Valokuva ja asetelmat Heinolassa

Vanitas - kaiken katoavaisuus nykytaiteessa

Niclas Wariuksen valokuvanäyttely Vanitas Heinolan kaupunginmuseossa 22.11.2015 asti.

Heinolan taidemuseon Galleria Lambertissa Niilo Helanderin säätiön kokoelmien näyttely 29.11.2015 asti.

Heinolassa 3.marraskuuta 2015

Alankomaalainen 1600-luvun maalaustaide innostaa myös nykytaiteilijoita tutkimaan arkea esineistä, joista rakennetaan asetelmia. Tekniikka voi olla perinteinen maalaus tai grafiikka, sommitelmana tehty esine-installaatio, valokuva tai näiden yhdistelmä. 

Heinolan kaupunginmuseon lumimarjoja

Valokuvaa ja installaatiota yhdistävä Niclas Wariuksen näyttely Vanitas Heinolan kaupunginmuseossa sopii tähän museotilaan erinomaisesti.  Onhan Heinolan kaupunginmuseo jo itsessään kuin korurasia. Myöhäisempiretyylisen rakennuksen interiööri on 1700- ja 1800 – luvuilta. Museon omat kokoelmat on ripustettu esille installaationa, jossa kukin huone on oma esteettinen sommitelmansa.

Aalto-yliopistosta 2003 valmistunut valokuvaaja Niclas Warius (s. 1972) työskentelee Kemiönsaaressa ja Helsingissä. Taiteilijan näyttelylle antama nimi Vanitas viittaa kaiken turhuuteen, katoavaisuuteen. Warius on tutkinut aihepiiriä myös aiemmissa näyttelyissään, mutta Heinolan kaupunginmuseossa työt tuntuvat olevan kotonaan, oikeassa ympäristössä.

Vanitas liittyy maalaustaiteen memento mori – aihepiiriin, jossa muistutetaan ihmistä hänen omasta kuolevaisuudestaan.  Warius on tuonut esille myös yhden esine-installaatioista, joka on toiminut esille ripustetun valokuvan aiheena. Installaatio on myös maalaustaiteen asetelma, käsitteen alkuperäisessä merkityksessä. Sana asetelmahan tuli suomen kieleen melko myöhään, vasta 1917. Alun perin niitä kutsuttiin Suomessa sanalla ”hiljaiselo” (saks. Stillleben, ranskaksi nature morte, kuollut luonto).

Niclas Wariuksen valokuvat ovat koskettavia, ne saavat katsojan pohtimaan, mitä esineet kertovat käyttäjistään ja yleisemmin ihmisen elämänkaaresta. Kuvat tutkivat ajan käsitettä, kertovat tapahtumista, jolloin esineisiin on latautunut merkityksiä. Tunnetilat ovat tunnistettavia ja liikuttavia. Kokonaisuus on aistillinen ja herkkä. Kuvat ovat myös teknisesti erinomaisia. Taidekuvina ne ovat ennen kaikkea sommitelmia väristä, valosta ja varjoista, joita taiteilija valokuvauksen avulla tutkii.

Heinolan taidemuseo kesäteatterista päin katsoen

Valokuvaa on esillä Heinolassa tällä hetkellä myös kaupunginkirjastossa, johon on ripustettu Heinolan kameraseuran näyttely.  Asetelmat ja Vanitas-aihe puolestaan jatkuvat Heinolan taidemuseon Galleria Lambertissa, josta löytyy Niilo Helanderin säätiön kokoelmista koottu näyttely.  Heti ensimmäisessä salissa häikäisee taidemaalari Marjukka Paunilan temperamaalaus Yksin vuodelta 2008. Rinnalla löytyy Tuomas von Boehmin hienopiirteisiä asetelmia litografioina 1950-luvulta sekä Veikko Vionojan sisä- ja ulkotilaa yhdistävä asetelma Talvi-ilta, öljy, 1970.  Mukana on myös etsauksissaan ja puupiirroksissaan ajattomia, aina ajankohtaisia naistaiteilijoitamme, kuten Anitra Lucander ja Ina Colliander.

Heinolan taidemuseo 3.11.2015

Linkit tekstiin

Heinolan museot http://www.heinola.fi/museoiden-nayttelyt-ja-tapahtumat

Heinolan kameraseuran näyttely kirjastossa http://www.lastukirjastot.fi/

Teoskuvia löytyy taiteilijoiden nettisivuilta

Niclas Warius http://www.niclaswarius.com/

Marjukka Paunila http://marjukkapaunila.fi/

Holloween täällä

Clair de Lune

Kuu on vaiheessa ja onnistuin tallentamaan oudon ilmiön 

Hauskaa kepposten päivää!  

Valokuvablogissa oranssipäivä, linkki สีส้ม

Päivitys neuleblogissa, villapaidan uusi elämä, linkki tässä

Terveisiä Järvenpään kulttuuri- ja kongressikeskuksesta

Kuvapäivitys tänään Kainin omilla blogisivuilla, linkki tässä

Helsingin kirjamessuilla neljässä päivässä lähes 80 000 kävijää

Kirjativolissa yli 1100 esitystä

Helsingin ensimmäiset kirjamessut pidettiin antikvariaattien toimesta vuonna 1988. Messuille ei tuolloin vielä osallistunut kustantajia tai kirjailijoita. Muistelen alkuvuosien rauhallisia vierailujani kirjamessuilla. Opiskelijankin oli mahdollista ostaa kaunokirjallisuutta antikvariaatista. 

Nykymuodossaan kirjamessut pidettiin nyt 15:ttä kertaa. Järjestäjinä ovat Helsingin Messukeskus, Suomen Kustannusyhdistys ja Suomen Kirjakauppaliitto. Kyse ei kuitenkaan ole vain kirjoista tai kirjallisuudesta. Kirjamessuihin sisältyvät postimerkkimessut sekä Viini, ruoka ja hyvä elämä –messut. Kaikkiin pääsee samalla lipulla.

Tänä vuonna mukana oli 340 näytteilleasettajaa, kustantajia ja kirjakauppiaita, mutta sen lisäksi yli 800 tapahtumaa, joista valita. Kirjailijavieraita saapui yhdeksästä eri maasta. Yli 1100 esiintyjää, julkisuuden henkilöitä, poliitikkoja, tiedemiehiä, yhteiskunnan vaikuttajia. Neljän messupäivän aikana kävijöitä oli 79 926. Sehän on lähes 80 000!

Yhden päivän vierailulla tarjonta alkoi uuvuttaa. Olin suunnitellut tutustuvani uusiin kirjoihin ja kirjallisuuteen. Käsiini ilmestyneet raskaat kirjakassit ja ihmistungos verottivat voimia ja keskittymiskykyä. Kun olin ostanut vahingossa saman kirjan kahdesti, piti lähteä syömään. Mutta mihin jättää kirjat saadakseen tarjottimen käteen? Yhtään vapaata tuolia tai pöytätasoa ei näkynyt puolenpäivän jälkeen. Lukollisia säilytyslokeroita löytyy kymmenilletuhansille vierailijoille tusina, kaikki jo aamulla varattuja. Mutta mitä siitä, nythän keskiössä on kirjat ja kirjoittaminen.

Takauma-lavan aiheena oli kirjailija käsikirjoittajana. Tuuve Aro haastatteli, miten käsikirjoittaminen eroaa kirjailijan työstä. Johanna Hulkko ja Katariina Romppainen ovat käsikirjoittaneet Ylen Uusi päivä -televisiosarjaa. Elokuvien Paha maa ja 8-pallo käsikirjoittaja Jari Rantala kertoi, millaista on käsikirjoittajan työ. 

Tapasin kirjallisuudenystäviä, jotka viettävät messuilla koko viikonlopun voidakseen osallistua kirjailijoiden esityksiin kuin luennoille. He tutustuvat tarjontaan viikkoja aiemmin ja noudattavat messuilla tarkkaa ohjelmaa. Kokemuksesta viisastuneena olen laatinut uuden strategian.

Ensi vuonna hankin messuille neljän päivän kokoaikarannekkeen. Vietän Helsingissä koko viikonlopun. Kuljen vapaasti messuille ja ulos. Maistelen viinejä, herkuttelen ruokaosastoilla, käyn luennoilla. Yhden päivän nuuhkin vain antikvariaattien osastoa. Julkkisesiintyjien vetämien ihmistungosten aikana vetäydyn kohti rauhallisempia kirjaosastoja ja lavoja.

Sitä odotellessa tyydyn internetin tarjoamiin uusien kirjojen luetteloihin, käyn lähikirjastossa, jossa voi rauhassa tutustua uutuuksiin. Ja onhan meillä onneksi Sysmä, Suomessa kirjakylä, jossa voi myös rauhassa lukea ja kirjoittaa stipendiaattina Vila Sarkiassa kirjoja. Sysmän kirjakyläyhdistyksen järjestämä messubussi oli muuten täyteen lastattu lukijoilla ja paluumatkalla myös kirjoilla.

Järvellä ja joella hämärän aikaan

Lokakuusssa värit saavat voimaa, seuraan kameran kanssa virtaavaa vettä. Vesi on alhaalla,
pikku koski on muuttunut kivikoksi. Järvelle ehdimme hämärän aikaan. Valokuvablogissa uusi kansio linkki tässä

Suomi asutettiin vasta jääkauden jälkeen, siirtolaisten toimesta

Norjalaisvaikutteinen Hannunvaakuna osa karjalaista perinnettä

Tämän blogin alablogina, omalla sivustollaan ja omassa osoitteessaan löytyy neuleblogi. Ensimmäisen päivityksen tein kaksi vuotta sitten, syksyllä 2013. 

Miksi pidän neuleblogia? Kaikki käsillä tekeminen aktivoi vasenta aivolohkoa, ihmisen luovaa puolta, ajatukset lähtevät liikkeelle. Neulominen on  myös liikkumiseen aktivoiva harrastus. Blogista ilmenee, että olen saanut yhdistää neulomiseen luontoretkiä, valokuvausta ja kuvankäsittelyä. Blogin pitäminen käsittää myös kirjoittamista, mielikuvien työstämistä. Tähän mennessä 135 päivitystä ja tilastossa lähes 40.000 kävijää.  

Harrastus voi johtaa jopa käsitöiden arkeologiaan ja historiaan. Neuleblogin 2-vuotisjuhlaa vietetään tänään päivityksellä 136: Hannunvaakuna Laatokan länsirannalla.

Ensisilmäykseltä norjalaisvaikutteisen kirjoneuleen alkuperä ei ole tiedossa.

Hannunvaakuna on ollut tunnettu koko Pohjois-Euroopassa, Gotlannissa jo 400–600 –luvuilla. Kuviota on käytetty myös Suomessa tuottamaan onnea neljältä eri ilmansuunnalta – idästä, lännestä, etelästä ja pohjoisesta.  Neuloessani lämmittelen kulttuurivaikutteilla, ihmisvirtojen liikkeillä.

Neuloin ranteeseen perinteisen kalanruoto- tai havunoksan mallin vihreällä. Vihreä liittyy Hannunvaakunan klassisiin heraldisiin merkityksiin ja tulee lapaseeni 1000–1100 –lukujen taitteesta. Vihreä on myös ikivihreää karjalaisen kulttuurin yhteyttä luomakuntaan. Pinkin sävyisillä linnunsilmäkuvioilla näen ympärilläni hyviä asioita joka ilmansuunnassa. Ranteen retuliini hävittää toisten arvostelun halun ja tuo suvaitsevaisuutta. 

Neulemallit muuttuvat kaiken aikaa, elävät neulojiensa mukana.

Tätä tekstiä neuloessani opin, ettei Suomessa asunut alun perin ketään. Kaikki on tuontitavaraa. Ensimmäiset ihmiset tulivat Suomeen vasta jääkauden jälkeen. Koko maa on asutettu eri vuosisatojen aikana, siirtolaisten toimesta. Neuleblogin oma osoite http://taidepiika-neuleet.blogspot.fi/