22. toukokuuta 2014

Salvelan kesä koittaa 2.6.2014


Tapperin kokoelma Invalidisäätiö Ortonissa Helsingissä osana Salvelan kesää 2.6.-19.6.2014




En ole vielä kirjoittanut kattavasti Ortoniin deponoimastani Kainin kokoelmasta, vaikka selostin sitä jopa videofilmissä, joka tuli televisiosta jokin vuosi sitten. 

Noin viisikymmentä Kainin teosta on siellä ihmisten nähtävillä, ripustusta on kuluvana vuotena vaihdettu muuttamalla töiden paikkaa ja tuomalla esille mm. hallintokerrokseen reliefejä, jotka aiemmin olivat sairaalan muissa yksityisemmissä tiloissa.

Kainin veistoksia, reliefejä  ja piirustuksia pääsee näkemään vapaasti yleisötiloissa, mutta jos haluaa nähdä myös ne työt, joita on sijoitettu suuren sairaalan muihin tiloihin, voi tiedustella opastettua kierrosta Ortonista yhteyspäällikkö Sirpa Viljaselta





Galleria Ortonin kuraattorina toimiva taidekriitikko Otso Kantokorpi on kirjoittanut Kainin kokoelmasta Ortonin nettisivulla ja myös omassa blogissaan Alaston kriitikko. Blogista löytyy hakutoiminto, jolla löytää Kainin taiteeseen liittyviä tekstejä, joten en käy niitä tähän linkittämään.


Kuva: Auli Karvonen, 2010
Olemme esitellet Kainin töitä kuluneina viitenä viime vuotena PUS-Sirpa Viljasen kanssa Ortonin yleisökierroksilla myös yhdessä, osana gallerian tavanomaista toimintaa.


Toisinaan olemme näyttelyjen avajaisissa Kulttuurikotkien bändinä laulaa lurauttaneet ja ripustajaisissa harjoitelleet Kantokorven tekstittämiä taidelauluja esitettäväksi Salvelan kesänäyttelyssä. 



Mottoina Kaikki taiteen tähden ja Taiteessa on hyvä elää! Tätä iloista leikkiä olen kuvannut aiemmin tässä blogissa Kulttuurikotkissa.


Salvelan kesänäyttely avataan 2.6.2014 klo 17.00. Kyseessä on jo perinne, johon osallistuvia taiteilijoita yhdistää se, että he ovat järjestäneet näyttelynsä kuukauden taiteilijoina Ortonin galleriassa ja kokoontuneet taiteilijaravintola Salvessa. 

Kesän 2014 taiteilijat ovat Jorma Hautala, Pekka Kauhanen, Matti Kujasalo, Laura Könönen, Tapani Mikkonen, Matti Nurminen, Olavi Pajulahti, Matti Peltokangas, Timo Setälä ja Roi Vaara. Salvelan kesänäyttelyyn ei peritä pääsymaksuja ja myös itse avajaistapahtuma on avoin kaikille. Tänä vuonna näyttelyn avaa museonjohtaja, emeritus Markku Valkonen.

Tuli avointa kutsua lukiessani mieleeni, että koska joka tapauksessa olen avajaisissa paikalla, niin voimmehan halutessamme kiertää vapaamuotoisesti myös pienen ”Kainin kierroksen” Ortonissa. Jos olet paikalla, nykäise hihasta.

Galleria Orton – Orton Invalidisäätiön kahvila, Tenholantie 10, 1. krs, 00280 Helsinki. Yhteydenotot Sirpa Viljanen, yhteyspäällikkö p. 050-536 4235, sirpa.viljanen@invalidisaatio.fi. Aukioloajat ja kartta löytyvät nettisivuilta, linkki tässä Galleria Orton yhteystiedot ja aukioloajat, kartta

Kain Tapperin kokoelmat – Taidetta Arjen keskellä, Otso Kantokorven esittely töistä tässä http://www.orton.fi/fi/invalidisaatio-orton/galleria-orton/kokoelmat/kain-tapperin-kokoel

Alaston kriitikko on esitellyt ja esittelee kaikki Galleria Ortonissa näyttelynsä järjestävät taiteilijat, niin Galleria Ortonin nettisivuilla kuin blogissaan, linkki tässä http://alastonkriitikko.blogspot.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti