28. maaliskuuta 2015

Hämäläinen taide yllättää kansainvälisyydellä ja monikansallisuudella

Ars Hämeen 40 -vuotisjuhlanäyttely Äänestä johtuva -  Due to Sound Hämeenlinnan Taidemuseossa on saanut erinomaista palautetta niin yleisöltä kuin Hämeen alueen medioissa. 

Taidemaalari Ilkka-Juhani Takalo-Eskola performanssibanderollissa 5.3.2015. Selfie on peräisin 1950-luvulta ja muistuttaa näyttelyn teeman mukaisesti -  nuorta Jean Sibeliusta. 


Hämeen Sanomissa kuvataiteesta kirjoittaa sattumalta entinen kollegani museolta, Mira Arkko. Ympäri mennään, yhteen tullaan. Mira kuvasi näyttelykokonaisuutta 12.3.2015 otsikolla "Kunnianosoituksia äänelle". Jos Hämeen alueella työskentelevien taiteilijoiden teokset kiinnostavat enemmän, kannattaa käydä tämän Hämeenlinnassa vaikuttavan taidehistorioitsijan Mira Arkon omilla blogisivuilla. Arkko on esitellyt Hämeen alueella työskenteleviä taiteilijoita tekstien ja kuvien avulla vuodesta 2014 lähtien. Mukana on biografiat, taiteilijoiden ajatuksia ja teosanalyyseja. 

On ollut ilo saada tutustua hämäläisiin nykytaiteilijoihin ja heidän teoksiinsa ihan omin silmin ja korvin. Museossa työskennellessä on etuoikeus päästä haastattelemaan taiteilijoita henkilökohtaisesti. Tosin rajaus "hämäläinen" saattaa olla ylipäätään hämäävä: vuonna 2015 Ars-Häme ry:n jäsenistöön kuuluu 95 kuvataiteilijaa Hämeenlinnasta, Riihimäeltä, Forssasta, Hyvinkäältä, Lahdesta, Tampereelta ja Helsingistä. Taidemuseossa on esillä töitä 43:lta taiteilijalta. Monet näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista työskentelevät kansainvälisillä kentillä ja ovat siellä palkittuja. Ja monella hämäläisellä taiteilijalla, kuten Edwina Goldstonella, Ilmari Grytalla, Jana Vybórna-Turusella tai Gary Wornellilla on monikansallinen tausta.

Näyttelyssä voi tutustua myös Ars Hämeen historiaan arkistoista löytyneiden leikekirjojen muodossa. Hämäläisten ammattitaiteilijoiden yhdistys perustettiin vuonna 1973 edistämään jäsentensä näyttely-, toimeentulo- ja työskentelymahdollisuuksia. Ensimmäisen näyttelynsä arshämäläiset järjestivät vuonna 1975 Hämeenlinnan Taidemuseossa. Löysin muuten lehtileikkeistä tietoa myös taidemaalari-tädistäni, joka 1970-luvulla vaikutti Riihimäen taide-elämässä.

Huomenna 29.3. myös oma ääneni ääni saa raikua osana tapahtumapäivää. Opastan näyttelyssä klo 14. Heti sen jälkeen klo 15 jatkamme musiikilla, esiintyjinä JJJ & Moksa eli Jarmo Kukkonen, Jari Hyökki ja Jouni Kaartinen. Liput sisältyvät taidemuseon pääsymaksuun. Alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

Näyttelystä julkaistut jutut löytyvät näyttelyn omasta blogista otsikolla "Leikekirja". Linkki tässä Ars Häme, leikekirja blogissa

Mira Arkon blogi Kuhame - Kuvia Hämeestä, linkki tässä http://kuhame.blogspot.fi/

Näyttelystä Hämeenlinnan Taidemuseon sivuilla, linkki tässä http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Kulttuuri/Taidemuseo/Nayttelyt/Aanesta-johtuva/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti