Elä, kirjoita ja nauti

 Väärinkäsitysten välttämiseksi minun on pakko lisätä heti muistiinpano tähän.

Itsestään saa pitää kiinni. Mitä enemmän uskaltaa olla oma itsensä, sen parempi.

Tässä on se alku.

ELÄ, KIRJOITA JA NAUTI

  

 

”Kirjoitus kehkeytyy pelinä, joka väistämättä

menee sääntöjensä tuolle puolen

ja siirtyy siten ulkopuolelle” (Foucault 2016, 449).

Minulta ei heti suju korttien jako.

-          Nosta ensin pakasta alta. Sitten jaat. Noin.

Pata-akkaa pelataan. Joka kerran tavattaessa. Kortilla katotaan vaikka mitä. On katottu ja katotaan. Tai nostetaan päivän kortit. Kolme korttia pakasta ja siinä on päivä. Milloin herttainen, ruutuinen, ristinen tai mustaa pataa.

Hävinnyt tottelee voittajaa ja kirjoittaa tai piirtää kuvan. Voittajan tahdon mukaan.

-          Voitin! Piirrä kuva.

-          Mikä on aihe? kysyy Kain.

-          Piirrä meidät. Kuva meistä nyt. Pelaamassa.

Servietille.  Pöytäliinaan. Muistivihkosta repäistylle sivulle. Luonnoskirjaan. Kirjeenä kotiin.

RAKENNE

Olen puhunut kirjan tekemisestä jo vuosikymmeniä. Tämä ei ole se kirja. Tämän työn aloitin noin 150 000 vuotta ennen meidän syntymäämme, siltä se tosiaan tuntuu. Kaikki johtuu siitä, että

-          Minä en tee luonnoksia, sanoo Kain.

Ja tämä on kaksoiselämäkerta. Minä en ole tämän kertoja, tässä on monta kertojaa mukana.

Tämä suku osaa häpäistä itsensä, sanoo nyt Kainin veli Harri, joka on kirjailija, toisin kuin me Kainin kanssa. Kainin kanssa minulla on ollut tapana leikkiä, leikki on tärkeää ja mehän olemme enemmän sellaisia kuvaihmisiä, paitsi että minä olen kirjoittanut, ja onhan Kainikin kirjoittanut, kun pelaamme korttipeliä, ja hän häviää ja joutuu kirjoittamaan, ja mehän pidimme näitä kuvakirjoja yli 12 vuotta. Niihin kirjoitettiin ja piirrettiin ja tehtiin muistiinpanoja ja suunnitelmia ja

-  Antaa Riikan nyt koettaa, sanoo Marko. 

- Nyt on Riikan vuoro, sanoo Kain.

-  Nyt on Riikan vuoro, sanoo Harri.

Lyön Hertta-ässän pöytään ja tuhlaan kaikki valtit, koska tämä suku ei säästele, sanon isäni äänellä. 

Siitä ne ovat yhtä mieltä, että minun vuoroni tuli. Nehän ovat kuolleita, vain minä jäin eloon. Mutta korttia minä vielä pelaan heidän kanssaan, vaikka se on joidenkin mielestä kiellettyä, ja toisten mielestä ehdoton edellytys kirjoittamiselle, kuten kirjojen lukeminen tai unien näkeminen.

Joko jäi käteeni Musta Maija?

 

Vaikka asia ei tähän mitenkään liity, Kain veisti Sevillassa Expo´92 maailmannäyttelyssä perhosenkuvan. Hän piirsi sen puukolla nimimerkiksi veistokseensa, jonka työnimenä Suomen paviljongin rakennusvaiheessa oli ollut Töry. Joku niistä viidestä nuoresta kilpailun voittaneesta arkkitehdistä sen nimesi niin.  Jos tulet Pata-akaksi minulle, nimesi eteen tulee merkki, sanoi Kain minulle silloin. 

Ihminen tulee merkityksi ja alkaa puhua itsestään kuin olisi joku muu. Minästä tulee hän.

♠ Riika.

Tätä seuraa Pata-akan kirjoittama teksti tai hänen piirtämänsä kuva. Voittaja päättää, joutuuko hän piirtämään vai kirjoittamaan. Voittaja sanelee hävinneelle aiheen.

Kain voitti.

- Tehtävä on kirja, sanelee Kain.

- Tiedän mistä se alkaa, sanon. Aloitan alusta.

Pata-akkana olen korkeaa aatelia, arvoni on 12. Vaikka olen Kuningatar, joudun tekemään kaikki työt. Sekoitan pakkaa huolellisesti, tai pikemminkin plärään kortteja niin, että ne pärisevät kunnolla. Soittelen korteilla haitaria muina naisina. Laulan tässä samalla teille pienen kansansävelmän nimeltään Oi Emma Emma, oi Emma Emma. Näin rakentuu tekstiveistokseni emme, perustan pohja. Tunnen säännöt, esitän taidokasta. Olen suurta karjalaisten naisten tietäjäsukua Laatokan rantamilta. Laatokka on Euroopan suurin järvi ja lauhduttaa ilmaston.

- Tämä on joukkuepeli, sanon Saarijärven jätkille.

Pöytä ei ole pyöreä. Pelaajia on neljä. Tästä saan romaanin perustukselle kuvan.

Neljä pelaajaa

En jaa seuraavan erän kortteja täysin satunnaisessa järjestyksessä. Ojennan pakan voittajalle. Kain nostaa noin kolmasosan korteista päältä ja panee ne pakan alle. Sitten Kain sulkee silmänsä ja valitsee näppituntumalla korttipakan keskeltä valttikortin tähän erään. Hän kääntää sen näkyviin veljilleen Harrille ja Markolle. Se on Hertta.

Kuiskaan: (♥ Kain)

- Tämä on ystävyysottelu, sanoo Kain. Romaanin perustuksesta riippuu koko kirjoittamisprosessin onnistuminen, koska perustyön kohdalla tehtyjä virheitä joutuu kaiken aikaan perästäpäin korjaamaan ja suhteettomin suurin uhrauksin.

- Ei kuitenkaan kannata uskoa mihinkään oppeihin ja teoorioihin niitä orjallisesti noudattamalla, jos työmaa on kirjoittaa, sanoo Marko. Joskus se on liikkuva rakenne, mikä tuo työskentelylle monenlaisia etuja mukanaan.

Jaan kortit pöytään kuvapuoli alaspäin, kaikki on epävarmaa.

- Mitä jos jalustani katkeilee, uunit – etenkin leivinuuni – halkeilee eikä pysy eheänä, ovia ei saada kiinni, tapetit repeilevät seinistä, kattopäreet vuotavat eikä rakennus pidä lämpöä?, kysyn minä.

Kerro siitä. Elämä on aiheista paras, sanoo Harri.

- Minä erityisesti Kainilta tätä kysyisin.

- Ota aiheesi läheltä. Suodata eletty ja koettu itsesi läpi, sanoo Kain. Niin hän sanoisi. Niin hänellä oli tapana sanoa.

LÄHTEET

Callois, R.  2001. Man, Play, and games. Engl. käännös Barash Meyer. University of Illinois. (Ransk. alkuteos 1958).

Foucault, M. 2016. Mikä tekijä on? Qu´est-ce qu´un auteur? (1969/1970) Michel Foucault. Teoksesa (Toim.) Reiners, I. Seppä, A. & Vuorinen, J. Estetiikan klassikot II, Modernista postmoderniin. (448-462).

Kozlov, D. 2018. Kielipeliappelsiini. Teoksessa (Toim.) Ekström, N.& Puikkonen, E. Suoniemi, K. Sanataidetta on! Työtavat, tekijät ja teoria. Turku: Kirjan talo. (145-158).

Vepsä, Riika, 2025. Yksityisarkisto. Muistiinpanoja matkan varrelta kulttuuritoimittaja Arja Käyhdyn kanssa, 1992-93.

Peliteoriat sisältävät matemaattisia teorioita pelinkaltaisista tilanteista.  Kozlov (2018) esittelee Wittgensteinin filosofisen kielipelin käsitteen sekä kutsuu testaamaan Roger Callois´n (2001) ”Paidian tilannetta”, jossa säännöt luodaan spontaanisti ja improvisoiden itse tilanteessa. Kehittelen kenties aihetta jatkossa luovan ilmaisun ja valtapelien näkökulmasta sekä osana pelien ja leikkien historiaa – aina oman aikamme peliteollisuuteen. Saa nähdä, kuinka paljon innostuisin tästä.