7. toukokuuta 2014

Taiteilijatoveruutta

Kainin arkistoprojekti etenee nyt toukokuussa siivoten. Jyväskylän taidemuseon kanssa teemme arkistoprojektille aikataulun toukokuun lopussa, siksi tämä kiire. Kaiken romun ja rojun keskeltä löysin hiljattain mökkipäiväkirjan Kyöhynkoskelta vuosilta 1993-1994, ajalta jolloin olimme nuorikkoja ja rakensimme pesää. 

Yhteiseltä matkalta on säästynyt eri vuosien varrelta päiväkirjoja, kirjeitä ja valokuva-albumeita, joita rakensimme kortinpeluulla. Pelasimme pata-akkaa, häviäjä joutui kirjoittamaan tai piirtämään, voittaja saneli aiheen. Kirjeitä lähetettiin kotiin matkoilta. Myös Kainin luonnoskirjoista löytyy piirustuksia ja muistiinpanoja, joita nyt tekisi heti mieli käydä läpi. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen, lopultakin minulle syttyi halu ja tarve kirjoittaa.

Valitettavasti aika on rajallinen, kesäkuusta lähtien minua odottavat Hämeenlinnan taidemuseossa ansiotyöt, mitä odotan innostuneena myös. Tulevana kesänä Hämeenlinnassa elämme sielläkin Taiteilijatoveruutta: seurassamme ovat Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck ja Maria Wiik eli maalarisiskot . Näyttely on avoinna 7.6.-7.9.2014. 

Jos kirjoitan miehisestä taiteen tekemisestä, on rinnalla tärkeää tutustua naistaiteilijoiden elämään ja työn edellytyksiin ja havaita, että monet asiat taidemaailmassa eivät ole muuttuneet sitten 1800-luvun. Naistaiteilijoista on ansiokkaasti kirjoittanut useissa kirjoissa, julkaisuissa ja artikkeleissa mm. taidehistorioitsija Riitta Konttinen. Monet taiteiljat ovat jääneet yleisölle tuntemattomaksi. Esimerkiksi Ada Thilénin tuotantoa ei ole Suomessa nähty näin laajassa mittakaavassa taiteilijan kuoleman jälkeen. Linkki näyttelyn esittelyyn Hämeenlinnan taidemuseon sivulla tässä  http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Kulttuuri/Taidemuseo/Nayttelyt/Taiteilijatoveruutta/

Jatkan Kainin arkistoprojektin parissa vasta syksyllä, jolloin puutarhassa vetäydytään lepoon. Pieniä muurahaisen askeleita yritän silti ottaa myös tulevana kesänä "Kainin puutarhassa", päivitys tänään http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/2014/04/kainin-puutarhassa.html

4. toukokuuta 2014

Terveisiä Ainolta!

Päivitys Kainin puutarhassa http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/2014/04/kainin-puutarhassa.html
Ainon kukka, toiselta nimeltään Kevätvuohenjuuri, viihtynyt puutarhoissa 1800-luvun lopulta lähtien, kukkii ensimmäisten joukossa keväällä.

27. huhtikuuta 2014

Kainin puutarhassa

Valokuvablogissani löytyy nyt uusi aihe: Kainin puutarhassa.  New theme in photography blog: In the Garden of Cain. Linkki tässä/link here http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/2014/04/kainin-puutarhassa.html


22. huhtikuuta 2014

Erilainen arkistoprojekti



Kiitos Jyväskylän taidemuseon, keväällä 2014 tehdään Kainin arkiston järjestämiseksi suunnitelma, mitä aineistoa, materiaalia, työkaluja ym. säilytetään. Joudumme ratkaisemaan myös missä ja miten? 


Ennen kuin pääsemme arvioimaan materiaalia ja aikatauluttamaan työn kulkua, on käsilläni suuri siivousurakka. 


Kain kehitti veistosten rungon rakentamiseen ja pintakäsittelyyn omat tekniikkansa ja työkalunsa.Kuvassa ei ole pelkkä kaasupullo.





Kain käytti puusta tehtyjen veistosten ja reliefien patinoinnissa kaasulla toimivaa liekinheitintä. Väripigmentit imeytetään puun pintaan varovasti, tietyllä tavalla polttamalla. Arkistoprojektissa on näin kyse myös työprosesseihin littyvän tiedon tallentamisesta. Esineet puhuvat. Päivitys Kainin blogissa Erilainen arkistoprojekti