Joakim Sederholm, kuvanveistäjä Kainin puutarhassa

Tänään Itä-Hämeen kulttuuri-uutiset Kainin blogissa. Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen maakuntarahaston vuosiapurahan saanut kuvanveistäjä Joakim Sederholm työskenteli vuosia Kainin apulaisena Helsingissä ja näyttelymatkoilla maailmalla. Viime vuosilta hänet muistetaan myös Maila Talvio -salongin taiteilijana Hartolassa.

Joakim Sederholmin julkinen työ Istuva tyttö, polttokäsitelty pelti. Linna-hotelli on deponoinut veistoksen Itä-Hämeen opiston alueelle, Linna-hotellin edustalle vuonna 2012. Kuva: Linna-hotelli, Hartola.

Kuvanveistäjä Joakim Sederholmin monumentaalinen Istuva tyttö lakitetaan vappuna 1.5.2015 klo 12 Linna-hotellin edustalla. Sederholm työskenteli vuosia Tapperin apulaisena ja on osa arkistoprojektia. Linkki tässä http://sculptor-kain-tapper.blogspot.fi

Tapperin teos lahjoitettu Kangasala-taloon

Uutispäivitys Kainin blogissa. Suurkiitokset Riikalta Pertti Paloheimolle!

Linkki tässä http://sculptor-kain-tapper.blogspot.fi/2015/04/

Silmunvihreästä hiirenkorviin

Neuleblogi heräsi kevääseen. Tämän kevään pastellisävyistä voittaa siniseen taipuva vihreä, Linkki päivitykseen tässä http://taidepiika-neuleet.blogspot.fi/2015/04

Julistetaiteen juhlanäyttely Lahden Taidemuseossa 9.5.2015 asti

Suomalaiset näyttelyjärjestäjät ovat luopumassa julisteiden painattamisesta. Julisteiden jakelulistat ovat kutistuneet. Edes taidejulisteille ei löydy vastaanottajia. Kentältä kuuluu, ettei ole enää julkisia tiloja, seiniä, joihin ripustaa. Älkää lähettäkö meille turhaan julisteita edes ilmaisina näytekappaleina.

Tosin julisteille on julistetaiteen historiassa aina ollut vaikea löytää luvallista ja huomionarvoista paikkaa. Julisteita on myös arvosteltu graffitien kaltaisina, kaupunkitilaan liisteröityinä häiriötekijöinä, Nyt myös galleriat ja museot ovat seinätilan puutteessa ja toisinaan jopa paloturvallisuusmääräyksiin vedoten luopumassa perinteisistä julistepaikoistaan. 

Taidejulisteita painatetaan häviävän pieniä määriä, lähinnä vain omaan käyttöön. Tilalle on tullut FB-sivujen näyteikkunat diginäpäytyksineen ja parin rivin mainoslauseineen. Lahden Taidemuseon kadunpuoleiset ikkunat on kuitenkin liputettu 9.5.2015 asti julisteista valmistetuilla painotuotteilla.  

Lahden Taidemuseon kadunpuoleisia ikkunoita on käytetty jännittävästi ripustukseen liimaamalla laseihin värikkäitä ja valoa läpäiseviä julisteiden painokuvia.

Lahden Julistemuseo täyttää 40 vuotta ja Taidemuseon juhlanäyttelyyn on valittu julisteita, taidepainojäljennöksiä ja ex-libriksiä 1800-luvun lopulta 1960-luvun alkuun asti. Museon aulaan on lisäksi koottu Tribute to Kari – kokonaisuus, joka on 10 graafisen muotoilijan kunnianosoitus museon pitkäaikaiselle tutkijalle Kari Savolaiselle.

Lahden julistebiennale on muuttunut vuonna 2014 joka kolmas vuosi järjestettäväksi kansainväliseksi julistetriennaaliksi. Seuraava triennale järjestetään vuonna 2017. Sitä ennakoiden museon kolmesta näyttelysalista löytyy jo nyt Keski-Eurooppalaisia mainosjulisteita, matkailujulisteita sekä kotimaisia, japanilaisia ja ranskalaisia vanhoja julisteita.

Näyttelyn ripustus on Lahden Taidemuseon nykytiloissa väistämättä hajanainen. Ainoassa suuressa, suorakaiteen muotoisessa pääsalissa huomion haukkaa aluksi 1950- ja 1960 – lukujen naiivi, mutta hauska ja nostalginen mainosmaailma, kuten Alexander Lindbergin Fazerille suunnittelemat värikkäät eläinaiheet. Julistetaiteen pelkistynyt muotokieli ja huomioväritys löytyvät myös matkailualalta, 1900-luvun alkuvuosikymmenien Suomesta ja Keski-Euroopasta.

