24. syyskuuta 2016

Lallukan taiteilija Ester Helenius Hämeenlinnan Taidemuseossa

Ester Heleniuksen Ihmishahmoiset kukat tanssivat Pariisista Taiteilijakoti Lallukkaan. Näyttely Hämeenlinnan Taidemuseossa 2.10.2016 asti.




Kuuden vuosikymmenen uran tehnyt taidemaalari Ester Helenius (1875-1955) asui ja työskenteli Lallukan taiteilijakodissa Helsingissä. mutta asui ja maalasi myös paljon Pariisissa. Hänen debyyttinäyttelynsä oli 1890-luvun puolivälissä, josta lähtien hän onnistui työskentelemään päätoimisesti kuvataiteilijana.

Helenius siirtyi työskentelemään enemmän Suomessa vuodesta 1929 lähtien. Suuremman yleisön tietoisuuteen hän tuli kukkamaalauksella Espanjalainen morsiusvihko (1927), jonka kriitikot nostivat esille useissa peräkkäisissä näyttelyissä. Hämeenlinnan Taidemuseon näyttelyssä 2016  vieraillessani kiinnostuin erityisesti Heleniuksen 1930-luvun tuotannosta, jolloin monikulttuurinen ja moniarvoinen Pariisin atmosfääri näyttää itsenäistäneen taiteilijaa. 

Aiemmin Heleniuksen maalauksia nähtyäni olen pitänyt hänen tuotantoaan merkillisen epätasaisena. Yleisvaikutelmani on tähän asti ollut se, että Helenius kokeili jatkuvasti maalaustaiteen eri tyylisuuntia. Tämä vaikutelma on nyt uuden näyttelyn myötä muuttunut.

Naistaiteilijana työskentely sortovuosista sisällissodan kautta talvi- ja jatkosotaan edellytti muuntautumiskykyä. Oman taiteilijatien löytäminen ei ole kenellekään helppoa, etenkään poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti epävakaina ja ahdasmielisinä aikoina. Suomalainen, ruotsinkielisen pappilan tytär oppi käyttämään suomen kieltä vasta Pariisissa, 1930-luvulla.  Moniarvoisessa kulttuurissa niin ihmiset kuin kieliryhmätkin kohtasivat toisensa eri tavalla kuin kansallismielisessä, ahtaan ilmapiirin ympäristössä. 

Pariisissa Helenius oppi luovimaan sosiaalisesti ja hän kehittyi joko-tai -vastakkainasettelusta sekä-että -ajatteluun. (Palin, 7). Helenius myös pääsi ensimmäisten taiteilijoiden joukossa vuonna 1933 muuttamaan moderniin ateljeeasuntoon Lallukan ateljeekotiin Helsingin Töölössä. Kontrastiväreillään 2016 näyttelyssä häikäisevät ,1930-luvun kukkamaalaukset, ovat ajalta, jolloin Helenius jo maalasi vapaammin, eläen taiteilijayhteisössä, Lallukan ateljeessaan.

Näyttelyyn liittyvä Tutta Palinin kirja Ester Helenius – Värihurmion palvoja,  (SKS ,2016), on myös osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Turun yliopistossa. Kirjassa Palin tutkii Heleniuksen tuotantoa osana Suomen historiaa. 


Öljymaalaus Arabeski (Kukkia pullossa), 82 x 61 cm, 1934 liittyy Heleniuksen tanssi-aiheisiin, baletin arabeskiin, joka tarkoittaa asentoa, jossa tanssija seisoo toinen jalka taakse ojennettuna.  Kädet pidetään samaan aikaan kannatettuina allongé, jolloin muodostuu pitkä linja sormenpäistä varpaisiin asti. Heleniuksen kukka-aiheissa voi olla kyse myös tanssitaiteen ja modernin kuvanveiston liikkeestä, rytmistä ja piirustuksellisista viivoista, vaikka hänen tiedetään itse kokeneen muodon vain harvoin maalaukselliseksi.

