9. joulukuuta 2016

Sysmän joulumyyjäiset yli 100-vuotinen perinnejuhla

Sysmässä vietetään huomenna yli 100-vuotista joulujuhlaa yhteiskoululla. Järjestäjänä on viimeisten noin parinkymmenen vuoden ajan ollut lukion viimeisten luokkien oppilaat. Ohjelma on aina yllätyksellinen. Usein on esitetty joulunäytelmä, musiikki- ja tanssiesityksiä, joulupukki vierailee.

Kestitystä ovat tarjonneet eri naisjärjestöt ja yhdistykset. Herkkuja ja leivonnaisia on saanut ostaa kotiin joulupöytään. Tapahtumaa vietetään myös kädentaitojen juhlana, joulumyyjäisinä, joissa pääpaino on itse käsin tehdyillä tuotteilla.

Vierailin myyjäisissä ensimmäisen kerran vuonna 2012, tuolloin toimittajana kirjoittaen juhlasta pienen jutun Itä-Hämeeseen. Haastattelin Sysmän Marttojen Leena Kontista, joka osallistui tapahtuman järjestelyihin jo 20. kerran.


Innostuin vuonna 2012 itsekin kädentaitojen kehittämisestä, olihan paikalla yli 44 käsityöläistä ja joulutuotteiden myyjää, Kohta olin mukana sysmäläisten harrastekuvaajien ja Willanikkareitten toiminnassa.

Willanikkarit kokoontuvat vapaamuotoisesti joka toinen viikko Sysmän kirjakaupun yläkerrassa. Lyhytkursseja järjestetään. Kuluvana syksynä on opiskeltu mm. savesta muovailua ja keramiikan tekemistä. Kerhon nimestä huolimatta materiaali ja menetelmät ovat vapaat, Ohjaajana toimii usein joku keskuudestamme, erilaista ammatillista osaamista löytyy,

Tänä vuonna osallistun itsekin Sysmän joulujuhlaan myyntiosastolla. Ylläpidän tämän blogin alaosastoina neuleblogia ja valokuvablogia.


Tänä talvena osallistuin ITtE-taideyhdistyksen Sysmän tulevaisuutta pohtivaan näyttelyyn kirjastossa.

Näyttely on nyt päättynyt, mutta kuvakollaasini on esillä kirjaston Ellin kammarissa vielä joulukuun ajan, joten painatin joulujuhlaan myös muista Sysmä-aiheisista valokuvistani postikortteja.



Kaikki käsillä tekeminen on meditoinnin kaltaista, virkistävää vastapainoa muulle työlle eikä sen merkitystä hyvinvoinnille ja luovuudelle voi liikaa korostaa.



Käsin neulottu jämälankaviltti, 2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti