars Häme ry:n juhlanäyttelyyn Hämeenlinnan Taidemuseossa klo 11-17. Näyttelyn teema Äänestä johtuva – Due to Sound koostuu aistisaleista, joista näyttelyn kuraattorit, kuvataiteilija Marjatta Oja ja muusikko Asko Keränen ovat kertomassa klo 14.

Helmikuusta lähtien opastin näyttelyssä erilaisia ryhmiä. Käytössämme oli Hämeenlinnan Taidemuseon Engel-rakennus. Kyseessä on Suomen ensimmäisen kansainvälisesti tunnustetun arkkitehdin, Carl Ludvig Engelin (1778–1840) piirtämä 2-kerroksinen palatsimainen rakennus, joka toimi alun perin 1800-luvulla veroviljan varastona. Taidemuseoksi rakennus muuntui 1950-luvulla. Engelin tuottama uusklassismi Hämeenlinnassa ja Helsingissä on yhä osa kauneinta suomalaista nykyarkkitehtuuria.

Näyttelyssä käyneen yleisön ikähaitari oli arviolta noin 3-90 ikävuotta. Tapasin monia, erilaisia kävijäryhmiä.  Jo yksin oman maakunnan lastentarhoista, ala-asteilta, ylä-asteilta ja lukioista näyttelyssä kävi satoja lapsia ja nuoria. Nuorimmat opastettavat ryhmät tulivat päiväkodeista.  Näyttelyyn saattoi soveltaa opettajan ja opetussuunnitelman lähtökohdista yhtä hyvin historian opetusta, maantiedettä, matematiikkaa, biologiaa, ympäristöoppia kuin kansainvälisiä kysymyksiä. 

Oppaan tehtävä on tarjota tilaa katsojalle löytää itse omia ajatuksia. Lapset ja nuoret ovat parhaita. He osaavat kysyä ja kyseenalaistaa, kertovat rohkeasti omista ajatuksistaan. Oppaana olen saanut parhainta oppia eri ihmisiä kuuntelemalla ja yhdessä näyttelyn teoksia havainnoimalla. Yritän vähän kuvailla tätä kokemusta:

Aloitimme usein Ahti ja Olli Isomäen veistossalista My Africa, joka on tunnustus afrikkalaiselle kuvanveistolle, todiste Afrikan keskiaikaisen perinteen vaikutuksesta länsimaiseen modernismiin. Suomalais-afrikkalainen, etninen nykymusiikki rytmitti näyttelypolun seuraavaan saliin, kohti arktisia alueita. Siellä kuvanveistäjä Anssi Taulun kierrätysplekseistä rakennetut napajäätiköt kimaltelivat sulavina, mutta valoisina jääveistoksina. Lapset pohtivat usein ilmastonmuutoksen seurauksia ja ympäristöasioita myös Satu Bethellin videon ”Taakka” kohdalla. Videossa kuvataan pakkaspäivää. Hämäläisessä maisemassa kulkee mies kuin Mummo lumihangessa, muovipusseista virkatussa takissa. Hän hikoilee pudotessaan kuoppiin ja uupuu. Lopussa vain muovitakki jää hänestä jäljelle, Muovi jää. Mihin sitä voisi kierrättää ja käyttää?

Ympäristöasioista syntyi keskustelua myös Olli Larjon ja Lasse Walleniuksen tutkimusasemalla. Laboratoriossa tutkimme, miten maailman voisi pelastaa? Teimme löydöksiä muinaisista nykykulttuureista. Vierailimme myös Australiassa pelaamassa aboriginaalien Murore-peliä pienillä pronssiveistoksilla.  Ihmettelimme pelin sääntöjä, sillä siinä ei voi kukaan voittaa.

Museon alakerrassa jatkoimme Australiasta etelään, tutkimme sukupuuttoon kuollutta Tasmanian tiikeriä, jonka Jana Vyborna-Turunen oli tallentanut esille 1840-luvun tapaan sinisenä syanotypiana. Menetelmä oli käytössä ennen kameran keksimistä. Ihmettelimme eläinten kuvia, jotka on otettu ilman kameraa ja valotettu auringonvalossa.  Jatkoimme Japaniin löytääksemme sieltä suomalaiskansallista kanteleen soitantoa Ainut-kansan parista: kuvanveistäjien Meri Peuran ja Ilmari Grytan sekä muusikkoystävien teos Ambiance oli moniaistillinen ja monikulttuurinen kokonaisuus. Kun pyöritimme veistoksia buddhalaisten rukousmyllyjen tavoin, vapautimme maailmaan aineetonta hyvää energiaa. Kanteleen bassokielten soidessa näyttelysalin katossa kimmelsi kaleidoskoopi. Jo kuulimme avaruusmusiikkia veistosten sisältä ja arojen kaukaiset tuulet puhalsivat meidät seuraavaan saliin, Nepaliin. 

Tutustuimme riihimäkeläisen Gary Wornellin videoituun matkapäiväkirjaan Nepalista. Sieltä löytyvät ympäristöongelmat oli lasten mielestä kuvattu meidän omilta kotinurkilta. Muovipusseja keräytyy tuhoamaan luontoa. Viimeistään nyt päätimme ryhtyä itse kuvaamaan elämää, omaa arkeamme. Senhän voisi tehdä vaikka valokuvaten ja videoiden tai piirtäen, maalaten, veistäen, tekstiä kirjoittaen, tanssien, soittaen tai laulamalla. Oman identiteetin voi koota vaikka rakentamalla talonsa vanhojen palapelien ylimääräisistä paloista riihimäkeläisen Edwina Goldstonen tavoin. Myös Anna Kolehmaisen sinivalas Joonatan ihmistä isompine aivoineen auttoi meitä laulullaan samastumaan toisten ihmisten ja eläinten kokemusmaailmaan.  

Keski-ikäinen Ars Häme oli nykytaiteessaan 2015 monimuotoinen.

Kiitos ja kumarrus!