Kain Tapperin arkistoprojektissa tavoitteena on tallentaa muistitieto ja Tapperin arkistot Lallukan taiteilijakodin ateljeesta Helsingissä. Tapper asui ja työskenteli Lallukassa vv 1958-2004, kyseessä on yli 45 vuoden jatkumo, osa Suomen nykytaiteen lähihistoriaa.
Arkistoprojektissa yksi kiireellisimpiä kohteita on nyt Suomen Kansallisoopperan aukio Mannerheimintiellä. Lähden nyt Helsinkiin hoitamaan myös tätä asiaa.
Kyseessä on tilateos, joka käsittää koko aukion tilasuunnitelman: graniittiveistokset varjoineen eli maapohjan kivetykset, suihkulähteen ja sitä talvisin peittävän, pronssivaletun kuvun. Aukion oikean laidan aitaa peittävät köynnöskasvit, joiden tarkoituksena on rajata tilaa suhteessa naapurikiinteistöön ja toimia myös edes vähän, edes mielellisesti, vilkasliikenteisen Mannerheimintien melun ja pakokaasujen suodattimena.
Työ on nimeltään Alkunäytös. Preludi, jolla oli myös erilaisia henkisiä ja psykologisia tavotteita - rauhoittaa oopperaan aukion poikki astelevan ihmisen mieli kohti seuraavaa, varsinaisen näytöksen eli isomman esityksen tilaa.
Kyseessä ei siis ole pelkät graniittiveistokset ja niihin littyvät "varjot" ja suihkulähde.
Kansallisoopperan aukio on Alkunäytös eli Preludi Tapperin samanaikaisille ja myöhemmille, erilaisille vesi-elementtisille ympäristötaideteoksille. Näitä ovat mm. Helsingissä Tauno Palon puisto Kallion kaupunginosassa, Tarmo Mannin ympäristötaideteos Saarijärvellä, Ajan Virta Turussa, Veli Saarisen muistomerkki (veden ylittävä silta!) Itä-Suomessa, jne.
Jos nykytaiteessa tehtäisiin tutkimusta siten, että myös ennen vuotta 1962 debyyttinäyttelynsä järjestäneet taiteilijat olisivat mukana Suomen taidehistorian tutkimuksessa, voisi selvitä jotain uutta.
Kyse ei olekaan suurmiesten pönäköistä patsaista, joita tehtiin toisen maailmansodan jälkeen tilaustyönä kirkkomaille Suomessa. Joita rakentui myös Italiassa Mussolinin valtakaudella.
Italiassa Kain matkusti ja opiskeli jo 1950-luvun lopulla, mutta Tapper haki "modernismiinsa" vaikutteet etruskitaiteesta ja antiikin arkaaisen veistotaiteen ajatuksista, Egyptin ja Kaksoisvirtojen maitten taidehistoriasta - ei Mussolinilta tai sodanjälkeisestä italialaisesta "modernismiksi" kutsutusta kuvanveistosta.
Kyse ei siis ollut ensisijaisesti modernismin hakua Suomeen Euroopasta, vaan taiteilijan omakohtaisesta tunteellisesta ja älyllisestä havainnoinnista: sisäisestä kokemuksesta elää taiteilijana, tehdä taidetta vapaasti, olla osana koko maailman taidehistorian pitkää jatkumoa. Elämästä viestinviejänä.
Taiteessa ei ole kyse ismeistä tai yksittäisistä vuosiluvuista. Niillä hallinto ja taidepoliitikot pyrkivät ajamaan edustamiensa eri tahojen kulloinkin ajankohtaisia, usein vain taloudellisia intressejä. Keskustelu käpertyy rahan ympärille, taiteen sisäisessä keskustelussa toimeentulokysymykset saavat eniten tilaa. Taiteen tekemisessä, sisällöissä ja kehityskaarissa on kyse paljon isommista asioista, suuremmista konteksteista. Forumeita vapaaseen keskusteluun ei riittävästi ole.
Arkistoprojektissa haastattelemme niitä ihmisiä, jotka ovat vielä elossa ja keskuudessamme haastateltavissa.
Ihmisiä, jotka tekivät työtä Tapperin rinnalla eri teoksia rakennettaessa. Ihmisiä, jotka keskustelivat vapaasti Tapperin kanssa näistä aiheista: osana työn tekemistä, osana prosessia. Kyse on nyt myös prosessikuvauksesta, ei vain siitä, että haastattelija menee haastattelemaan jotakuta.
Me olemme aikalaisia. Teemme taidetta, katsomme sitä vapaasti omasta näkökulmastamme ja kirjoitamme yhden luvun Suomen nykytaiteen historiaa. Ihan riippumatta kulloisestakin hallinnosta, taidepolitiikasta tai Kukkenheimeista.
Jos Suomen taide-elämän tukemiseksi ei löydy riitävän isoa, taiteen ehdoilla toimivaa, henkisesti vapaata taidetilaa, niin tehdään se.
Suomen Kansallisoopperan aukio, in archives project
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti