Kuvataiteilija Ulla Rantasen harvinainen näyttely nyt Helsingissä

Kulunut viikko Helsingissä oli tapahtumarikas. Viikon kohokohta oli kuitenkin kuvataiteilija Ulla Rantasen (s. 1938) näyttely galleria Ortonissa. Invalidisäätiö Ortonin ylläpitämä galleria sairaalan yhteydessä on muodostunut taidetilaksi, jonka näyttelyt ovat toinen toistaan huikeampia taide-elämän kohokohtia. Pääkaupunkiseudun fyysisesti pienimpiin lukeutuva galleriatila on suomalaisen nykytaiteeen suurimpia tiloja. Täällä oleellisin asia - taiteen sisältö ja sisällöistä käytävä keskustelu - saavat vapaan henkisen tilan. 

Taidekriitikko Otso Kantokorven kuratoimista ja Galleria Ortonin yhteyspäällikön, Sirpa Viljasen tuottamista näyttelyistä, on muodostunut helsinkiläisen taide-elämän merkittäviä tapauksia.

 Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin ja kansainvälisimpään kärkeen aina lukeutuneen graafikko, taidemaalari Ulla Rantasen näyttelyä ei ole nähty tätä ennen Suomessa vuosiin. 

Kyse ei ole siitä, etteikö häntä pyydettäisi esille huippugallerioihin ja museoihin. Taiteilija ei vain ole halunnut järjestää yhtenäistä yksityisnäyttelyä Suomessa. Sanotaan, että Ulla Rantanen halusi vetäytyä suomalaisesta taide-elämästä, kun hän lähti Afrikkaan 1990-luvun puolivälissä. Minulla on asiasta toisenlainen käsitys, joka perustuu taiteilijan kohtaamisiin eri vuosina.

Esimerkki. Kun taiteilijoiden oman vapaan taidetilan Forum Boxin perustajajäseniä kutsuttiin koolle marraskuussa 1996, Kain Tapper soitti ensimmäisten joukossa Ulla Rantaselle. Rantanen tuli epäröimättä mukaan. Hänelle ei tarvinnut selittää, mistä on kyse taiteellisessa vapaudessa, mihin tarvitaan henkisesti vapaata taidetilaa, miksi suomalaista taide-elämää tuli 1990-luvun puolivälissä tukea.

Otso Kantokorven avajaispuhe oli suora ja rehellinen. En käy sitä nyt tässä referoimaan. Taidemaalari Olavi Pajulahti otti sen talteen videolla, kirjoittaen videoimalla taidehistoriaa.

 Kun hieman tutkii taustoja, huomaa, että Ulla Rantanen on ollut aktiivisesti mukana monissa tehtävissä ja toimissa eri vuosikymmeninä. Mutta tämä Pro Finlandia -palkittu professorimme ei halua tuoda itseään esiin. Siitä huolimatta hän on edustanut Suomea mm. Pariisin, Venetsian ja Sao Paolon biennaleissa. Rantasella on kansainvälinen ura, jonka ohi Suomi näyttää nukkuneen - kuten aika monen muunkin taiteiljamme osalta.

Ulla Rantanen ei ole informalisti, vaikka hänen teoksensa ovat usein abstrakteja ja niissä on luonnon tunnelmia, ja voipa niissä löytyä tunnistettava lähtökohtainen muoto. Haukkukaamme mestaria jollakin muulla nimellä nyt, kun hän elää ja työskentelee aktiivisesti keskuudessamme ja hänen teoksistaan löytyy sanottava. 

Olisiko sana nykytaiteilija käytettävissä, kun taiteilija tekee taidetta, elää tässä, nyt ja vaikuttaa taide-elämässä? Kun hänellä on näkemystä, kokemusta ja sanottavaa.

Jos tuijotat teoksen nimeä "Savanni", et löydä kuvasta afrikkalaista Savannia. Savannista ei myöskään löydy näyttelyssä yhtään Ulla Rantasen kirjoittamaa runoa tai tieteellistä, savannia kuvailevaa tekstiä selittämään Savanni-teoksen sisältöjä. Tekeekö se Savannista vähemmän nykytaidetta?

