Puljaamista ajassa ja kädentaidoissa

Vierailin Jyväskylässä eilen, maanantaina. Museot olivat kiinni, mutta pääsin tutustumaan vastikään entisöityyn 1800-luvun käsityöläiskortteliin Toivolan vanhaan pihaan. Käsityön juhlavuotena 2013 kädentaidot näkyvät myös Jyväskylän kaupunkikuvassa, Kirkkopuiston vieressä kävelykadulla. Kirkkopuistossa tuli kuvattua Tapperin arkistoprojektia varten graniittiveistosta Yö joka suunnalta. Kirjoitan aiheesta parhaillaan. 

Vaikka olen ollut mukana tekemässä Yö- työtä 2003, en enää muistanut detaljeja ennen kuin valokuvasin ne eilen. Kiven pintaan piirrettyjä viivoja, raaputettuja merkintöjä.  Nyt ne näyttivät minusta graffiiteilta ja riimukirjoituksilta, salaperäisiltä kadonneilta kieliltä, kuten etruskikieleltä. Löysin Etruskikulttuurin Tombien muistumia. Kuljimme silloin Marturanumin nekropoleilla. Siellä hautuumaa levisi seitsemällä kukkulalle, alue oli ollut käytössä tuhat vuotta, 700 eKr - 300 jKr välisenä aikana. Yhtäkkinen ikävä Italiaan. Olen jo matkalla.

Löysin Afrikan matkamme 1996 luonnoskirjasta Yön alkumuotoja. Muistan Senegalin Rufisquen kylän arkkityyppisiä hahmoja, joita hän luonnosteli. Muistan punaisen hiekan värisen sian, joka röhki naapurin pojan leikkikaverina. Päiväkirjasssani kerrotaan, että islaminuskoinen perhe ei syönyt sianlihaa ja niin possu oli säilyttänyt henkensä ja kasvanut karjuksi.

En enää tiedä, mihin alablogiin nämä jutut sijoittaisin. Kirjoittaessa asioilla on tapana linkittyä toisiinsa. Puljaan ajassa edestakaisin. Kainin töistä löydän yhtymäkohtia Mesopotamiaan. Aapelilla on puutarha.

Matkakertomus Jyväskylän retkestä löytyy neuleblogistani, linkki tässä Taidepiika, neuleet 29.10.2013 Ja matka jatkuu.

Kuvauspäiväkirja 2012-2013

Huomasin yhtäkkiä, että olen pitänyt kuvauspäiväkirjaa säännöllisesti kohta vuoden ajan, marraskuusta 2012 lähtien. Perustin valokuvaukselle oman alablogin vasta pari kuukautta sitten, mutta kuvia on paljon julkaisematta. Blogiin tein ensin päivityksiä vain syksyllä 2013 ottamistani kuvista. Nyt lokakuussa olen alkanut lisätä kuvia koko kuluneen vuoden ajalta. 

Kuvat ovat tulleet ensin esille syöttöjärjestyksessä, jolloin kokonaisuudesta tulee helposti sekava. Kaiken runsauden keskeltä näyttää kuitenkin nousevan joitakin teemoja itsestään. Villi kuvakirjoitus alkaa hakeutua otsikoiden alle.

Kuluneen vuoden aikana olen kuvannut paljon luonnossa. Luontokuvissa ja luonnon kuvauksessa etsin väriä, olipa kyse vuoden pimeimmästä ajasta, loskaisesta lokakuusta, marraskuun harmaudesta tai kevään kasvusta. Kesän vihreys oli silmälle toisinaan liikaa. Luontokuvissani värit ovat usein niin kirkkaita, räikeän tehokkaita, että ne satuttavat, kivistävät silmää. 

Värit vievät äärimmäisyyteen, kipupisteisiin, kuten kuvasarjassa ”Syksy saa” tai väreissä ”Oranssipäiviin”-

Osana luontokuvausta olen kuvannut eläimiä. Lintuja, nisäkkäitä, kotieläimiä, myös hyönteisiä. Joitakin eläimistä olen kohdannut useampaan kertaan, kirjoittanut niiden kanssa päiväkirjaa. Olen käynyt tervehtimässä samoja vasikoita ja varsoja ja huomaamattani kuvannut niiden kasvua hiehoiksi ja hevosiksi. 

On käynyt niin, että lehmä laukkasi kesäniityllä luokseni tuoden osan laumasta mukaansa. Tunnistin sen tutuksi vasikaksi vasta valokuvasta, otsassa säilyneestä syntymämerkistä. Varsa kevätniityllä ei ollutkaan enää varsa, se tuli rohkeasti tekemään tuttavuutta.

