Liian paljon trendikkyyttä

 

Forum Box – Tila taiteelle Helsingissä on kokenut lukuisia vastaiskuja kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana.

Forum tarkoittaa paikkaa, joka on kaikille taiteenlajeille avoin tila. Se on fyysinen ja henkinen tila avoimelle, vastavuoroiselle keskustelulle, dialogille.

Demokratiassa pitää löytyä henkistä tilaa taiteen tekemiselle, keskustelulle.

 

Arkistoprojektissani herää kysymys: Taasko tultiin käännekohtaan?

Taiteen tekeminen on maratoonilaji. Box! tarkoittaa vain pientä ottelua, uuden erän alkamista.

 

”Urheilu ja taide ovat toistensa sukulaisia, niiden työprosesseissa on paljon samanlaista ehdottomuutta”, sanoi Kain Tapper.

 

Toimittaja Paula Holmilan haastattelussa 17.2.1997:

”Minulla on sellainen tunne, että jotakin on kytemässä”.

Jutun kuvaajana oli Seppo Saves, suomalaisen kuvajournalismin puolustaja.

Hänestä tulisi nyt Forum Boxin perustajajäsen.

Edesmenneet taiteilijasukupolvet - myös siltä tänään ihannoidulta Ateneumin kultakaudelta - ovat läsnä nykytaiteen tekemisessä ja kokemisessa. Mikään ei synny tyhjästä. Tarvitaan kasvualustoja ja paljon kannustusta työn tekemiseksi.

"Liian paljon trendien seuraamista", sanoi Tapper 1997.

Kiiltokuvien kausi on jo kauan ollut Out of Fashion.

Mennään ihmisten luokse.

Lisätietoja.
Seppo Saves
Forum Box

Arkistojen aarteita: Taiteilijaelämää Lallukan taiteilijakodissa, 1960-luku

Lallukan taiteilijakoti Helsingissä viettää 100-vuotisjuhlavuottaan. Yle Areenassa otteita Kain Tapperin työskentelystä Lallukan ateljeessa 1960-luvulla. 

Lallukka Artist´s Home is celebrating its´100th Jubilee year. Notes from The Finnish Broadcasting Company (Yleisradio, Yle Areena) in the sixties, to be seen abroad.

Yle Areena 10.11.2025

Forum Box - Tila taiteelle Helsingisssä palkittiin Uutena klassikkona 2023

Uudet klassikot on uusi rahasto, jonka ovat perustaneet Suomen valtio ja neljä säätiötä: Suomen kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden, Alfred Kordelinin säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiö. Lainaan sivustoa, linkki tämän postauksen lopussa.

"Uudet klassikot -rahaston tarkoituksena on parantaa taiteen asemaa sekä ylläpitää sen merkityksellisyyttä yhteiskunnassa. Kannustamalla uudenlaiseen, rahoitusmuotojen rajat ylittävään yhteistyöhön se pyrkii kasvattamaan teosten ja tuotantojen elinkaarta, yleisömääriä, levinneisyyttä ja tunnettavuutta". 

"Nya klassiker är en fond som skapar förutsättningar för etablerade kulturaktörer att verka och utvecklas. Bakom fonden står staten och fyra stiftelser: Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Alfred Kordelinin säätiö och Jenny ja Antti Wihurin rahasto."
Fondens ändamål är att stärka konstens ställning och relevans i samhället. Genom att uppmuntra till nya gränsöverskridande samarbetsformer ska fonden bidra till att öka synligheten och förlänga livslängden för konstverk och konstproduktioner och att locka en ny och större publik."

"New Classics is a new fund that was set up jointly by the State and four foundations: the Finnish Cultural Foundation, Svenska kulturfonden, the Alfred Kordelin Foundation and the Jenny and Antti Wihuri Foundation.
The purpose of the New Classics fund is to support the work and growth of artists who have already established themselves in the field of art in Finland. By encouraging new forms of cooperation across funding schemes, it aims to increase the life cycle, audience, circulation and visibility of works and productions."

Helsingin kaupunki- ja Suomi - markkinoi itseään myös kansainvälisesti Forum Boxin ja sen taiteilijaverkoston toiminnalla. Vastustaako Helsingin kaupunki nyt myös tätä?

Kuka tahansa voi kertoa, että Forum Box ei ole askartelukerho Ruoholahdenrannassa.

On pakko kysyä - Kulttuurijohtaja, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala - 

Helsingin kaupungin viranhaltijat ja valtuutetut: Mistä ihmeestä tässä on kyse?

Kaupungin kiinteistöpuolen hallinto ei selvästikään seuraa omaa tonttiaan eikä pidä yhteyksiä Helsingin kaupungin kulttuuripalvelukokonaisuuteen koettaessaan lakkauttaa Forum Boxin toiminnan. Tulevaisuuden hankkeita suunnittelevat tahot eivät pidä yhteyttä kulttuuripalveluihin – vai päinvastoin? Kuka tekee mitä missäkin, miten organisaation sisäinen viestintä on järjestetty?

Forum Box

https://uudetklassikot.fi/

https://paatokset.hel.fi/fi/paattajat

Paluu tulevaisuuteen: Forum Box - Tila taiteelle

Perustin tämän blogin siihen aikaan, kun toimin enimmäkseen kuvataiteen parissa; taidealan sekatyöläisenä, myös tuottajana/kuraattorina. Nyt olen kirjoittaja.

Kirjoittamista olen opiskellut elämänpolkuni varrella eri vuosina ja vuosikymmeninä. Mainittakoon Nuoren Voiman liiton kirjoittajakurssit, Kriittinen korkeakoulu, Oriveden opiston romaanipaja ja viimeksi Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutus avoimessa yliopistossa, jossa opiskelin perus- ja aineopinnot. Kirjallisuutta olen opiskellut myös. Lukemista olen harrastanut aina. 

Kirjoittaminen tarkoittaa matkalla olemista. Vaellan kohti jotakin sellaista, jota en osaa ilmaista muulla tavoin. Kirjoittaminen on etsimistä ja ihmettelyä. Kirjoittaminen on myös toisten ihmisten kuuntelua, kuuntelemista. Sitä opettelen.

Blogi on ollut alun perin jaettu eri alablogeihin. Onneni ja onnettomuuteni on siinä, että tulen taiteilijasuvusta ja olen liittynyt toiseen sellaiseen. Tekninen toteutus ei olisi ollut aikoinaan mahdollista ilman Tomi Harkiolan asiantuntemusta. Kiitos kannustuksesta myös edesmenneelle puolisolle Kain Tapperille (1930-2004).

Taiteilija on se, joka tekee taidetta.

Kirjoittaja on se, joka kirjoittaa. 

Säilytän tämän blogin ainakin toistaiseksi, siinä säilyneen materiaalin vuoksi. Mielenkiintoni kohteet ovat olleet moninaisia. Se on luultavasti myös taiteen tekemisen edellytys. Materiaalia pitää olla paljon, tajunnalla tilaa työskennellä. 

Palataan nyt yhdessä tulevaisuuteen:

Uusi kirjoittajan blogi on nyt tekeillä.

Jos joku kuitenkin vielä käy täällä, sijoitan alablogiin Forum Box - Tila taiteelle tekstin, jonka julkaisin FB-sivuillani 19.10.2025. 

Linkki tässä: Alablogi Forum Box - Tila taiteelle

Occhiataccia – Katse

Kirjoittava Ögöni heräsi, tahdoin            lapsen tavoin kaipasin

kokea maailman nähdäkseni itseni                                                      tulla tunnistetuksi

sanojen tuolla puolen                                                                           ohi virtaavat tunteet ja ajatukset

Tämä kirottu vietti kuolemansynti                                kuin nuoruuden rakkaus

halu tunnistaa toisen katseessa oma kuvansa.

Akanvirtaa

Koskessa virta kahakoi valtakunnanrajan naapuripitäjille, eivät ne vihollisia olleet,

ihmiset ja kylät tai hämäläiset ja karjalaiset, Hämeen itäisimmällä viivalla toisilleen uhitellen.

Samanlaista pajukkoa ja kivikkoa vastarannalla, koloissa tutut pohjaeläimet.

Satoja vuosia koskenniskalla pyöri yhteinen mylly, siitä löytyy vielä merkit hartaudessa,

jolla he valitsevat leipänsä kahdenkin eri kirkonkylän S-markettien hyllyiltä.

Vähemmän heitä innostaa saukkojen pyörinä, suvitalvet suvannossa avannossa, ihme. Virtaus muodostaa ilmastosulun, sää on aina jäätön tässä, missä syksyllä kokoontuvat kaikki muuttohaluttomat pienlaulajat visertämään vesperin tai mattinan, hämärässä en ole varma onko nyt aamu vai ilta. Vipevöin kiihtyneenä, kun telkkä lyö siivillään pimeän kohahduksen ja

 siellähän se jököttää purouiton muisto, Niskavuorikivi.  Tyttö löytyy aina siltä, seisoo huolettomasti kirja kädessä kosken partaalla uittokivellä. Taas on lapsuuden kesä. Onpa hontelot koivet tuon vuotiaalla. Pauhu kumisee bassona niin, ettei hän voi kuulla mitään, pohdiskelee kai lukemaansa, missä lie ajatukset suurruuhkassa tuijottaa keskijuoksun pohjaan mitään näkemättä.

Suvun ainoa tyttö, ukon partakoneella kynitty kesätukka, ruskettunut selkä ja uppiniska niin kyrmyssä, että vasta lähempää erottaa onko se tyttö vai poika, toki uimahousuissa oranssi pyrstö kuin ahvenella, näkyykö siellä mitään? Lohi tai särki? Ei, alavirrassa läikkyy vain pyörre hopeanhohtoisesta oliivinvihreään, rantojen lehtipuut värjäävät liaaneillaan kilometrien ajan kesäisin niin.

Katse

lipuu tästä

 luonnolliseen suuntaan,

alavirtaan

suvantoon, josta

Niskakivelle.                                             joki palaa

                                        takaisin.

Täällä hän on kaiken ja siksi kai houkuttelee tuo kulku, hän ei vielä muista, että aika kaareutuu kuin vesi, joka suvannossa kääntää kulkunsa vastavirtaan. Hän ui liikkeessä, antautuu, antaa viedä, ei hätäänny, ei pelkää, sillä vesi on auringossa läpikuultavan kirkasta niin, että sokeakin näkisi vaistollaan pohjassa jököttävät uppotukit.

Virta on valtatie etelästä pohjoiseen ja koski sen solmukohta, arvoituksen avain, risteysasema, josta voi vaeltaa mihin tahansa. – Haluan elää! Haluan kokea kaiken!, hän kohta rääkyisi päiväkirjaan, kiirehtisi aikuisuuteen, alkaisi kirjoittaa tuntemuksistaan, jotka olivat muistoja menneisyydestä, jota hän ei ollut kokenut. Ne palasivat unissa, oudot paikat, jotka olivat tuttuja ja vieraita ja unessa hän löytäisi paluun, minne?

Varmasti hän palaisi juuri tähän, aina samaan paikkaan, josta löytyy Näky itsepäiseen;

rajasotiin, oikeudenkäynteihin kalastuksesta tai väylän patoamisesta ja kerran

on koski kohmettunut pohjasta pintaan, siinä maailma ylösalaisin ja kaikki mitä on, kuoli:

kalat, vesikasvit, linnut, ihmiset nälkävuosiin, silti

tyttö uskoo tunnistavansa maisemansa mustamariinin vielä seuraavankin jääkauden jälkeen, mutta myös sivupuron iloiset kirkaisut, telkänpoikien keväisen leikin, kuikan kutsuhuudon ja veneen kokan solinan ja rauhan, joka löytyy liikkeessä.

Jos vaan sallii myötäisen viedä vastavirtaan, ajautuu

Niskakivelle ja sillä seistessään saa uneksia tiedon: kaikki mutatoituu Akanvirtaan.