12. syyskuuta 2016

Hyvästelin Ainon emmeen

Kainin jalanjäljillä


Vierailin Saarijärven museossa viime torstaina tutustuen Kainin jalanjäljillä -näyttelyyn., joka on avoinna 25.9.2016 asti. Vein mukanani museolle Kainin äidin Aino Tapperin (1899–1982) lehmäveistoksen aihion. Aihiota kutsuttiin meillä kotona Lallukassa emmeeksi, veistoksen esiasteeksi. Löysin emmeen tänä kesänä pahvilaatikosta, Kainin arkistoprojektia jatkaessani.

Saarijärven museon tallettaman muistitiedon mukaan Aino teki elinaikanaan kaikkiaan toistakymmentä lehmäveistosta, joissa hän kuvasi kotitilansa Juholan eläimiä. Käsityöläissuvun jäsenenä Ainolla oli esteettistä silmää ja tarve ilmaista itseään taiteen keinoin. Kain arvosti suuresti äitinsä lehmäveistoksia ja hänen muistellaan sanoneen, ettei pysty tekemään niin hyvää veistosta kuin äiti. Neljä Ainon valmista lehmäveistosta – Kaunikki, Sievikki, Sihkama ja Ässikkä – on jo entuudestaan Saarijärven museon kokoelmissa, kuvailee Saarijärven museo FB-sivuillaan 9.9.2016.





Tässä kuvassa olen yhdessä amanuenssi Merja Yliojan ja museonjohtaja Kari Kotilaisen kanssa. Amanuenssin käsissä Aino Tapperin lehmäveistoksen aihio Kuva: JT / SM







Tappermaiseen taiteeseen kuuluu ilo, leikki ja elämänvoima. Lisää näyttelyvierailustani Kainin jalanjäljillä tässä

25. elokuuta 2016

Kahden akateemikon ystävyydestä kumpusi näyttely



Vakka-Suomen sanomien toimittaja Saara Huovinen vieraili Outi Heiskasen Oheistaidekodissa Vehmaalla Outin ja Kainin yhteisnäyttelyn ripustuksen loppusuoralla.

Päivitys Kainin blogissa  ja linkki 8.8.2016 julkaistuun juttuun tässä

Heijastuksia Karjalasta


Taivas on siellä korkeampi, minkä väristä on vesi?


Pielisjärvellä elokuussa 2016. Päivitysksiä valokuvablogissa tässä Pielinen, Pohjois-Karjala, 2016

18. elokuuta 2016

Musta kuu vei Kainin

Tänään päivitin Kainin blogia. Kuvailen Kainin ja Outin yhteisnäyttelyn kokoamista Oheistaidekotiin Vehmaalle. Näyttely on nyt avattu ja esillä yhteensä 67 taideteosta: molemmilta taiteilijiolta niin piirustuksia, grafiikkaa kuin veistoksia. Näyttely on avoinna 18.9.2016 asti.

 

Miten onnellista, että löysime Outin tyttären Metti Nordinin kanssa grafiikantöitä, joita Outi ja Kain yhdessä tekivät Lallukan taiteilijakodin ateljeenaapureina. Tässä olemme Outin kanssa Kainin malleina, vasemmalla Riika 2002 ja Outi 2003.

 Linkki näyttelyn kokoamisen vaiheisiin tässä Näyttely Oheistaidekodissa 2016

1. elokuuta 2016

Kaksi akateemikkoa Oheistaidekodissa Vehmaalla

Kokoamme parhaillaan Outi Heiskasen Oheistaidekotiin Vehmaalle näyttelyä nimeltään "Kaksi akatemikkoa - Kain Tapper ja Outi Heiskanen " Outi esitti minulle toiveen yhteisnäyttelystä jo vuosia sitten, mutta vihdoin tänä kesänä päätimme sen hänen tyttärensä Metin kanssa toteuttaa.

Näyttelyä varten olen yrittänyt löytää Kainiln arkistosta erityisesti Taivaallisen akatemian aikaisia töitä. Ne kuvaavat Outin ja Kainin yhteistyötä Lallukan taiteilijakodissa. jossa he asuivat ja työskentelivät ateljeenaapureina. Taivaallinen akatemia on leikkimielinen nimi ryhmälle eri-ikäisiä taiteilijoita, jotka kokoontuivat Lallukkaan 1990-2000 -lukujen vaihteessa piirtämään elävää mallia. Ammattimallin palkka maksettiin keräämällä osallistuneilta taiteilijoilta kolehti. Kainin kuoltua Outi jatkoi Taivaallisen akatemian toimintaa.

Croquis-piirtämisen lisäksi akatemiassa muovailtiin savesta ja piirrettiin muotokuvia taiteilija-ystävistä, Kain on piirtänyt Outia ja Outi Kainia. Leikekirjoista olen löytänyt Kainin tekstejä päiväkirjamuodossa, kuunnellut hänen puhettaan. Eri taiteiljasukupolvet kookontuivat Taivaalliseen akatemiaan myös keskustelemaan taiteesta ja elämästä, ajankohtaisista ilmiöistä ja taiteellisen tekemisen ehdoista. Outin ja Kainin yhteistyö johti myös yhteiseen grafiikan tekemiseen. 

Kainille piirtäminen oli fyysinen kokemus, käden ja silmien yhteistyötä, jossa painopiste on sisäisesti keskittynyt. Outi on samassa yhteydessä tiivistänyt: ”Piirtäminen on ainoa tapa varmistaa, että työ tuntuu omissa sisuksissa, lihoissa ja luissa”. Päivityksiä tulossa Kainin blogiin, linkki tässä Kain Tapperin arkistoprojekti

Kain, omakuva, Taivaallinen akatemia

Näyttely Oheistaidekodissa on avoinna 7.8.-18.9.2016 ti-su 12-18
Vinkkiläntie 38, 23200 Vinkkilä, www.oheis.fi. taidekoti@oheis.fi, p. 050 - 526 6213.