Kun alkaa valokuvata eläimiä, opiskelee samalla uusia kieliä. Eläinystävillä on oma tapansa puhua. Kameran kanssa on mahdollista tutustua uusiin ystäviin, olla läsnä, lähellä, mennä liki. Ilman, että kenenkään tarvitsee kesyttää ketään. Blogiin on syntynyt sarjat ”Muotokuvia ystävistäni, 2013”, pieni kertomus ”Vihreille niityille vien sinut” sekä linnunpoikasten elämästä kertova  ”Se kesä on mennyt”.

Sarjasta "Se kesä on mennyt", 2013

Myös kivet, kannot, puunjuurakot ovat joskus niin inhimillisiä tai oliollisia, että olen alkanut uskoa niiden itsenäiseen elämänkohtaloon. Yritän kuulla niiden sanottavaa, puhe on ollut leikkistä, humoristista. Joskus sammaltukkaiset kivet leikkivät kustannuksellani, haluavat huomiota, tekevät muotokuvia. 

Luonto on kuvanveistäjä. On syntynyt joitakin kuvia, joissa kiven päällä sulava lumi, hetkellinen sivuvalo ja syntyneet varjot ovat luoneet reliefimäisiä veistoksia, ihmiskuvia. Silloin ei voi muuta kuin ääneen nauraa hekottaa, vaikka kulkisi yksin. Luonto on leikkisä ja sen leikki on meissä.

Omakuva, Self-Portrait, 2013

Loka-joulukuussa kuvaan hämärää ja pimeyttä. Hämärä synnyttää valon, joka on värikästä. Mutta mikään väri ei ole olemassa yksin. Kun pyrin pois värikkyydestä, etsin harmaata. Sen sävyjen esiin tuomiseksi on rinnalle saatava vähän punamultaa tai horsmanvalkoista. Luonnonvalkoinen sitoutuu joskus tummanruskeaan tai peltosängen okraan. Näitä pohdiskelen teemoissa "värit" ja ”Illan valo”.

Hämärässä

Kuvapäiväkirjani kaikkia kuvia näyttää yhdistävän yksi isompi teema: Muuttuva maaseutu. Siinä aihepiirissä kysyn myös kaupunkikuvilla, missä on ihmisen keskusta? Keskustalla tarkoitan myös mielen keskustaa, syvää hyvän olon tunnetta, tasapainoa liikkeessä, iloista vapaata vaellusta, kulkemista omilla poluilla, omalla tiellä. Välillä kuvissa seurataan kuvataiteen tekemistä, vieraillaan näyttelyissä, koska taiteessa on hyvä elää.

Jatkan kuvien ryhmittelyä, linkki tässä http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/

Kulttuurin menopalstaa Itä-Hämeen osalta päivitetty

Alablogia Kulttuurin menopalsta päivitetty tänään Itä-Hämeen osalta. 

Sysmän identiteettityöryhmä on nimennyt marraskuun ensimmäisen viikon ITTE-viikoksi. Runsas ohjelma sisältää mm. ITte Taide ry:n näyttelyn "Taitavat kädet", lyhytelokuvaa, teatteria, musiikkia, luentoja kulttuurirahoituksesta, osuuskuntamallista ja kirjojen kustantamisesta, kierrätyskulttuuria ja muita vanhoja sivilisaatioita, kuten aimara-intiaaneja unohtamatta.

Mukana lukuisia eri järjestäjiä, niin yksityisiä ihmisiä, yhdistyksiä kuin yrityksiä. 

Menokalenterin tapahtumia päivitetty myös Hartolan marras-joulukuun kulttuuritarjonnan osalta. 

Marraskuu alkaa täällä iloisen värikkäänä. Linkki päivityksiin tässä taidepiika-menovinkit.blogspot.fi/

Voiko taidetta tehdä ilman hyötynäkökulmia?

Alablogissani Taidepiika-neuleet pohditaan osana TEE ITE-verkoston toimintaa, voiko käsityötä tehdä ilman hyötynäkökulmia? Kysymys nousee käsityön, käsityötaiteen, muotoilun opetuksen ja nuorten kriisitoiminnan parista, mutta se koskee yhtä lailla taidetta ja taiteen tekemistä. Linkki tässä taidepiika-neuleet.blogspot.fi

Installaatio Keittiö, Itä-Hämeen museo, vihreä päärakennus, syyskuu 2013.

Etsin väriä

Valo synnyttää eläviä mosaiikkeja siitä, minkä luulin jo kuolleen.

Lehmipolulla, lokakuu, 2013

Vihreille niityille vien sinut - To green meadows take I thee, 2013

Lokakuussa etsin väriä. Polku tässä Valokuvaus, Photography

Mihin tarvitaan kulttuurin menopalstoja?

Perustin hiljattain alablogin kulttuurin menopalstaksi. Pääblogin reunassa se löytyy otsikoituna "Menovinkit Itä-Häme ja muu maailma". Otsikko tuli siitä, että olen viettänyt yhä enemmän aikaa maaseudulla Itä-Hämeessä ja kirjoitan myös täällä. 

Menopalstan nimi muuttuu nyt, se on jatkossa Taidepiika - kulttuurin menopalsta. 

Nimi vaihtuu, koska kirjoitan myös muualla Suomessa. Aina sieltä, missä satun olemaan ja missä kiinnostuksen kohteeni ovat. 

Kirjoitan taiteen eri lajeista, yhtä hyvin musiikista, kirjallisuudesta, teatterista, kuvataiteesta, käsityötaiteesta kuin valokuvasta jne. Menopalstan suora osoite on http://taidepiika-menovinkit.blogspot.fi/


Otan vinkkejä ja juttuaiheita vastaan blogin omassa sähköpostissa, osoitteessa taidepiika@gmail.com

Tauno Ylösen yksityiskokoelmaan perustuva Suomen Harmonikkamuseo sijaitsee Sysmässä. Lisätietoa menopalsta Sysmän sivulla Taidepiika, menovinkit, Sysmä

Mihin kulttuurin menopalstoja tarvitaan? Tiedon välittämiseksi. Taiteilijan, tuottajan ja tapahtumajärjestäjän kannalta tiedon välittäminen jälkikäteen uutisena ei ole niin tärkeää kuin ihmisten saaminen paikalle. Jos viesti ei kiiri, tapahtumat köyhtyvät myös sisällöllisesti. Laatu heikkenee. Samoin surkastuvat tapahtumista kirjoitetut jutut, määrä ei ole sama kuin laatu.


Taide ja kulttuuri muodostavat humanistisesti ajatellen niin tärkeän osan ihmisen koko elämää ja hyvinvointia, että tiedotus on järjestetettävä tavalla ja kolmannella. Viestinnän välineet ovat monet, samoin kohderyhmät. Painettu media ei enää tavoita kaikkia niitä kohderyhmiä, jotka tietoa etsivät ja tarvitsevat, myös päätöksenteon tueksi.

Asia liittyy myös journalistisiin käytänteisiin, journalismin laatuun, kulttuurikritiikin kirjoittamiseen ja kritiikin tasoon. Kysymys on valtakunnallisesti ajankohtainen. Siitä keskustellaan parhaillaan niin toimittajien, taiteilijoiden, tuottajien, yliopistojen opetussuunnittelijoiden kuin rahoittajatahojen, kuten Suomen Kulttuurirahaston piirissä. 

Sähköisten menopalstojen ylläpitäminen on osa hyvää journalisista kulttuuria, olipa kyse kansainvälisestä, valtakunnallisesta tai paikallisesta journalismista. 

Tuottajan näkökulmasta myös järjestäjillä on vielä opittavaa tiedottamisen perusteissa. Tapahtumatiedottamisen opetusta tarvitaan, jotta järjestäjät saavat yleisöä tapahtumiin myös oman pienen paikkakunnan ulkopuolelta.

Sysmän Kirjakyläpäivät, 2013.

Suomen Kulttuurirahasto perusti kulttuurijournalismin mestarikurssin syksyllä 2013. Lisätietoja SKR Kurssilla opiskelee nyt ensimmäiset 20 toimittajaa, osa yleistoimittajia. Tarkoituksena on kuulla taiteentekijöitä, kulttuurivaikuttajia, journalisteja, tutkijoiden luentoja, käydä kulttuuritapahtumissa ja kirjoittaa niistä. Toimittajilla on oma media blogissa nimeltään "Kesto avoin'". Linkki tässä http://kestoavoin.com/ Ajankohtaista keskustelua käydään myös Facebook-sivuilla osoitteessa FB Kesto avoin

Tavoitteeni on kehittää oman blogini kulttuurin menopalstaa. Se sisältää jatkossa linkityksiä myös toimittamiini ja kuvittamiini juttuihin. Jotkut jutut ovat kuvakertomuksia. Kuvalla on oma tapansa puhua, kuvalla on joskus itsenäistä sanottavaa, johon faktatieto ei yllä.