23. marraskuuta 2014

Iloista pikkujoulun aikaa!

Nauti KLASSINEN PUOLITUNTINEN taidemuseossa pikkujoulun aikaan

Työni Hämeenlinnan taidemuseossa jatkuu. Yleisöopastukset ovat aina sunnuntaisin klo 14-15, mutta nyt olemme suunnitelleet myös puoli tuntia kestävän lyhytkierroksen museon Engel-rakennuksessa. Kierros alkaa Pekka Halosen, Axeli Gallén-Kallelan ja Eero Järnefeltin maisemista jatkuen kuvanveiston parissa Alfred Kordelinin säätiön ja Eino Valtosen taidekokoelmissa.

Kuva: Reima Määttänen, Hämeenlinnan taidemuseo

Museon yläkerran tornitilassa on nyt harvinainen klassisen kuvanveiston sali. Esillä on suurikokoisia veistoksia kansallisesti mielenkiintoisilta kuvanveistäjiltä, kuten Aarre Aaltonen, Emil Halonen ja Mauno Oittinen.

Veistosten aiheina ovat naiset, äiti- ja lapsikuvat sekä sulottaret. Tutustumme madonnakuvien historiaan mystisistä etruskeista Kalevalan Ainoon. Tutkimme kuvanveiston eri materiaaleja lumivalkoisesta marmorista jykevään graniittiin. Klassinen puolituntinen päättyy Kordelinin säätiön viimeiseen hankintaan: millaisen ja kenen taiteilijan veistoksen presidenttipari on valinnut esille Kultarantaan?

Varaukset lipunmyynnistä p (03) 621 2669 tai sähköpostlla taidemuseo@hameenlinna.fi

Hinnat: Aikuiset 6 €, opiskelijat ja eläkeläiset 4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.  Yli 10-hengen ryhmissä lipun hinta on 4 €/henkilö. Opastuksen kesto noin 30 min, opastusmaksu 25 €. Kielet suomi, ruotsi tai englanti.

Lisätietoja

Hämeenlinnan Taidemuseo
Avoinna ti-to klo 11–18, pe-su klo 11–17
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna

12. lokakuuta 2014

Häikäisy

Lokakuun nimi johtaa harhaan. Syksy voi olla vuoden häikäisevintä aikaa. Taas tänään kahlaan keltaisessa, sokaistun värin voimasta. Päivitykset jatkuvat valokuvablogissa. Linkki tässä http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi





6. lokakuuta 2014

Metsä -näyttely, Sysmän kirjakauppa, yläkerran näyttelytila 6.10 - 30.11.2014

Näyttelymme on nyt avattu Sysmän kirjakaupassa, tervetuloa! Osoite on Sysmäntie 55, 19700 Sysmä. Metsä-aiheinen näyttely on tehty yhteistyössä Yhteen Hiileen -hankkeen kanssa. Näyttely on avoinna 30.11.2014 asti ma-pe 9-17 ja la 9-14. 

Me kuvaajat olemme kokoontuneet kohta parin vuoden ajan ympärivuotisesti ja vapaamuotoisesti kirjakaupan yläkerran kerhotilassa. Olemme sopineet yhteisistä kuvausaiheista, tehneet yhdessä joitakin kuvausretkiä ja kokoontuneet kuvien äärelle myös omassa suljetussa Facebook - ryhmässä. 

Julisteessa kerhoa vetävän Sami Lehtosen kettu. Kiitos Samille näyttelyn kokoamisesta ja Sysmän kirjakaupalle tilan tarjoamisesta niin kokoontumis- kuin näyttelytilaksi.

Kultakin Metsä-näyttelyyn osallistujalta on ryhmänäyttelyssä 5-6 vedosta. Ryhmä: Ann-Mari Eklund, Taina Jokinen, Sauli Kekkonen, Sami Lehtonen, Irma Peltola, Tiina Salonen, Tapani Silvo ja Riika Taidepiika. Lisätietoa löytyy kohta - mistäpä muualta kuin valokuvablogista, linkki tässä http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi