20. elokuuta 2013

Sysmän Suvi Pinxin entinen näyttelyalue tuli osaksi New Port satamahanketta

Yleisradio uutisoi tänään, kuinka Suomen toiseksi vanhin kuvataiteen kesänäyttelypaikka Sysmän Suvi Pinx tulee osaksi Sysmän kunnan uutta New Port -satamahanketta.Yle, uutiset Sysmä

Kulttuurin suurkuluttajana ja vastaavaa hanketta Kotkan kulttuurisatamassa viimeksi 2010 tuettuani, ilahduin uutisesta suuresti. Näyttely Kotka, 2010 Ehkä tämä antaisi mahdollisuuden niin paikallisille kuin muille taiteilijoille, taiteilijaryhmille, kulttuurin ja matkailumarkkinoinnin, niin yrittäjien kuin taiteen opetuksesta vastaaville tahoille - kaikille sysmäläisille - tilaisuuden suunnitella uutta toimintaa Sysmän ja Suomen kulttuurielämän kukoistukseksi. Ehkä tämä palvelisi myös alueen omia kulttuurituotantoja, taiteen ja harrastajaryhmien tilatarvetta; esimerksi talvisin ei nyt löydy yhteisiä työ- tai näyttelytiloja. Suvi Pinx on Suomen toiseksi vanhin kesänäyttelyperinne, joka päättyi vuonna 2007. Suvi-Pinx, kotisivut 2007

Jos lyhyeen uutisointiin nyt on mitenkään luottamista, niin Sysmässä uskotaan, että alueen uuden sataman vetovoima itsessään riittää ja investoinnnit maksavat itsensä ajan kanssa takaisin. Uutisessa ei ole nyt ollut mahdollista nopeassa virrassa haastatella ketään asiassa laajemmin, eri  näkökulmia esiintuoden ja aihetta riittävästi taustoittaen.Yle uutiset, Suvi Pinxin niemestä venelijöille 

Vuodesta 1970 vuoteen 2007 asti toiminut kulttuuriperinne Sysmän Suvi Pinx toi faktoina Sysmään yli puoli miljoonaa kävijää. Näyttely esitteli ei satoja, vaan tuhansia taiteilijoita. Toiminta tuki vuosikausia niin maamme nuorta lahjakasta taiteilijapolvea kuin eturivin taiteilijoiden taiteellista työskentelyä. Pinx teki myös suomalaisten taiteilijoiden elannoksi tärkeää myyntityötä: markkinoi ja möi teoksia taiteilijoiden lukuun. 

Sysmän Suvisoiton konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia järjestettiin osana Suvi Pinxin toimintaa. Mukana oli varsinkin alkuvuosina 1970-luvulla suomalaisen silloisen nykytaiteen ja muotoilun tähtikirkkaita hetkiä: silloin tuettiin jopa koko maan kulttuurivientiä. Galleria Pinx toimi myös Helsingissä ja oli tuolloin luomassa koko Suomen silloisen nykytaiteen syntyä. Eikö tätä enää kukaan muista? Elämmekö niin täysin itsekästä nykyhetkeä, että emme näe viittä vuotta kauemmas eteen- tai  taaksepäin?

Voi myös kysyä, onko näyttelytoiminnan loppumisen myötä menetetty samalla yleisöä Sysmän muilta virallisilta festareilta, kuten Sysmän Suvisoitolta ja Sysmän kirjakyläpäiviltä? Näkyykö tämä määrällisten mittareiden lisäksi tuotantojen laadullisissa mittauksissa? Näkyykö kulttuuriyleisön hävikki palveluyrittäjien tuloissa, taloudellisessa tuloksessa? Vuoden myynnillinen määrä syntyy pienissä palveluyrityksissä maaseudulla yleensä kesäaikaan.

Kulttuuriyleisö on kansainvälisen, vertailevan tutkimustiedon mukaan yritystoiminnalle ja taloudelle merkittävä, ostovoimainen segmentti. Yksinkertaisesti: Kulttuurin avulla lähestytään juuri niitä kohderyhmiä, joita matkailumarkkinoinnilla yritetään euroilla lähestyä. Monet tutkimukset kertovat jo 1990-luvulta lähtien, että juuri nämä kohderyhmät ovat niitä, joita olisi hyvä tavoittaa, myös mahdollisten investointien näkökulmasta. Kotimaista, suomenkielistä tutkimustietoa löytyy tänään helpommin, internetin aikakaudella Taike, tutkimusyksikön julkaisuja

Päijännematkailu on varmasti osa Sysmän tulevaisuutta. Sen kehittämiseen onkin saatu Eu-hankerahoitusta. Kysyisin kuitenkin, mitä ovat ne valtit, joilla erotutaan muista? Vastaavia hankkeita kun on Suomessa myös Saimaan ja Itämeren rannikkokaupungeissa. Kartta on nyt suurempi, elämme ja toimimme isossa maailmassa, jossa toimintaympäristömme ei ole enää vain se oma tupa ja perunamaa, tahdoimmepa sitä tai ei. Meiltä ei sitä enää kysytä.

Otetaanpa esimerkiksi Suomen Kotka, jossa olen lähietäisyydellä seurannut vuodesta 1992 lähtien kulttuurisataman syntymistä, osana kaupungin kulttuuritarjontaa. Suomen ensimmäinen EU-kulttuuriprojekti oli nimeltään Radar ja se järjestettiin kaupungin oman kulttuuritoimen hankkeena Kotkassa. Vuosikymmenen vaihtuessa rakennettiin jo veistospromenadia ja kunnostettiin kymmeniä puistoja ympäristötaiteellisina teoksina, ammattitaiteilijoiden avulla Veistospromenadi levittyy keskustan puistoihin. Tähän kehityskaareen liittyy luontevasti myös se kuuluisa, kansainvälisesti palkittu Sapokan alue. Sapokan alue

Kotkassa yritysrypäs Suomen Puuvenekeskus rakentaa talvella veneitä ja laivoja, mutta on tarjonnut kuvataiteelle näyttelytilaa kesäisin. Suomen PuuvenekeskusYhteistyötä tehdään kaupungin sisällä mutta laajemmasta perspektiivistä, kansainvälisesti. Monimuotoinen kultuuritarjonta tuo esimerkiksi Pietarista ensin turisteja, sitten investoijia ja juuri näistä markkinoista ja asiakkaista myös Päijät-Hämeessä haaveillaan. Satama ei Kotkassa ole vain tankkauspiste, laituri, ravintola tai pyykinpesukoneet. Koko Kotka on kulttuurisatama. Siellä järjestetään kulttuuritapahtumia, rakennetaan tuotantoja. Merikeskus Vellamo ei ole vain museo, siellä järjestetään myös vaihtuvia kuvataidenäyttelyitä. Merikeskus Vellamo

Kotkan kymmenet eri puistot ovat tukemassa samaa kulttuurisataman hanketta, mutta puistot ovat itsessään ympäristötaideteoksia. Eturivin taiteilijoiden veistoksia lisätään kaupunkikuvaan vuosittain. Omaa taiteilijakantaa arvostetaan, kaupungin galleria Uusikuva toimii sekin Kotkan satamassa, Vellamon naapurissa. Galleria Uusikuva, Kotka Kotka on saanut jatkuvasti merkittäviä tunnustuksia tehdystä työstä, kansainvälistä huomiota. 

Tätä kehitystä seurattuani arvelen, että paljon on ollut Kotkassa kiinni vain kulttuuritahdosta, onko sitä vai ei? Hankkeet ovat usein virinneet ja kasvaneet vain muutamien yksittäisten, alueen omien aktiivisten ihmisten ja pienten kulttuuritahojen sinnikkyydestä. Oman kulttuurin: taiteen ja ihmisten luovuuden tukeminen ovat tärkein osa tätä kokonaisuutta. Siitä syntyy ihmisten ja alueitten hyvinvointi, se on oleellinen osa taloudellista kehitystä.
Sysmän ItTe-taideyhdistys ry. järjesti kylän keskustassa tyhjässä tilassa, Vanhalla Paloasemalla kuvataidenäyttelyn kesällä 2013. Yhdistyksessä on mukana sulassa sovussa myös taiteen ammattilaisia. Jäsenistöä on myös muualta Suomesta.

Toivon, että meillä Suomessa pystyttäisiin enemmän tarkastelemaan asioita kokonaisvaltaisesti, ottamalla taiteen kovin ydin ja vahva yhdistys- ja harrastustoiminta osaksi luovaa suunnittelua. Asioita voi tarkastella ja arvottaa myös humanistisesti ja monitahoisesti. Ihan täysin rippumatta siitä puoluekannasta tai politiikasta. Taide voi olla se sitoutumaton, yhdistävä linkki, jonka avulla vapaammin löydetään yhteiset tavoitteet ja päämäärät. Uskon, että tähän Sysmässäkin pyritään, Yksi Sysmä -työryhmineen ja virkeiden kulttuuriyhdistysten toimesta. Kulttuurinen lähidemokratia toimii: Kansankäräjät järjestetään Sysmän Teatteritalolla tulevana sunnuntaina klo 12.00. Silloin on seuraava tilaisuus avoimeen keskusteluun ja uutisten taustoittamiseen. Uutiset ovat vain uutisia. Kokonaisuus on paljon isompi paletti, jonka käyttämiseksi tarvitaan kaikkia tahoja ja toimijoita.


16. elokuuta 2013

Menovinkit Itä-Häme ja muu maailma, jatkossa oman otsakkeensa alla.

Olen vielä maalla Itä-Hämeessä. Kesä jatkuu elokuussa. Jotkut vapaa-ajan asukkaista elävät täällä maaliskuusta marraskuuhun asti. Teemme etätöitä maalla, kun mahdollista. Se ei aina onnistu. Tänä päivänä työ voi heittää meitä mihin päin tahansa tätä maapalleroa.

Niin paljon kuin pystyn seuraamaan tapahtumia Itä-Hämeessä, pidän blogissani jatkossa menopalstaa. Monia mielenkiintoisia asioita on vireillä. 

Blogia alkanut nyt seurata myös englanninkielisiä ystäviä, joten referoin joitakin tekstejä englanniksi. Seuraan tapahtumia myös muualla Suomessa ja maailmassa.


15. elokuuta 2013

Maalauksia, grafiikkaa, litografiaa ja veistoksia. Poimintoja Maila Talvio -salongin runsaudensarvesta.



Maila Talvio –salongin 30-vuotisjuhlanäyttely kokoaa retrospektiivisesti taiteilijat eri vuosilta 18.8.2013 asti



Tietääkseni vain harva kunta Suomessa ylläpitää itse omaa nykytaiteen näyttelytilaa. Pieni Hartola Itä-Hämeessä on suurenmoinen poikkeus. Kunta on ylläpitänyt kesäisin nykytaiteen galleriaa Itä-Hämeen kartanomuseon vanhimmassa päärakennuksessa jo 30 vuotta. Näyttelytoimintaa hoidetaan osana sivistys- ja kulttuuripalveluja. 

Näyttelyn 2013 on koonnut kunnan oma kulttuurituottaja ja vapaa-aikaohjaaja Anna-Maija Muurinen. Kautta aikojen on näyttelyt haluttu nimetä kotiseudun oman kirjailijan Maila Talvion muistoksi.

Vanha Koskipään kartano on kunnostettu taiteen tilaksi, mutta hienovaraisin muutoksin, kunnioittamalla rakennuksen arkkitehtuuria ja eri aikakausien luonnetta. Ympärillä kukoistava Itä-Hämeen museon puutarha on säilytetty 1850-luvun asussaan. Aluetta rajaa rauhallisesti Päijänteeseen laskeva Tainionvirta.

Hartolan Maila Talvio -salongin näyttelyt järjestetään Vanha Koskipään kartanossa, Itä-Hämeen museon alueella. Kuva Tainionvirran suunnasta.
Kesän 2013 näyttely on runsaudensarvi. Mukana on yhteensä 17 taiteilijaa. Juhlavuoden taiteilijat on kutsuttu mukaan sillä perusteella, että he ovat osallistuneet Maila Talvio -salongin näyttelyyn jonain aiempana vuotena tai vuosikymmenenä.

Taiteilijat: Leena Golnik, Samuli Heimonen, Heli Hiltunen, Matti Hintikka, Eeva-Liisa Isomaa, Kaija Kontulainen, Inari Krohn, Kuutti Lavonen, Piia Lehti, Tuula Lehtinen, Rauni Liukko, Marja Mali, Panu Patomäki, Merja Parikka, Hannu Pentti, Esko Railo ja Joakim Sederholm

Alakerrasta löytyy grafiikkaa, maalauksia, litografiaa ja veistoksia tunnetuilta tekijöiltä. Tuula Lehtisen kauneuden käsitystä tutkivat maalaukset löytyvät pääsalista. Lehtisen yksityisnäyttelyt nähtiin viime talvena Hämeenlinnan taidemuseossa ja Turun Wäinö Aaltosen museossa. Hartolassa ne ovat löytäneet tilan, jossa niitä voi tutkia intiimimmässä valossa. Kansainvälisesti tunnetuimpia nykytaiteilijoitamme Kuutti Lavonen elää taiteellisesti voimakasta aikaa, hänen teoksensa hehkuvat  Ensemble –teemaa niin Maila Talvio -salongin pääsalissa kuin aiemmin tänä vuonna nähdyssä yksityisnäyttelyssä Turun Wäinö Aaltosen museossa. 

Turkua ja Hartolaa yhdistää myös kuvanveistäjä Joakim Sederholm, jonka ensimmäisiä yksityisnäyttelyitä nähtiin Turun kaupungin galleriassa jo 1990-luvulla. Sederholmin veistokset on ripustettu salongin yläkerran karheaan, korkeaan ja kauniiseen avovinttiin.  Sederholm on vuosien varrella kehittänyt keraamisiin, peltisiin ja puisiin veistoksiinsa omaperäisiä pintakäsittelytekniikoita. Näyttelyn puuveistokset eivät ole enää pelkkiä veistoksia, vaan 3-ulotteisia maalauksia mielentiloista. Maalauksia ovat myös suvun jäsenistä tehdyt muotokuvat tai tutkielmat ihmisyydestä. Ne ovat enemmän kuin maalauksia, puureliefejä, joiden kehykset kuvanveistäjä on rakentanut 4-ulotteiseksi osaksi kokonaisuutta. Joakim Sederholm on ajallemme epätyypillinen kuvanveistäjä, hän kehittää lahjakkaasti ja persoonallisesti omaa suuntaansa, ei vilkuile ympärilleen, vaan keskittyy taiteensa tekemiseen.

Kuvanveistäjä Joakim Sederholm kulkee lahjaakkasti omaan suuntaansa. Veistokset ja reliefit ovat moniulottieisia maalauksia.
Kuvanveistäjä Kaija Kontulaisen teoksia löytyy alakerran lisäksi myös yläkerrasta. Alakerran vitriiniin on koottu intiimi sarja hellyttäviä pienoisveistoksia, joista puhuttelee erityisesti pienen lapsen muotokuva. Suuremmissa ja muodokkaissa, patinoiduissa puuveistoksissa löytyy huumoria, elämäniloa ja jämäkkyyttä; veistosten muotoja ja rytmejä kannattaa tarkastella veistosta kiertäen, eri kulmista. 

Kuvanveistäjä Kaija Kontulaisen puuveistoksen voi kuulla kukkopillin puhalluksena.

Yläkerran toisesta vinttikamarista löytyy suomalaisen litografian mestarin Matti Hintikan teoksia. Litografian taitajia ei ole maassamme monta, mutta graafikot pääsevät lajia nyt opiskelemaan myös Suomessa, Helsinki Lithon pajassa, jonka perustajat ovat Matti Hintikka ja Kuutti Lavonen.  Yläkerrassa löytyy myös teknisesti taitavasti toteutettuja, taidehistoriasta rikkaasti ammentavan, mutta omakohtaisesti aiheita käsittelevän taidemaalari Merja Parikan maalauksia. Parikan maalausten elävät kuvapinnat ovat jännittäviä ja jännitteisiä. Eri aikakaudet kuultavat värikerroksissa, ovat läsnä.

Juhlanäyttely on esillä 18.8.2013 asti. Vielä ehtii.



10. elokuuta 2013

Kuningas lähti Sysmään. Martti Suosalo Gogolin Mielipuolen päiväkirjassa, Sysmän Teatteritalo 9.8.2013.

KUNINGAS LÄHTI SYSMÄÄN


- Huh, Kuninkaallinen! huokasimme yhteen ääneen eilen illalla klo 21, kun poistuin salista ja tuttu toimittaja oli menossa lämpiöön, haastattelemaan näyttelijä Martti Suosaloa. Ennen esitystä tai sen aikana ei ollut tilaisuutta valokuvata. 

Sysmän Teatterin pieni näyttämö löytyy maalaismaisemassa, mutta keskellä kylää, olemme kirjailijaresidenssi Villa Sarkian naapurissa. Yhtäkkiä, osana mielipuolen venäläisen virkamiehen Popristsinin italialaista ooppera-aariaa ja sevillalaista käsien ja vartalon Flamenco-koreografiaa, alkaa sataa.  Kyse ei ole mistään yksinäisen näyttelijän monologista, jonka ymmärtämiseksi pitäisi ryhtyä tutkimaan skitsofrenian käsitteistöä psykologisten seurojen tieteellisistä aikakauslehdistä New Yorkin kirjeenvaihtajilta.


Me näemme jakomielistä hulluttelua, vartalomme hytkyy naurussa, jännitämme reisiä välillä melkein pissat housussa, kuulemme korvillamme tuskanhuudot, mitä tutkimus ei kuullut, haistamme nenällämme näyttelijän suolaisen hien, jonka tunnemme valuvan myös pitkin omaa vartaloamme. Teatterissa on enemmän kuin kuuma. Olemme sisällä pätsissä, liekkien loisteessa, eläytymisessä, jonne käsitteistö ei yllä. Olemme perillä siellä, mitä taideteoria vasta yrittää valottaa. Tehköön yhteistyötä taiteen ja sen yleisön kanssa, jos haluaa osallistua. Kyse on teatterista. Monitaiteesta, eri taiteenlajien leikistä, elämästä tässä ja nyt, välimaastossa.

Joskus, kuten tänään, olen läpeensä kyllästynyt siihen, että nykytaidetta arvotetaan lähes yksinomaan instutionaalisilla taideteorioilla, jotka ovat jo syntyessään käsitteellisesti kuolleita seuraamaan sitä, mikä tapahtuu nyt, mikä on tässä, läsnä. Kirjoittajana se tekee minusta ikävän, kuivan, ryppyisen rusinan. Yritän kiertää käsitteitä, koska taidetta aistitaan, eletään, ihmiset kokevat. Yleisö on. 



Martti Suosalon koko vartalo elää mielipuolen Popristsinin baletissa. Huomioni kiinnittyy käsiin. Keskisormi ja peukalo lähestyvät toisiaan klassisen Flamencon sääntöjen mukaisesti. Ranne on oikeaoppisesti rento ja vapaa, kyynärpää pysyttelee yläpuolella. Suosalo maalaa ilmaan mielentilaa. Jalat askeltavat peppu piukeana äänimaisemassa, johon on sommiteltu kuvanveistäjä Martti Aihan rauhallinen kuvakavalkadi, näyttämön takatilan kuvaruuduissa. Kuva rytmittää ja jos seuraa sen kuvakieltä, huomaa sen ohjaavan esityksen tilaa.

Sataa ropisee. Luulen ensin, että se tulee nauhalta, esityksen äänimaisemasta. Pisarat putoavat rääkäten Mielipuolen päälakeen, vesi ryöppyää jo silmissä ikkunaruuduissa, kolisuttaa kattopeltejä. Mielipuoli kiipeää lamppuun, valoa kohti korkeuksiin. Siellä hän lukee koiran kirjeitä. Lopulta käsitän, että myrsky on totta. Luonto haluaa osallistua. Kysymättä lupaa Sysmä rummuttaa itsensä sisään esitykseen. Värisyttää, jokin syvin on liikkeessä, täällä katsomossa, meissä. Tunnen riemua, kutkutusta. Pieni maaseutunäyttämö toimii yleisölle intiiminä, voimakkaampana tilana kuin isojen kaupunkien kylmät, tekniset tilat. Vielä nyt, vuorokautta myöhemmin elän ilossa. Pieni teatteri voi olla niin suurta!

Näyttelijä Martti Suosalo on kiertueella, mukana joitakin laitteita, roudarina ilmeisesti vain yksi äänimies, joka toimii myös lavastajana. Viime kesänä Hartolassa Lallukan taiteilijoiden vanhan ajan iltamissa kuulin näyttelijä Heidi Krohnilta, kuinka hänen nuoruudessaan näyttelijät lähtivät kaupungeista kesäkiertueille maalle. Tarmo Manni on kertonut, että se oli yleinen tapa koko maassa, niin suurissa kaupungeissa kuin pienemmissä. Nuorille näyttelijöille se oli hauskaa, pääsi matkustamaan yhdessä ystävien kanssa ja samalla vietettiin kesälomaa. Näyttelijöille kesäkiertueet olivat myös tilaisuus ansaita voita leivän päälle. Kaupungeissa teatterit olivat kesällä kiinni. Näyttelijä Suosalo sai esityksen 2013 jälkeen Sysmän kirjakauppiaalta halaukset ja kirjakyläyhdistykseltä  jälkiuunileivän.

Moni taiteilija on kertonut kuinka teatterien kesäkiertueet olivat maaseutupitäjissä se ensimmäinen kosketus taiteeseen, niin sanottuun korkeakulttuuriin. Kokemus oli virike, rohkaisu jatkaa omaa harrastamista ja hakeutua oppiin, kouluihin, ammattilaiseksi. Kuinka totta se on. Yleisön joukossa huomaan sen rippikouluikäisen, lahjakkaan muusikonalun, joka soittaa kylillä eri tilaisuuksissa. Haluaisin kysyä tytöltä viiden vuoden kuluttua, mitä hänelle on jäänyt mieleen Martti Suosalon esityksestä. Minulle se on kuninkaallinen kokemus, jonka haluan antaa asettua itseeni. – Ole rohkea, älä pelkää, avaudu ulospäin, anna itsestäsi, uskalla, elä ja eläydy. Mitä tahansa teetkin elämässäsi tai työksesi.