Heleniuksen maisemamaalausten värisommitelmista löytyvät voimakkaat kontrastit saavat Pariisissa rinnalleen hienostuneita sävyjä, ranskalaisen atmosfäärin valoa, vaaleanpunaisesta violetin kautta siniseen ja vihreään liukuvia sävyjä. Taiteilijan kukkamaalauksia puolestaan voi tarkastella väriteorioiden ja taidehistorian jatkuvasti muuttuvien suuntauksien lisäksi myös jonkinlaisina karaktääreinä tai muotokuvina. 

Mitä tiedämme Heleniuksen Lallukan ajasta? Emme varmastikaan kaikkea.


Kuva: Lallukan Taiteilijakotisäätiön arkisto, kuvaplanssissa 2005, valokuvaaja Jouko Vatanen.


Vuonna 1933 sanomalehdet esittelivät lukuisissa jutuissa uutta, modernia Lallukan taiteilijataloa, ja Ester Helenius esiintyy monissa haastatteluissa. Taiteilijakoti myös pysyi Heleniuksen tukikohtana hänen elämänsä loppuun saakka, vaikka hän jatkosodan aikana kylmyyttä ja pommituksia paetessaan asui myös muualla Helsingissä (Palin, Tutta, 9).

Lallukan taiteilijakodissa kuvataiteilijoille on kiintiöity 26 ateljeeta ja asuntoa. yhteensä noin 2600 m2 ja koko talo on ollut peruskorjauksessa vuodesta 2015 lähtien. Lallukassa muistetaan vielä, kuinka sodan aikana pommitukset aiheuttivat suuren asuntopulan Helsinkiin. Huoneenvuokrauslautakunta valvoi, ettei asuntoja pidetty tyhjillään. Sota-aikana taiteilijan perheen lisäksi saattoi asunnossa asua neljäkin muuta perhettä. Eräs viisihenkinen perhe oli asunut ateljeen varastokomerossa (Lallukan taiteilijakotisäätiö, 2016)

Vuonna 1942 Heleniuksen ateljeeasunto sijaitsi Lallukan seitsemännessä kerroksessa, pommituksille alttiissa paikassa. Asunnossa oli kylmä ja ympäristökin oli ankea, yli puolet taiteilijoista oli nyt jättänyt talon. Naapuruston ikkunatkin oli pääosin laudattu kiinni, ja Helenius osti asunnon Helsingin Lauttasaaresta.70-vuotispäivänään toukokuussa 1945 Helenius on taas valokuvattu Lallukan kodissaan. Hän on pyörtänyt piruetin takaisin Lallukkaan.

Helenius lahjoitti teoksiaan vuonna 1952 vasta perustetun Hämeenlinnan Taidemuseon avajaisnäyttelyyn ja myöhemmin testamenttasi jäämistönsä museolle. Tänään Hämeenlinnan Taidemuseossa on yhteensä 237 Ester Heleniuksen teosta, joista noin puolet on grafiikkaa ja piirustuksia. 

Museon amanuenssi Päivi Viherluoto on lukuisina vuosina tehnyt peruskartoitusta Heleniuksen tuotannosta sekä koonnut myös edellisen Heleniuksen taiteen näyttelyn Hämeenlinnan Taidemuseoon vuonna 1988. Heleniuksen näyttelyyn 2016 on koottu maalauksia lukuisista eri kokoelmista, mm. Ateneumista, Riihimäen taidemuseosta ja yksityiskokoelmista.



Ester Heleniuksen teoksia on samaan aikaan mukana myös Hämeenlinnan Taidemuseon toisessa näyttelyssä ”Modernin monet kasvot” Lohrmannin rakennuksessa.
Näyttely on avoinna 30.10.2016 asti.

Ester Heleniuksen teoskuvia löytyy runsaasti Hämeenlinnan Taidemuseon internet-sivuilla ja päivityskuvisssa Facebook-sivuilla Linkki tässä http://www.hameenlinna.fi/taidemuseo/

Näyttely jatkuu Salon taidemuseon Veturitallissa 21.10.-22.1.2017 saakka. 


PS. Lallukan taiteilijakodin internet-sivut on uusittu.Sivulta löytyy nyt mm. uusi alaotsikko Tapahtumia, johon päivitetään taiteilijakodin uutisia ja asukkaiden tapahtumia sekä tulevia näyttelyitä, linkki tässä http://lallukkasaatio.net/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti