Pop uppia Sysmässä, Karkelogalleria avoinna koko kesän

Suomessa on vain yksi Sysmä. Sysmässä on pitkä kesänäyttelyperinne. Kaupungeissa sitä kutsuvat POP UP -toiminnaksi, jolla otetaan tyhjiä tiloja uusiokäyttöön. 

Pop Uppia Sysmässä on ollut yli 40 vuotta, ainakin 1970-luvulta lähtien, kun Matariston taidenäyttelyitä järjestettiin vanhan navetan ylisillä ja Suvi Pinx aloitti toimintansa. Suvi Pinxin kesänäyttelyperinne on nyt katkolla, mutta sen uutta tulemista odotellessa tapahtuu taiderintamalla muuta.


Sysmän keskustaa kutsutaan kirkonkyläksi, mutta maantietellisesti iso pitäjä jakautuu lukuisiin eri kyliin. Kesänäyttelyjä ja muuta kulttuuritoimintaa syntyy kyläkunnittain. Täällä Nuoramoisissa ja Joutsjärven kyliissä emme jää jälkeen muita. Meidänkin kylällä löytyy nyt oma Karkelogalleria, joka on avoinna seuraavat kolme kuukautta. Aina kun taiteilija-galleristi Veikko Sireni on kotona. 

Avajaisnäyttelyssä on esillä Ulla Jauhiaisen, Riika Taidepiikan ja Veikko Sirenin maalauksia ja muuta taidetta. Näyttelyyn ei ole pääsymaksua ja galleria on avoinna seuraavat kolme kuukautta, aina kun Veikko on kotona. Kesälauantaisin klo 19 järjestetään karkelot ja karaokelaulua. Vierailusta voi sopia myös ennakkoon Veikon kanssa p. 040 5312 414. 

Karkelogallerian osoite on Uusjoutsjärventie 680, 19700 Sysmä, pyöräilemme ympyrälenkkkiä Joutsjärven ja Nuoramoisten kylien rajamaastossa.

Karkelogalleria on rakennettu vanhan navetan ylisille. Kunnostustyöt Veikko aloitti joulupäivänä 2013. Gallerian avajaiset järjestettiin sirenin puhjetessa kukkaan 30.5.2014.

Gallerian viitta löytyy Uusjoutsjärventieltä. Avajaiskutsu kiidätettiin oman kylän postilaatikoihin.

Näyttely ripustettiin tilan historiaa kunnioittaen. Vanha reki otettiin sekin käyttöön, mutta jääköön tässä yllätykseksi. 

  

Avajaisiin osallistui noin 40 kutsuvierasta. 

Puheet pidettiin laulaen, karkeloiden ja runoja lausuen. 

  

Puutarhasta löytyy Sirenin veistos Hieho vuodelta 2013, kierrätysmateriaali.

Kirjoitin Veikko Sirenin taiteilijatiestä viime vuoden elokuussa jutussa, jossa pohdiskelin myös Sysmän ItTe-taideyhdistyksen näyttelytoimintaa, eilisessä puheessani viittasin siihen. Julkaistu blogissa 23.8.2013, linkki tässä http://taidepiika.blogspot.fi/2013/08/veikko-sirenin-akvarelleissa-loytyy.html

ITE-tehty poppana nykyartefaktina

Suomen POPPANA on karjalainen, väittävät sanat Rököraanu, rääpälvaate, rääsäle eli nukeri

Vaikka minulla on myös karjalaisia sukujuuria, taitaa kuitenkin olla niin, että kaikki kulttuurigeenimme ovat yhteisiä tällä maapallerolla. Jos taiteessa tai taidekäsityössä puhumme asioiden aitoudesta tai vaadimme paikallisuutta, tällainen asenne yksittäin vie meidät harhaan. Asioiden alkuperän etsiminen on luonnollinen tarve. Haluamme alkuperäisiksi ja paikallisiksi kutsumillamme asioilla erottua muista ryhmistä. Yhdentymisen paineessa paikalliskulttuureissa meillä on tarve valita itsellemme lokaalisiksi ajateltuja piirteitä, jotka ovat mielestämme muiden ryhmien arvostamia – haluamme sitä kautta tulla itse arvostetuiksi.

Arja Hynynen, lasiteos iTte-taidenäyttelyssä, Sysmä 2013. Maailmanpuu on yksi vanhimpia taiteen aiheita niin Afrikassa kuin itäisen Euroopan esihistoriassa, myös kirjallisuuden tarinaperinteissä. Symbolit tulevat usein hyvin kaukaa, elävät tekijänsä alitajunnassa.

Taiteen ja artefaktien, ihmisten ja kielten alkuperää, ei voi kuitenkaan sijoittaa mihinkään tiettyyn alkuun, maantieteelliseen alueeseen tai geeniperimään. Ihmiskunta asutti maailman heti jääkauden jälkeen. Kukaan yksilö tai ryhmä ei ole ollut missään ”alun perin” eikä voi tällä perusteella omia itselleen, ideoilleen tai töilleen mitään alkuperätodistusta.

Arja Hynysen ikkunaan ripustetut lasityöt toivat mieleen Aatamin omenat, jotka periytyvät myös sysmäläiseen paikalliskulttuuriin Edenin paratiisista.

Poppanan valmistukseen myydään nykyään kangasta sateenkaaren väreissä. Yleisimmin käytössä on noin 150 cm leveää puuvillakangasta, jonka voi pestä 60 C vedessä. Poppana paranee käytössä, se silitetään kosteana ja säilytetään rullalla. Sen tavoite on tulla käytössä pehmeäksi, pinnan tulee nukkaantua, aika viimeistelee artefaktin.

Sysmän itteviikon näyttelyssä löysin joitakin esteettisesti kiinnostavia ja taidokkaasti kudottuja poppanoita, joiden materiaalivalinnat ja värisommittelut veivät mielikuvina esiteolliseen aikaan. Kun jokin artefakti saa katsojansa mielikuvituksen liikkeelle ja tuo vanhaan traditioon jotakin uutta nykyhetkestä ja tekijästä itsestään, lähestytään käsitettä taidekäsityö ja taide.

Ulla Toivosen kierrätyspoppanat näyttelyssä ovat taidokkaasti tehtyjjä ja värisommitelmat mielenkiintoisia. Sininen hapsureuna patajamaisessa kuosissa muodostaa taspainottavan kontrastin punaisille raidoille.

Poppanaa on käytetty kaikkialla siellä, jossa on nukuttu olkipatjoilla. Kangasta tarvittiin suojaamaan piikikkäiltä oljenpäiltä. Materiaalina on käytetty sitä, mitä käsillä on sattunut olemaan: yleensä vanhoja vaatteita, jotka on leikattu kuteiksi, matonkuteiden tapaan. Nyt tästä käytetään sanaa ”kierrätyspoppana”. Ekologisesti ajatteleva omaksuu mielihyvin tämän käsitteen poppanan alkuperäiseksi ominaisuudeksi, laatukriteeriksi.

Poppanan käyttötarkoitus on muuttunut moneen kertaan. Yleisimmin niitä on käytetty pöytäliinojen tapaan tai sisustuksellisina elementteinä, seinäkoristeina. Kun poppanoita käsitellään taideteoksina, ei mielellään käytä käsitteittä ”käsinkudotut” tai ”liinat”, vaikka myös tämä ominaisuus niihin sisältyy.

Ulla Toivonen, kierrätyspoppana, 2013.

Esteettisesti tarkastellen kierrätyskangas on jo valmiiksi kauniimpi kuin ostokangas, kude sisältää itsessään poppanan ominaislaatuun kuuluvan käytetyn tunnun. Voi olla, että poppana on parhaimmillaan vasta, kun sitä on jo käytetty vuosia. Siitä tulee pehmeää poskinukkaa. Laadukas artefakti löytää myös uusia käyttötarkoituksia, siitä voi tulla vaikka tyynynpällinen.

Kirjoitetaan poppanalla paikallishistoriaa, mutta arvostakaamme itseämme nykyhetkessä. Kulttuuriantropologia kertoo, että ihmiskunnan luovimmat keksinnöt syntyvät eri maanosissa yleensä yhtä aikaa. Kierrätyspoppanoita tehdään nykyartefakteina niin Afrikassa, Amerikassa, Euroopassa kuin Aasiassa. ITE-kulttuurin ilmentymät ovat tänään parhaimmillaan suvaitsevaa kansainvälisyyttä. Ryhmän jäseneksi huolitaan muutkin kuin "alkuperäasukkaat".Näyttelyn päivystäjänä vierailupäivänäni oli talkoolaisena artesaani Ritva Heino -by itu - teoksineen - vieraasta kunnasta, Hartolasta.

Näyttelyn päivystäjä kiinnitti ilmapallot Tauluaseman kyltiin, jotta pääraitilla ohikulkijat tietäisivät Paloaseman olevan taas käytössä.

Sysmän ITtte-taiteilijoiden ryhmänäyttely on muuten parhaillaan esillä Virossa, Tarton Suomi-talossa. Kuraattorina on toiminut yhdistyksen hallituksen jäsen, Juhana Kallio. Marraskuun Itte-viikon näyttelyn sisällöstä puolestaan vastaa Yhteen Hiileen -hanke yhdessä Sysmän itteviikon työryhmän kanssa. 

Yleiskuva näyttelystä. Näyttelyn päivystäjänä talkoolaisena työskennellyt Ritva Heino, - by itu - toi esille mm. uusia huovutustöitään, neuleitaan ja valokuvista sommittelemiaan postikortteja. Näyttelyn teeman "Taitavat kädet" mukaisesti päivystäjältä löytyi käsistään -  kutimet.

Näyttely Sysmän vanhalla paloasemalla, Sysmäntie 18, 19700 Sysmä. Avoinna joka päivä 10.11.2013 asti klo 12-16. Itte-viikon muusta ohjelmasta tämän blogin menovinkeissä osoitteessa Taidepiika menovinkit, Sysmä marraskuu-joulukuu,2013

Kulttuuriuutisia kansankäräjiltä 25.8.2013

KULTTUURIN KEHITTÄMISHANKKEET LISÄÄVÄT SYSMÄN VETOVOIMAA

totesi Verkostosta voimaa -hankkeen projektipäällikkö Raimo Lappalainen tänään sunnuntaina 25.8.2013 kansankäräjillä.  Lähidemokratian tapahtuma järjestettiin neljäntenä perättäisenä vuotena Sysmän Teatteritalolla.

Olin lähettänyt etukäteen sähköpostilla kulttuuriaiheisia kysymyksiä ja ilokseni ne löytyivät asialistalta. Niitä ehdittiin myös vähän käsitellä. Kovin syvälle asioiden sisältöihin ei luonnollisesti päästä keskustelutilaisuudessa, jossa asialista on pitkä ja moniin kunnallispoliittisiin suuntiin poukkoileva. Kansankäräjät ovat kuitenkin erinomainen tapa lisätä lähidemokratiaa.  Pelkkä järjestäminen kertoo hyvästä tahdosta ja yrityksestä saada ihmiset mukaan osallistumaan päätöksenteon prosessiin.

Avoimia, vapaita tilaisuuksia tarvitaan usein, jotta ihmiset pääsevät suoraan kysymään asioista, jotka askarruttavat, ja toisaalta myös jättämään ehdotuksia ja ideoita. Jos on menettänyt luottamuksensa koko politiikkaan, on ainakin vähän toivoa siitä, että tulee kuulluksi. Ja ainahan sitä voi kysyä! Entä jos meistä tuleekin lopulta oikein rohkeita ja rupeamme kyselemään? Jos alammekin itse vapaasti etsiä ja ehdottaa asioihin ratkaisuja? Jos saisi vielä kaverit innostumaan mukaan ja tekemään jotain jonkun pienen asian eteen, toteuttamaan se yhdessä. Mitähän sitten tapahtuisi? Hui, maailma pelastuu.

Kansankäräjien kesto on pari tuntia. Aika ei riitä siihen, että päättäjät ja asiantuntijat pääsevät kertomaan asioiden taustoihin liittyvistä kokonaisuuksista. Aihepiirit ovat niin laajoja, että asialistaa voisi rajata. Järjestää vuosittain vaikka kahdet tai kolmet käräjät, joissa kussakin käsiteltäisiin vain tiettyjä ajankohtaisia, päätöksentekoon tulevia asioita.  

Tänä vuonna aktiivi-ikäisin sysmäläisväki jäi nauttimaan sunnuntain auringosta. Yleisön keski-ikä oli 65 + . Myös nuorisoa haluaisi houkutella paikalle ottamalla esille niitä ajankohtaisia asioita, jotka juuri heitä askarruttavat. Ei tule kenellekään yllätyksenä, että se, mikä haiskahtaa politiikalle, ei nyt ole erityisen POP.  Jäin miettimään, miten vleisöä voisi lähestyä kohderyhmittäin, asettua ihmisten asemaan, katsoa asioita eri tahojen näkökulmasta.  Tähän suuntaan Yhteen Hiileen –hanke oli nyt osaltaan johdattamassa. Läsnäolijoille jaettiin kyselylomake, yhteistyössä Lahden Amk:n opiskelijan Taina Määtän kanssa. Kysely oli osa tutkimusta, jota Määttä tekee opinnäytetyönä valmistellakseen Sysmän ja Hartolan kuntien ikäihmisiä kattavaa palveluhakemistoa. Samalla on tavoitteena pyrkiä parantamaan tiedonkulkua.  

Juontaja Veijo Kare kertoi yhteiskoulun lehtorin näkökulmasta sysmäläisten nuorten videoelokuvauksen voimakkaasta innostuksesta ja hienoista tuloksista elokuvataiteen alalla. Esimerkiksi sysmäläissyntyinen Markku Kirves on Suomen menestyneimpiä nuoria videotuotannon ja graafisen suunnittelun toimijoita, jonka referensseissä löytyy tunnettuja brändejä. Monia muitakin tunnettuja alan tekijöitä on Sysmästä lähtöisin ja täällä parhaillaan syntymässä.  You Tubesta löytyy yksin Sysmän Yhteiskoulua klikkaamalla useita hienoja videotallenteita. You Tube Sysmä 

Verkostosta Voimaa –hankkeen projektipäällikkö Raimo Lappalainen puolestaan kertoi, että yhteistyössä Yhteen Hiileen –hankkeen kanssa ollaan kokoamassa internet-sivuille listausta myös kulttuuriyrittäjyyteen liittyvän rahoituksen osalta. Lappalainen mainitsi esimerkkinä AVEKin, joka on Audiovisuaalisen Kulttuurin edistämiskeskus. Lisätietoja Kopiosto, Avek

Kulttuuriaiheita oli esillä useampia, ja Veijo Kare juontajana johdatteli keskustelua humoristisella supliikilla sujuvasti. Kirjastolautakunnan puheenjohtaja Bror Ahlgren antoi viimeisen tilannetiedotuksen kirjaston uuden tilan löytämiseksi. Keskusteltiin myös Vanhan Paloaseman ottamisesta toiminnalliseen kulttuurikäyttöön, onhan ItTe-taideyhdistys järjestänyt tilassa talkoovoimin kuvataidenäyttelyt jo kahtena kesänä peräkkäin. 

Valtuuston pj. Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg oli avoimesti kiinnostunut esille nousseista kulttuurikysymyksistä, myönteisesti. Käsiteltiin myös tämän viikon kuuminta kulttuuriuutista: Sysmän entisen Suvi Pinxin alue on tulossa osaksi kunnan New Port -sataman kokonaisuutta. Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki taustoitti aihetta ja kutsui samalla kaikki sysmäläiset yksin ja yhdessä, niin yritys- kuin kulttuuritahot, mukaan suunnittelemaan toimintaa.

Verkostosta Voimaa -hanke on valmis tukemaan paikallista kulttuuriyrittäjyyttä ja apua löytyy hankkeistamiseen myös Yhteen Hiileen -hankkeelta. Painopistealueet ovat jo pitkään olleet yrittämisessä. Halutaan parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, vahvistaa elinkeinotoimintaa ja tuottaa suoraa hyötyä yrityksille. Raimo Lappalainen totesi myös, että kulttuurin kehittämishankkeet lisäävät Sysmän vetovoimaa.

Tuottajille tämä nyt ei tule yllätyksenä. Suomessa on yritysrahoituksen puolelta, 1990-luvulta lähtien, haluttu tukea erityisesti niitä taide- ja kulttuurihankkeita, jotka suoraan hyödyttävät talouselämää.  Sen lisäksi on haluttu tukea sellaista toimintaa, joka tarjoaa vakuuttavia, luovia ideoita, myös taiteellista haastetta tai kehitysmahdollisuutta. Vakuuttava toimija tarjoaa kehittämismahdollisuuksia paikallisuuden lisäksi joko alueellisesti, mieluummin valtakunnallisesti tai kansainvälisesti. Volyymi on vain yksi tutkittava osa-alue; lisäksi toiminta suunnitellaan siten, että se on verkottunutta, monipuolista, aktiivista ja saavutettavaa. 

Tuottajakieli on karmivaa. Kulttuurialalle on kuitenkin ehtinyt kertyä 20 vuoden aikana tähän käsitteistöön ja problematiikkaan ammatillista erityisosaamista. Suomalaisen taiteen kansainvälistyminen on ollut hurjaa, markkinat ovat laajentuneet. Päätöksenteon tueksi on tehty ja tehdään jatkuvaa tutkimustyötä, jossa kehitetään niin määrällisiä kuin laadullisia mittareita. Ja kun kukaan tässä maailmassa ei kuitenkaan voi olla kaikkien alojen asiantuntija, niin voihan sitä miettiä asioita yhdessä. Kysytään neuvoa kuhunkin kysymykseen joltakin, joka tietää kuka tietää. Joku tietää.

 Kuurina-teatterin laulajat ja muusikot viihdyttivät yleisöä tutuilla laulelmilla. Ravioskorven poppoo osoittautui käräjäyleisön lemmikiksi. Tyttöjen RAP-esityksen runoissa meitä kaikkia pyydettiin ja kehotettiin olemaan kavereita keskenämme. Siihen toivomukseen ei ole muuta sanottavaa kuin KYLLÄ.

Veikko Sirenin akvarelleissa löytyy puhdasta voimaa

Tapasin Veikko Sirenin vuonna 2010, kun Sysmään oltiin perustamassa itTe-taideyhdistystä. Taideharrastajat kokoontuivat perustaakseen taideyhdistyksen; tehdäkseen taidetta, saadakseen opetusta ja järjestääkseen näyttelyitä. Ite-sanalla on perinteisesti viitattu kansantaiteilijoihin ja itseoppineisiin taiteilijoihin. Ite-taidetta kutsutaan myös naivistiseksi tai nykykansantaiteeksi. Nimilaput menevät mielestäni vähän poskelleen. Ite-taiteilijat voivat olla vaikka impressionistisia tai ekspressionistisia tai mitä tahansa, kuten muutkin taiteilijat. 

Kun ihmiset opiskelevat ja tekevät taidetta vuosia ja jopa vuosikymmeniä, kyse ei ole enää myöskään selkeästä ”kansantaiteesta”, joka perustuisi "itseoppineisuuteen". Ei tällä vuosituhannella, ei näillä tiedon valtateillä.

Tekniset tiedot ja taidot voi hankkia monia väyliä pitkin. Taidot syntyvät tekemällä taidetta ja saamalla kehittävää palautetta. Oma näkemys syntyy elämällä ja taidetta näkemällä ja sitä tekemällä. En voi tunnustaa mitään sellaista lokerointia enkä ismiä, joka kieltää ihmiseltä luovuuden. Osaamme jo kaikki laulun: Anna kaikkien kukkien kukkia. Turha enää uusintaa toiseuden tiloja, joista taiteilijat ja kriitikot juuri pyristelivät eroon. Voi vain katsoa työtä silmiin, yrittää arvioida lopputulosta verrattuna siihen, mitä vastaavaa muualla on sattunut kohtaamaan, nykyhetkessä ja menneisyydessä.

Tutustuin Veikko Sireniin paremmin, kun hän osallistui kesän 2010 maalauskurssille, jossa tutkimuksen kohteina olivat ihminen ja maisema. Opettajina olivat taidemaalarit Antti Ojala ja Risto Vilhunen. Käytännön maalaamisen lisäksi kurssiin sisältyi henkilökohtaista ohjausta, teoreettista opetusta, taidehistorian luentoja ja palautehetkiä maalausten äärellä.

Leonardo da Vilhun palautehetki ryhmälle kesän maalauskurssilla 2010.

Veikko Siren kertoi jo 2010 olevansa kiinnostunut maalaamaan myös akvarelleja. Hän myös toivoi saavansa lisää opetusta eri akvarellitekniikoista. Hän oli ehtinyt jo vuosien ajan osallistua kansalaisopiston talvisin järjestämään maalausopetukseen, taidemaalari Esila Oeschin johdolla. Siren oli saanut henkilökohtaista ohjausta maalaustaiteen perusteisiin ja edennyt akryylista öljyvärimaalaukseen. Akvarellimaalausta hän oli opiskellut jo tätäkin aiemmin Jyväskylässä. Sireniä oli silloin kiinnostanut erilaiset akvarellitekniikat. Kesäkurssilla 2010 maalasimme kauniin sään aikana ulkona, eri tekniikoilla, Sirenillä oli kuitenkin käytössään öljyvärit.

Vuonna 2010 oli valmiina sarja öljymaalauksia, jotka taiteilija halusi saattaa esille. Keskustelimme siitä, kuinka tärkeää tekijälle on saada työt nähtäville. Tarvitaan rohkeutta panna itsensä alttiiksi arvostelulle. Palautetta oppii vastaanottamaan ja antamaan, kun osallistuu taideopetukseen, johon palautehetket kuuluvat osana opetusta. Ilman palautetta ei työssä voi kehittyä. Näyttelyajan saaminen taas tuo innostusta työn jatkamiseksi, harrastus on tavoitteellista. Vuonna 2010 Veikko Sirenin yksityisnäyttely oli Sysmän keskustassa, kahvila Lintan kammarissa, joka järjestää myös taidenäyttelyitä. Olen kirjoittanut Lintan kammarin tuottamista näyttelyistä ja kulttuuritapahtumista aiemmin Itä-Hämeessä (Ajan tasalla, 12.12.12, löytyy blogin arkistosta).

Veikko Sireni on osallistunut kesinä 2012 ja 2013 ItTe-taideyhdistyksen ryhmänäyttelyihin Sysmän keskustassa, Vanhan Paloaseman tilassa. Tänä vuonna huomioni kiinnittyi pieneen akvarelliin, joka oli ripustettu etutilassa sivusermille.

Valo, akvarelli, 24 x 16 cm, 2012

-  Sehän on Veikko Sirenin työ! Tästähän pitää saada kuva.

Valitettavasti tämäkään kuva ei anna oikeutta alkuperäiselle työlle.

Pitkään katselin näyttelyssä maalausta. Tuntui siltä, että Sireni oli käyttänyt taustalla mtesässä märkämaalaustekniikkaa. Kuivaa pensseliä hän on käyttänyt vain viivojen piirtämiseen. Maalauksen sommittelu ja syvyysvaikutelma miellyttivät. Tuntui, ettei työssä ollut liikaa aineksia eikä liian vähän. Omakohtainen aihe, viluinen syksyinen tunnelma, ruskan aavistus, vene odottaa laiturissa kalamiestä.

Syntyi halu nähdä enemmän. Mieltä jäi kaihertamaan, onkohan akvarelleja vielä lisää? Menen työhuoneelle, jossa Sireni on parhaillaan kehystämässä uusia öljymaalauksiaan. Hän kertoo jatkaneensa maalausta kansalaisopistossa talvisin Elisa Oeschin opastuksella sekä itsekseen myös akvarellin parissa. Kesällä hän on osallistunut Hartolan opiston perinteiselle kesän maalauskurssille, jonka opettajana on Pietarin Kuvataideakatemiasta valmistunut taidemaalari Konstantin Sterkhov. Vaikka yhteistä opetuskieltä ei ole, Sireni pitää mielenkiintoisena käytännön opetusta, jota hän on taiteilijalta saanut.

Värit Sankt Peterburg. Pietarilaiset taiteilijavärit ovat ilmestyneet salkkuun.

Kesäisin maaseudulla eletään vuoden kiireisintä aikaa eikä Sirenillä ole mahdollisuutta keskittyä maalaamiseen kuten talvella. Syksyn saapumista tervehditään tässä ateljeessa iloisin mielin.

Akvarellit ovat voimakkaita, niihin on tullut vapautta. Kun tekniset asiat ovat hallussa, maalaukset ovat taidokkaita ja siitä alkaa oman ilmaisun aika. Sirenin akvarellit hehkuvat voimaa ja valoa.

Ukkostaa, akvarelli, 16 x 11 cm, 2012

Näen kauneimpia akvarelleja, mitä olen pitään aikaan tavannut. Ne ovat syntyneet kuin itsestään, vaivalloisen taipaleen jälkeen syntyy yhtäkkinen, selkeä oivallus.

Joriinit, 24 x 16 cm, 2012

Nimetön,  akvarelli, 24 x 16 cm, 2012

Nimetön, akvarelli, 28 x 23 cm, 2012

Nimettömän akvarellin selkeä muoto on nerokkaan yksinkertainen. Valon ja värin leikki on vaivatonta, värit ovat puhtaita! Riemastun, haluan kuvata ja nostelemme maalauksia valoon ja kääntelemme takaisin varjoon, sivuvaloon. Ei tällä kameralla voi, ei ilman jalustinta. Sovimme, että lähetän kuvat hyväksyttäväksi ennen kuin julkaisen missään. 

Sirenin Veikko nauraa, on kaverillinen. Nyt lähdetään keittämään kahvit.

Ulkona odottaa silitystä kehräävä kissa.

Pihalla otan pari kuvaa myös Hieho-veistoksesta, joka oli sekin mukana kesänäyttelyssä 2013.

Pari kuvaa Sirenin akvarelleista on nyt sitten julkaistu. Sosiaalisessa mediassa palautetta tuli jo ammattitaiteilijalta: ”vaikuttava, eleiltään varma, samanlaista taituruutta, mutta toisenlaisessa tyylissä kuin Olli Lyytikäisellä, joka oli sentään mestari akvarellien tekijänä. Olen hämmentynyt. Positiivisesti”

(Tarkistin, että Olli Lyytikäisen yksityisnäyttely järjestettiin hänen kuolemansa jälkeen nykytaiteen museo Kiasmassa vuonna 2000. Mies ei koskaan käynyt Kuvataideakatemiaa).

Veikko Sirenin seuraava yksityisnäyttely on syyskuussa Hartolan Pullapajassa, joka on vaihtuvia kuvataidenäyttelyjä järjestävä kahvila Hartolan keskustassa. Taiteilija on esittelemässä teoksiaan Hartolan markkinoiden aikaan 7.9.2013. Näyttelyn osoite on Keskustie 59, 19600 Hartola. Pullapaja

Sysmän ItTe-taidetoiminnasta

Muistiinpanoja itte-toiminnasta

Kirjoitan lähipäivinä taidemaalari Veikko Sirenistä, joka on osallistunut ItTe-taideyhdistyksen kuvataidenäyttelyihin Sysmässä. En kuitenkaan haluaisi kirjoittaa Sirenin uusista maalauksista ennen kuin olen kirjoittanut myös vähän näyttelyistä, joihin hän on osallistunut osana sysmäläisen taideyhdistyksen toimintaa.

Tapasin Veikko Sirenin kaksi vuotta sitten, kun Sysmään oltiin perustamassa itTe-taideyhdistystä. Vapaamuotoinen joukko eri taiteenlajien harrastajia ja ammattilaisia oli kokoamassa riveihinsä laajemmin myös lähikuntien Hartolan ja Pertunmaan tekijöitä, jotka etsivät näyttelytilan lisäksi yhteistä kokoontumis- ja työtilaa. Ihmisiä yhdisti se, että haluttiin tehdä taidetta, saada taideopetusta, järjestää kuvataidenäyttelyitä. Kiinnostusta löytyi moniin taiteenlajeihin. Jo yksin kuvataiteen otsikon alta putkahtivat maalaustaide, kuvanveisto, valokuvaus, artefaktit jne. Halua oli kirjoittamiseen, kirjallisuuteen, teatteriin, musiikkiin. Lyhyesti: kaikkeen taiteen tekemiseen, itsensä vapaaseen ilmaisuun.

Valokuvaaja, taidepedagogi Aura Nukarin valokuvauskurssilla Erakon saaressa, 2011. Järjestin kurssin yhteistyössä ItTe-taideyhdistys ja Hartolan Itä-Hämeen opisto.

Tutustuin ihmisiin, jotka ovat monilahjakkaita. He osallistuvat kotikyläänsä kauempana kuvataiteen näyttelyihin ja taideopetukseen, lukevat runoutta, kaunokirjallisuutta ja näytelmätekstejä, kirjoittavat ja menestyvät läänin kirjallisuuskilpailuissa, ovat näyttelijöinä teatterissa, laulavat kuoroissa ja lauluryhmissä, soittavat eri instrumentteja, kokoontuvat bändeissä, järjestävät itse tuotantoja ja tapahtumia. Heitä on eri-ikäisiä.

Kuvanveistäjä Pekka Pitkäsen kuvanveiston työpaja, 2011

Joko hengästyttää? Minua ainakin.

Täällä myös maalataan, tehdään kuvanveistoa, käsityötaidetta, artefakteja, harrastetaan valokuvausta ja toimitaan paikallisten kulttuuriyhdistysten talkoovoimana. 

Taidemaalari Risto Vilhunen opettamassa kesäkurssilla 2011.

Samat luovat ihmiset ovat taiteen yleisönä. Tällä luovalla voimalla myös järjestetään kesäaikaan tapahtuvat isot kulttuurifestivaalit. 

 

Ihmiset haluavat tehdä taidetta myös itse. Halutaan oppia lisää, toivotaan taideopetusta, taidekursseja, lyhytkursseja. Halutaan tehdä taidetta ympärivuotisesti, kehittää omaa ilmaisua, kukin itse omassa lajissaan. 





Taideopetukseen kuuluu se, että oppilaalle järjestetään mahdollisuus saada työnsä esille, yleisön nähtäville. Itsensä ilmaisussa voi kehittyä vain, jos tulokset saa esille ja saa työstään  palautetta. Tarvitaan monia erilaisia ja vapaita taiteen tiloja, olohuoneita, kokoontumistiloja. Tarvitaan työtiloja, joihin maalit ja tuoreet maalaukset ja veistokset voi jättää kuivumaan. Tarvitaan tiloja, joissa harjoitella ja tuoda esille luovan toiminnan tuloksia. 

Vysotskin runot kesällä 2011, Teatteri Kuurina, Sysmän Teatteritalo

Veikko Sirenin yksityisnäyttely oli Sysmän Kahvila Lintan kammarissa 2011.

Luovuus on Itä-Hämeen alueella merkittävä pääoma. Meillä on tällä hetkellä trendinä arvottaa kaikki vain eurojen avulla. Koska luovuus on aineetonta, sitä ei voi arvottaa samalla tavoin taloudellisin mittarein kuin jotain makkaran myyntiä. Silti se on mittaamattoman arvokasta ja suojelukohde. Itsensä ilmaisu on myös Suomen perustuslaissa osa sananvapautta. Kyse on yhtä tärkeästä sivistyksellisestä oikeudesta kuin luku- ja kirjoitustaito.

ItTe-yhdistykseen liittyi jo vuonna 2010 myös vapaa-ajan asukkaita, mukaan tuli ihmisiä muualtakin Suomesta. Yhdistys on sittemmin rekisteröity. Mukana on myös ammattitaiteilijoita. Jäseniä on yli 80.

Sysmän ja Hartolan pitäjien alueella toimiva Lähilehti kirjoitti 17. heinäkuuta, kuinka ItTe-taidenäyttely kesällä 2013 hurmaa. Olin samaa mieltä. Taiteilijat olivat tehneet kulttuuriteon vuokraamalla käyttöön kunnan omistaman varastotilan, Vanhan paloaseman kylän keskustassa. Tämä tapahtui jo toisena kesänä peräkkäin. 

Vanha Paloasema Sysmän keskustassa toimii talvisin lumiaurojen ja traktorien autotallina. Kesällä 2012 taidenäyttelyn tilana.

Kesänäyttelyn 2013 teokset oli ripustettu taidokkaan väljästi, vaikka esille oli valittu 77 työtä. Mukana oli mm.  öljymaalauksia, grafiikkaa, veistoksia, koru- ja esinetaidetta, puukaiverruksia. Monia teoksia jäi kuvaamatta, koska siihen ei voinut paikan päällä kysyä taiteilijalta lupaa eivätkä taiteilijat olleet itse toimittaneet kuvia töistä. Näyttely oli talkoovoimin avoinna päivittäin 11.8.2013 asti. Lisäksi Paloasemaa ympäröivää puistoaluetta elävöittivät kierrätysmateriaalista, kuten pajusta tehdyt veistokset ja installaatiot.

Tästä näyttelystä löysin Veikko Sirenin myös akvarellitaiteilijana. Siitä lisää pian.