Taide antaa elämyksiä, jotka avautuvat kokijalle toisinaan vasta vuosia, joskus vuosikymmeniä myöhemmin. Sitä ennen ne elävät tunnemuistissa. Antavat salaista, tiedostamatonta ravintoa omaan tekemiseen. Olipa se työ mikä hyvänsä, siinä on luovuutta. Taide auttaa lähtemään uusiin suuntiin, ei tarvitse ajella tylsiä valtateitä. Voihan sitä joskus uida myös vastavirtaan, kohti jotakin muuta. Voimakkaimmat kokemukset vaikuttavat työn sisältöihin ja muuttavat koko työn ilmiasultaan joksikin toiseksi. Sitä muutosta myös elämäksi ja taiteeksi kutsutaan. Kaikkein syvin on alati liikkeessä. Se on ikivanhaa, siirtyy eteenpäin, aina seuraavalle taiteilijoiden ja taiteen kokijoiden sukupolvelle.

Sysmän Teatteritalo tarjoaa talvisin harjoitustilat sen omalle Kuurina teatterille. Kuurina järjestää harjoitusten välissä kaikille avoimia teatteriretkiä Suomen kaupunginteattereihin. Kuurina on jo kolme vuosikymmentä kasvattanut myös lähipitäjistä yleisöä, vetänyt kesäasukkaita, turisteja, kaikkia meitä, jotka tänne Martti Suosaloa katsomaan tulimme. Ilman laajaa harrastuspohjaa ei synny mitään: ei käsikirjoittajia, ohjaajia, näyttelijöitä, lavastajia, muusikoita tai yleisöä. Teatteria ei ole olemassa ilman eläviä ihmisiä. Työtä tehdään yhteisöllisenä prosessina. Esitys syntyy joka näytöksessä uudelleen, uniikkina teoksena, yleisön yhteisössä.
-        Minkähänlainen tämä Gogolin mielipuolen kirja olisi luettuna?, kysyy joku.
-        Jaa-a– kyllä se nyt  täytyy lukea, sehän on klassikko, vastaa toinen.

8. elokuuta 2013

BLOGIN ARKISTO LUOTU


Blogistani löytyy projektien arkisto.  Siihen on nyt koottu materiaalia yhden projektin osalta: Lallukan taiteilijoiden kesä Maila Talvio -salongissa (27.5.-19.8.2012). Kyse oli Lallukan kuva-, sävel- ja näyttämötaiteilijoiden yhteisöllisestä monitaidetuotannosta Hartolassa vuonna 2012. 
Lallukan ateljeetiloja, Lallukan Taiteilijakotisäätiö, arkisto. Kuvaplanssi: valokuvaaja Jouko Vatanen. Näyttelyissä MAC, Chilen nykytaiteen museo 2008 ja  Lallukan taiteilijoiden kesä Maila Talvio -salongisssa, erillisnäyttely Hartolan kirjasto, 2012.

Lallukan taiteilijoiden iloiset vanhan ajan iltamat Hartolassa, 2012. Kerrankin he ovat itse yleisön joukossa! Näyttelijä Liisi Tandefelt, graafikko, akateemikko Outi Heiskanen, Lallukan Taiteilijaklubin entinen pj. Irmeli Mäkelä ja balettitähti Ullrika Hallberg. Kuva: Riika Taidepiika.
Tuottajana projektini ovat monitaidetuotantoja. Ne sisältävät niin kuvataidetta, säveltaidetta, näyttämötaidetta kuin kirjallisuutta. Mukana voi olla teatteria, tanssia, performanssia. Kokeellisia projekteja. Periaate on sama, joka oli taidetila Forum Boxia luotaessa vuoden 1996 marraskuussa. Kaikki taiteenlajit mukana. En koskaan tee työtä yksin. Elän osana erilaisia yhteisöjä. 

Teen yhteistyötä niin laajasti kuin ikinä mahdollista. Se  voi olla sisällöllistä yhteistyötä eri taiteenlajien kesken tai ulkoista, esim. tiedottamista, markkinointia, varainhankintaa, palvelujen paketointia osaksi tuotantoja.Forum Box, historia

Lallukan monitaidetuotanto 2012 rakentui kuvataiteesta, musiikista, teatterista,  kirjallisuudesta ja kulttuurihistoriasta. Lisään arkistoon myöhemmin lehtileikkeitä, kun saan ne ensin skannattua sopivan kokoisiksi. Blogi ei toimi kuten Internet-sivut. Lehdistölista on  vielä Random-otos. Lisäsin julkaistujen juttujen internet-linkit, jos ne olivat vielä voimassa. 