Näyttelyn kokonaisuuden hahmottaminen vaatii keskittymistä, mutta lopulta esille ponnahtaa taiteellisesti mielenkiintoisia painotöitä: vanhoja kotimaisia, japanilaisia ja ranskalaisia Art Nouveau – julisteita, joista vanhimmat ovat peräisin 1800-luvun lopulta.  

Ranskalainen 1800-luvun lopun naiskuva ei julistetaiteessa näyttäydy viktoriaanisena tai puritaanisena, vai mitä sanoisi näistä mondiaaneista, modernismin edelläkävijöistä?

Herkistyin myös Suomen Taiteilijain näyttelyjulisteiden kohdalla. Bruno Tuukkanen on suunnitellut mainosjulisteen Suomen Taiteilijain näyttelyyn II vuonna 1914. Kyseessä on järjestykseltään 24. suomalaisten ammattitaiteilijoiden näyttely silloisessa Ateneumissa.

Bruno Tuukkasen tekemän julisteen pohjana on litografia, 107,5 x 66 cm ja se on painettu Frenckellin Kirjapaino Oy:ssä Unioninkadulla Helsingissä. Oskar Nuupposen kokoelma.

Tutustuin Viipurissa 1891 syntyneeseen taidemaalari Bruno Tuukkaseen Hämeenlinnan Taidemuseossa kuluneena talvena, osana Kordelinin säätiön Taiteilijain Hyväksi – näyttelyä (3.10.2014–25.1.2015). Juuri Tuukkanen suunnitteli Alfred Kordelinin hautakappelin ikkunoiden lasimaalaukset Rauman vanhalle hautausmaalle. Lyijylasitekniikalla toteutettujen maalausten alkuperäiset luonnokset olivat yleisön nähtävillä ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Suomen Taiteilijat – näyttely on historiansa aikana saanut aina myös kritiikkiä osakseen.
Taiteilijain perinteistä vuosinäyttelyä on pidetty ”viimeisenä” jo 100 vuoden ajan.  Samalla tavoin taiteilijoiden elanto on koostunut erilaisista epätyypillisistä työsuhteista, kuten hankkeista, tilaustöistä, opetuksesta.  Taiteilijat yrittävät raivata aikaa ja tilaa varsinaiseen taiteen tekemiseen. 

Apurahat ja palkinnot muodostavat taiteiljoiden elannosta pienen, mutta taiteen tekemiselle elintärkeän osan.Julistetaiteilijana nyt näyttäytyvä Bruno Tuukkanen sai Kordelinin säätiön apurahan 1910-luvulla opiskellakseen Münchenissä sellaista lyijylasitekniikkaa, joka oli Suomessa tuntematonta. Matrikkeleissa Tuukkanen muistetaan myöhemmin erityisesti Suomen kirkkojen lasi- ja koristemaalarina. Harvemmin hänestä kerrotaan Taideteollisen pitkäaikaisena, 1960-luvulle asti vaikuttavana opettajana - tai kuten tässä näyttelyssä, vuonna 1914, litografian taitajana ja julistetaiteilijana.

Lisätietoja: Lahden museot, Taidemuseo

Vesijärvenkatu 11 A, Lahti

www.lahdenmuseot.fi

Lähtisitkö kanssani järvelle?

Päivitykset jatkuvat valokuvablogissa kansiossa Kevät 2015. http://taidepiika-valokuvaus.blogspot.fi/

Vielä ehtii! Ars Häme Hämeenlinnan Taidemuseossa 12.4.2015 asti

Huomenna 12.4.2015 on viimeinen tilaisuus tutustua Ars Häme ry:n juhlanäyttelyyn Hämeenlinnan Taidemuseossa klo 11-17. Näyttelyn teema Äänestä johtuva – Due to Sound koostuu aistisaleista, joista näyttelyn kuraattorit, kuvataiteilija Marjatta Oja ja muusikko Asko Keränen ovat kertomassa klo 14.

Helmikuusta lähtien opastin näyttelyssä erilaisia ryhmiä. Käytössämme oli Hämeenlinnan Taidemuseon Engel-rakennus. Kyseessä on Suomen ensimmäisen kansainvälisesti tunnustetun arkkitehdin, Carl Ludvig Engelin (1778–1840) piirtämä 2-kerroksinen palatsimainen rakennus, joka toimi alun perin 1800-luvulla veroviljan varastona. Taidemuseoksi rakennus muuntui 1950-luvulla. Engelin tuottama uusklassismi Hämeenlinnassa ja Helsingissä on yhä osa kauneinta suomalaista nykyarkkitehtuuria.

Näyttelyssä käyneen yleisön ikähaitari oli arviolta noin 3-90 ikävuotta. Tapasin monia, erilaisia kävijäryhmiä.  Jo yksin oman maakunnan lastentarhoista, ala-asteilta, ylä-asteilta ja lukioista näyttelyssä kävi satoja lapsia ja nuoria. Nuorimmat opastettavat ryhmät tulivat päiväkodeista.  Näyttelyyn saattoi soveltaa opettajan ja opetussuunnitelman lähtökohdista yhtä hyvin historian opetusta, maantiedettä, matematiikkaa, biologiaa, ympäristöoppia kuin kansainvälisiä kysymyksiä. 

Oppaan tehtävä on tarjota tilaa katsojalle löytää itse omia ajatuksia. Lapset ja nuoret ovat parhaita. He osaavat kysyä ja kyseenalaistaa, kertovat rohkeasti omista ajatuksistaan. Oppaana olen saanut parhainta oppia eri ihmisiä kuuntelemalla ja yhdessä näyttelyn teoksia havainnoimalla. Yritän vähän kuvailla tätä kokemusta:

Aloitimme usein Ahti ja Olli Isomäen veistossalista My Africa, joka on tunnustus afrikkalaiselle kuvanveistolle, todiste Afrikan keskiaikaisen perinteen vaikutuksesta länsimaiseen modernismiin. Suomalais-afrikkalainen, etninen nykymusiikki rytmitti näyttelypolun seuraavaan saliin, kohti arktisia alueita. Siellä kuvanveistäjä Anssi Taulun kierrätysplekseistä rakennetut napajäätiköt kimaltelivat sulavina, mutta valoisina jääveistoksina. Lapset pohtivat usein ilmastonmuutoksen seurauksia ja ympäristöasioita myös Satu Bethellin videon ”Taakka” kohdalla. Videossa kuvataan pakkaspäivää. Hämäläisessä maisemassa kulkee mies kuin Mummo lumihangessa, muovipusseista virkatussa takissa. Hän hikoilee pudotessaan kuoppiin ja uupuu. Lopussa vain muovitakki jää hänestä jäljelle, Muovi jää. Mihin sitä voisi kierrättää ja käyttää?

Ympäristöasioista syntyi keskustelua myös Olli Larjon ja Lasse Walleniuksen tutkimusasemalla. Laboratoriossa tutkimme, miten maailman voisi pelastaa? Teimme löydöksiä muinaisista nykykulttuureista. Vierailimme myös Australiassa pelaamassa aboriginaalien Murore-peliä pienillä pronssiveistoksilla.  Ihmettelimme pelin sääntöjä, sillä siinä ei voi kukaan voittaa.

Museon alakerrassa jatkoimme Australiasta etelään, tutkimme sukupuuttoon kuollutta Tasmanian tiikeriä, jonka Jana Vyborna-Turunen oli tallentanut esille 1840-luvun tapaan sinisenä syanotypiana. Menetelmä oli käytössä ennen kameran keksimistä. Ihmettelimme eläinten kuvia, jotka on otettu ilman kameraa ja valotettu auringonvalossa.  Jatkoimme Japaniin löytääksemme sieltä suomalaiskansallista kanteleen soitantoa Ainut-kansan parista: kuvanveistäjien Meri Peuran ja Ilmari Grytan sekä muusikkoystävien teos Ambiance oli moniaistillinen ja monikulttuurinen kokonaisuus. Kun pyöritimme veistoksia buddhalaisten rukousmyllyjen tavoin, vapautimme maailmaan aineetonta hyvää energiaa. Kanteleen bassokielten soidessa näyttelysalin katossa kimmelsi kaleidoskoopi. Jo kuulimme avaruusmusiikkia veistosten sisältä ja arojen kaukaiset tuulet puhalsivat meidät seuraavaan saliin, Nepaliin. 

Tutustuimme riihimäkeläisen Gary Wornellin videoituun matkapäiväkirjaan Nepalista. Sieltä löytyvät ympäristöongelmat oli lasten mielestä kuvattu meidän omilta kotinurkilta. Muovipusseja keräytyy tuhoamaan luontoa. Viimeistään nyt päätimme ryhtyä itse kuvaamaan elämää, omaa arkeamme. Senhän voisi tehdä vaikka valokuvaten ja videoiden tai piirtäen, maalaten, veistäen, tekstiä kirjoittaen, tanssien, soittaen tai laulamalla. Oman identiteetin voi koota vaikka rakentamalla talonsa vanhojen palapelien ylimääräisistä paloista riihimäkeläisen Edwina Goldstonen tavoin. Myös Anna Kolehmaisen sinivalas Joonatan ihmistä isompine aivoineen auttoi meitä laulullaan samastumaan toisten ihmisten ja eläinten kokemusmaailmaan.  

Keski-ikäinen Ars Häme oli nykytaiteessaan 2015 monimuotoinen.

Kiitos ja kumarrus!