ET-lehti 12/2002, "Historiallista" Näin suurella joukolla, 29 taiteilijan voimin, Lallukan taiteilijat (....)eivät ole koskaan osallistuneet samaan näyttelyyn.

OPM:n uudistaman 2007 tuottajakoulutuksen myötä tuottajan koulutus ja työ sisältävät nykyään myös tutkimustyötä. Sen lisäksi olen tuottajana ensin itse mukana suunnittelemassa sisältöjä, sitten toteuttamassa. Työtä tehdessä kokoan kaiken materiaalin, osana tiedottamista, varainhankintaa ja yhteistyöneuvotteluja. Työ tehdään hankekoordinoinnin yhteydessä. Tulokset eivät jää vain itselle, omaan käyttöön. Ne tallennetaan muiden ihmisten ja yhteisöjen tarpeisiin, tulevaisuutta ajatellen. Kun aineisto on hallussa, voi myös itse tehdä  tutkimustyötä tai ehdottaa sitä jollekin muulle innostuneelle tehtäväksi. 

Tarkistin kaikki internet-sivujen linkit, joihin kirjoituksessa arkistossa nyt viittaan. Nämä linkit tulee kuitenkin tarkistaa pian uudelleen. Sivustoja, joihin olen linkittynyt, päivitetään jatkuvasti. Moni tiedotukseen osallistunut yhteistyötahoni viime kesältä oli jo nyt hävittänyt arkistomateriaalia omien päivitystensä yhteydessä. Sivustoja uusitaan. Samalla voi kadota kultuurisesti tai taidehistoriallisesti arvokasta, jo tallennettua aineistoa. Alan vähitellen oppia. Otan useita varmuuskopioita. Säilytän kaiken materiaalin myös paperisena. 

Kesäillan klassisen konsertin 8.7.2012 viimeistä versiota taittamastani ohjelmasta ei enää internet-maailmassa googlaamalla tahtonut löytyä. Pdf-versiota ei blogiin pysty ennen uutta skannausta tai valokuvaamista tallentamaan. Yhden nettiversion onnistuin nappaamaan yhteistyökumppanin, Hartolan Linna-hotellin sivustolta (Kiitos!). Sieltä löytyy konsertin SISÄLTÖ. Se, miksi tätä työtä tehdään Linkki tästä. Kesäillan klassinen konsertti,8.7.12. esite

Blogi on siitä mukava, että siihen voi tallentaa myös videota. Tästä Lallukan projektista löytyi CD-tallenne, Yle Radio Lahden haastattelu 26.5.2012. Sen lähetti minulle jälkikäteen näyttelijä Heidi Krohn (Kiitos!). Vanhimmat,  itte tekemäni dokumenttiohjelmat Ylen Kansalaisradioon löytyvät C-kaseteilta. Apua! Oikeasti EN ole niin vanha. Äänimailman tallettaminen edellyttää joka tapauksessa, että rekisteröidyn ensin You Tubeen. Tämä saa nyt odottaa.

Minä pidän kuraattorin ja tuottajan roolitöistä. Tuottajan työ on vain yksi ammateistani, mutta se pakottaa minua seuraamaan omaa aikaani, elämään tässä hetkessä. Ja kiitos, otan mielelläni kaiken palautteen vastaan. Joko täällä tai sähköpostitse tai Facebook-maailmassa, Riika Taidepiika. 
Hän jatkaa nyt kirjoittamista.


Käsikirjoittamani näytelmä Sysmän Uoti, Pyhä Olavi , Kuurina-teatteri, vuosi on 2000 (2000,2001). Kyseessä oli YHTEISÖLLINEN  MONITAIDEPROJEKTI, joka sisälsi uutta musiikkia, runoutta, historiaa ja kuvataidetta. Arkistomateriaalia löytyi Sysmästä heinäkuussa 2013. Juttu Etelä-Suomen Sanomissa tai Keski-Suomalaisessa. Äh, yritän jäljittää lähdettä, lehteä, toimittajaa ja päivämäärää.



5. elokuuta 2013

Mielipuolen päiväkirja, muistoja ja tulevaisuutta


TAITEIDEN ÖITÄ vietetään pian lähes kaikissa Suomen kaupungeissa, osana juhlaviikkoja ja teatterikesiä. Tänä vuonna päätin kuitenkin hakeutua pieneen ja originelliin tapahtumaan. Suomen ainoassa virallisessa kirjakylässä SYSMÄSSÄ näet vietetään tulevana viikonloppuna pe 9.8. ja la 10.8. KIRJOJEN YÖTÄ. Siitä innostuneena ryhdyin tänään päivittämään myös oman blogini arkistoon kirjallisuuteen ja teatteriin liittyviä projektejani. Viime kesänä tuotin Lallukan näyttelijöiden iloiset iltamat Hartolassa (3.8.2012), osana kuratoimaani kuvataidenäyttelyä. Löysin vielä hauskoja kuvia ja julkaisematonta materiaalia. No arkiston rakentaminen ei valmistu päivässä eikä kahdessa, joten eletäänpä taas välillä nykyhetkeä.

Kirjojen yön takana on Sysmän Kirjakyläyhdistys, joka on ideoinut tapahtumakokonaisuden apunaan mm. Yleisradion toimittaja Tarleena Sammalkorpi. Perjantaiksi olen onnistunut hankkimaan lipun Sysmän Teatteritalolle nyt jo loppuunmyytyyn, näyttelijä Martti Suosalon esitykseen Mielipuolen päiväkirja. Se on entuudestaan tuttu minulle näyttelijä Tarmo Mannin urakkana. 

Gogolin Mielipuolen päiväkirjaa Tarmo Manni esitti Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa Eugen Terttulan ohjaamana noin 400 kertaa! Edelleen se on mielestäni täydellisen käsittämätöntä - ihan jo puhtaasti fyysisenä suorituksena. Martti Suosalo on ottanut haasteen vastaan ja esittänyt Mielipuolen päiväkirjaa nyt kymmenissä eri teattereissa ympäri Suomea ja saanut siitä hyvää kritiikkiä. 

Tarmo Manniin (1921-1999) tutustuin vuonna 1993. Ensimmäinen kohtaus näyteltiin kotonamme Lallukan Taiteilijakodissa, jonne hän purjehti yllätysvieraana, sanoi "tarkastuskäynnille". Siis tutustumaan ystävänsä, toisen saarijärveläisen, nuorikkoon. 

Sanaakaan sanomatta hän istuutui sohvalle, muuttui mykäksi, piti puolen tunnin tauon. Sen aikana hän katseli välinpitämättömänä, tarkkaili, näytteli ylpeää ja itsetietoista. Olin kauhuissani. Juoksentelin keittiön ja olohuoneen väliä, kalisuttelin kuppeja, tarjoilin kahvia. Ikuisuudelta tuntuneen kärsimyksen jälkeen hän totesi:
- Mutta sehän onkin kiltti ballerina. Hyväksynnän hetki, mikä lempeys hänen katseessaan, suuri helpotuksen huokaus. Olisihan minun pitänyt tietää, että Manni oli hulluttelija, värikäs rooleissaan myös arkena, ystäviensä parissa. Yle, elävä arkisto. Tarmo Manni oli poikkeusyksilöiden ekspertti.

Kain Tapper suunnitteli Tarmo Mannin muistomerkin ympäristötaideteoksena Saarijärvelle. Se rakennettiin Mannin lapsuudenmaisemiin Lannevedelle, Hernesaaren myllylle. Olin mukana projektissa. Itkevä kivi muodostuu graniittiiveistoksesta, jonka päällä on suihkulähde. Veistos itkee siten, että vesi valuu sitä pitkin värittäen kiven mustaksi. Veistoksen kasteltuaan vesi laskee ympärillä olevan altaaseen ja siitä 20 metriä pitkään kouruun, joka vie veden virtana jyrkkää rinnettä, alas myllyn koskeen. Alarinteessä on este, jossa vesi vielä kerran korskahtaa, kuohahtaa korkealle ennen kuin sulautuu virtaavaan jokeen. Teoksen yksi lähtökohta on juuri Gogolin Mielipuolen päiväkirja. Mannin muistomerkki ei ole mikään patsas, vaan poikkeuksellisen värikkään elämän ylistys. Teos valmistui vuonna 2000, vain hetki Mannin kuoleman jälkeen. Vaikka yhdessä sitä ehdittiin vielä tekovaiheessa pohtia. Se on taas jo toinen tarina. Linkki Saarijärvi, julkiset veistokset


Martti Suosalo Mielipuolen päiväkirjassa. 

Kuva: Sysmän kirjakyläyhdistys, 2013.


Teatterissa jokainen esitys on aina ainutkertainen, uniikki taideteos.
Martti Suosalon esitys Mielipuolen päiväkirjasta on nähtävä, ehkä useampaan kertaan! 

Gogol mittaa siinä niin näyttelijän henkistä kuin fyysistä kestävyyttä. Esitystä voisi ehkä verrata puolimaratooniin, kestää vähintään 1,30 tuntia.