Tulisiko meidän sittenkin katsoa kuvataidetta myös silmillämme? Tulisiko edes yrittää opetella lukemaan kuvataiteen omaa visuaalista kieltä, tulkita sen merkityksiä ja sanomia?

Rantasen Lähteessä pulppuaa katsojan omaa tajuntaa avartavat, taiteilijan mielentilat, joita hän tutkii piirtämällä. Punainen Lintu ei ole lintu, vaan elämys, joka on alun perin vaikuttanut jossakin taiteilijan omassa alitajunnassa. Työt saavat ilmiasunsa taitavalla piirrosmaisella viivalla, jota itse Tapani Raittilakin kadehtisi.  

Avataan silmät, katsotaan teoksia myös tunneälyllä. Sitä paitsi Ulla Rantasen litografiatekniikka on suojelukohde kuten luonto. Harvinainen näyttely on esillä Galleria Ortonissa 25.10.2013 asti.

Kain Tapperin taide päivänvaloon, juttu Keskisuomalaisessa 2.10.2013

Terveisiä Helsingistä. Siirsin eilen Kainin arkiston pois varastosta. Alan käydä sitä läpi, apunani Jyväskylän taidemuseo. Lähitavoitteena on saada koottua aikalaistietoa julkisten teosten työprosesseista. Haastateltava kiireellisesti ihmisiä, jotka ovat vielä keskuudessamme ja voivat auttaa töiden tilaajia, kuten Helsingin kaupunkia, teosten säilyttämiseksi ja kunnostamiseksi. 

Kuvasimme Kainin tilateos Alkunäytöksen eli Kansallisoopperan aukion maanantaina. Oli hyvä taltioida teokseen sisältyvä vesielementti ennen kuin se pakkasia vasten suljetaan. Talvisin suihkulähde suojataan pronssista valetulla kuvulla, joka on myös veistos.  Juttu ilmestyi Keskisuomalaisessa eilen ke, 2.10.2013.

Keskisuomalainen, Sari Toivakka, etusivu 2.10.2013.

Keskisuomalainen haastatteli myös Jyväskylän taidemuseon johtajaa Päivimarjut Raippalinnaa. 

Keskisuomalainen, kulttuuri, Sari Toivakka, 2.10.2013, s. 21

Vaikka ammattikuvaaja taltioi kokonaisuutta, innostuin itsekin napsimaan muutaman kuvan. Niitä löytyy Kainin blogissa Kansallisoopperan sivulla, linkki tässä Suomen kansallisoopperan aukio  

Kirjoitamme luvun nykytaiteen historiaa, with or without Guggenheim

Kain Tapperin arkistoprojektissa tavoitteena on tallentaa muistitieto ja Tapperin arkistot Lallukan taiteilijakodin ateljeesta Helsingissä. Tapper asui ja työskenteli Lallukassa vv 1958-2004, kyseessä on yli 45 vuoden jatkumo, osa Suomen nykytaiteen lähihistoriaa.

Arkistoprojektissa yksi kiireellisimpiä kohteita on nyt Suomen Kansallisoopperan aukio Mannerheimintiellä. Lähden nyt Helsinkiin hoitamaan myös tätä asiaa.

Kyseessä on tilateos, joka käsittää koko aukion tilasuunnitelman: graniittiveistokset varjoineen eli maapohjan kivetykset, suihkulähteen ja sitä talvisin peittävän, pronssivaletun kuvun. Aukion oikean laidan aitaa peittävät köynnöskasvit, joiden tarkoituksena on rajata tilaa suhteessa naapurikiinteistöön ja toimia myös edes vähän, edes mielellisesti, vilkasliikenteisen Mannerheimintien melun ja pakokaasujen suodattimena.

Työ on nimeltään Alkunäytös. Preludi, jolla oli myös erilaisia henkisiä ja psykologisia tavotteita - rauhoittaa oopperaan aukion poikki astelevan ihmisen mieli kohti seuraavaa, varsinaisen näytöksen eli isomman esityksen tilaa. 

Kyseessä ei siis ole pelkät graniittiveistokset ja niihin littyvät "varjot" ja suihkulähde.

Kansallisoopperan aukio on Alkunäytös eli Preludi Tapperin samanaikaisille ja myöhemmille, erilaisille vesi-elementtisille ympäristötaideteoksille. Näitä ovat mm. Helsingissä Tauno Palon puisto Kallion kaupunginosassa, Tarmo Mannin ympäristötaideteos Saarijärvellä, Ajan Virta Turussa, Veli Saarisen muistomerkki (veden ylittävä silta!) Itä-Suomessa, jne. 

Jos nykytaiteessa tehtäisiin tutkimusta siten, että myös ennen vuotta 1962 debyyttinäyttelynsä järjestäneet taiteilijat olisivat mukana Suomen taidehistorian tutkimuksessa, voisi selvitä jotain uutta. 

Kyse ei olekaan suurmiesten pönäköistä patsaista, joita tehtiin toisen maailmansodan jälkeen tilaustyönä kirkkomaille Suomessa. Joita rakentui myös Italiassa Mussolinin valtakaudella. 

Italiassa Kain matkusti ja opiskeli jo 1950-luvun lopulla, mutta Tapper haki "modernismiinsa" vaikutteet etruskitaiteesta ja antiikin arkaaisen veistotaiteen ajatuksista, Egyptin ja Kaksoisvirtojen maitten taidehistoriasta - ei Mussolinilta tai sodanjälkeisestä italialaisesta "modernismiksi" kutsutusta kuvanveistosta. 

Kyse ei siis ollut ensisijaisesti modernismin hakua Suomeen Euroopasta, vaan taiteilijan omakohtaisesta tunteellisesta ja älyllisestä havainnoinnista: sisäisestä kokemuksesta elää taiteilijana, tehdä taidetta vapaasti, olla osana koko maailman taidehistorian pitkää jatkumoa. Elämästä viestinviejänä. 

Taiteessa ei ole kyse ismeistä tai yksittäisistä vuosiluvuista. Niillä hallinto ja taidepoliitikot pyrkivät ajamaan edustamiensa eri tahojen kulloinkin ajankohtaisia, usein vain taloudellisia intressejä. Keskustelu käpertyy rahan ympärille, taiteen sisäisessä keskustelussa toimeentulokysymykset saavat eniten tilaa. Taiteen tekemisessä, sisällöissä ja kehityskaarissa on kyse paljon isommista asioista, suuremmista konteksteista. Forumeita vapaaseen keskusteluun ei riittävästi ole.

Arkistoprojektissa haastattelemme niitä ihmisiä, jotka ovat vielä elossa ja keskuudessamme haastateltavissa.

Ihmisiä, jotka tekivät työtä Tapperin rinnalla eri teoksia rakennettaessa. Ihmisiä, jotka keskustelivat vapaasti Tapperin kanssa näistä aiheista: osana työn tekemistä, osana prosessia. Kyse on nyt myös prosessikuvauksesta, ei vain siitä, että haastattelija menee haastattelemaan jotakuta. 

Me olemme aikalaisia. Teemme taidetta, katsomme sitä vapaasti omasta näkökulmastamme ja kirjoitamme yhden luvun Suomen nykytaiteen historiaa. Ihan riippumatta kulloisestakin hallinnosta, taidepolitiikasta tai Kukkenheimeista.

Jos Suomen taide-elämän tukemiseksi ei löydy riitävän isoa, taiteen ehdoilla toimivaa, henkisesti vapaata taidetilaa, niin tehdään se. 

Suomen Kansallisoopperan aukio, in archives project

Taidepiika tulee ulos kaapista

Kaikkea sitä Taidepiiat keksivät. Olen intohimoinen käsillä tekijä ja nyt neuleet eivät kerta kaikkiaan enää mahdu mihinkään kaappiin. Tulen ulos kaapista! 

Perustin tähän blogiin jälleen uuden alablogin nimeltään Taidepiika - neuleet. Kyllä. Hupsutukset eivät pääty mihinkään. Osallistun Kajahtaneiden kudelmien SM-kisoihin 2014 Artefaktit-näyttelylläni. Olen tietysti myös jatkossa mukana TEE ITE -verkoston toiminnassa. Sen liikkeellepanijana on ollut muotoilukasvatuksen läänintaiteilija Mari Savio, Uudenmaan aluepiiristä. 

Näyttelyni Sysmän kirjastossa on siis päättynyt tänään. Maanantai on purkupäivä. 

Jotta voin jatkaa neulomista, perustin tänne neuleitten myyntigallerian. 

Tarvitsen lisää lankaa, uusia materiaaleja, syksyn värit himottavat. Uusia ideoita pukkaa, kun luonto leiskuaa vaahteran väreissä. Haluan jatkaa tätä leikkiä.

Artefakteissani yhdistän kirjoittamista, virkkausta, neulomista, valokuvausta ja maalaamista. Videokin kiinnostaisi, siihen saisi musiikkia ja tanssia tulla. No siitä on kyse Taidepiian Artefakteissa. Ne voivat liikkua lähes joka suuntaan. 

Myynnissä olevat ihan oikeat neuleet löytyvät osoitteessa Taidepiika neuleet

Ystävät Helsingissä, koettakaa kestää. Olisi pari ideaa. Saavun ensi viikolla.

Etsintäkuulutus Tapperin arkistoprojektissa

Järjestän aineistoa aikajärjestykseen aikalaistietojen kokoamiseksi haastatteluin. 

Oma osuuteni alkaa vuodesta 1991, kansainvälisestä RADAR -ulkoilmanäyttelystä Kotkassa (Päivitys 24.9. Tapperin blogissa. "Suomen paviljonki, Expo 92 Sevillan maailmannäyttely" Linkki tässä, Expo 92, the Seville World Fair. Katso myös Radar, 1991, Katalogi Galerie Nemo, Saksa)

Ensimmäinen etsintäkuulutus koskee Kain Tapperin apulaisia ennen vuotta 1991. 

Tavoitteena tallentaa tietoa, ketkä suomalaiset ovat työskennelleet hänen apulaisinaan ja rinnallaan eri vuosina, eri teosten osalta. Sen jälkeen teemme aikalaishaastattelut kiireellisyysjärjestyksessä. Yhteydentotot taidepiika@mgail.com tai FB Kain Tapper.

Kuvassa Maakallo-veistos vuodelta 1986. Tietoja Maakallojen osalta kootaan nyt arkistoprojektin sivulle "Kotka" Linkki tässä

Maakallo/Earth Skull II, 1986, 237 x 350 x 50 cm. Deponoitu yleisön nähtäville. Kotkan kaupungintalo, vuodesta 2011 lähtien. Deponated for public to see,  Kotka City hall, since 2011. Kuva/Photo: Kotkan kulttuuriasiainkeskus, Mirkka Kallio.

Artefaktit näyttelyn viimeinen viikko - vielä ehtii blogiin tervetuloa!

RIIKA TAIDEPIIKA - ARTEFAKTIT - NÄYTTELYN 

VIIMEINEN VIIKKO

VIELÄ EHTII

Näyttelyyn voi osallistua myös sen omilla blogisivulla, linkki tässä Näyttely Sysmän kirjastossa 30.9.2013 asti.

Loppuviikosta on luvattu kylmenevää säätä, joten nyt saa ottaa esille villasukat, kaulaliinat, myssyt ja tumput. Tämä on aina mukavaa aikaa vuodesta. Iltaisin on hauska näprätä värikkäitä lankoja, hämäränhyssyssä. 

Käsitöiden tekijät tutkivat jo malttamattomina kalentereita. Viestejä kiirii: koska niitä joulunäyttelyjä järjestetään teillä, entä meillä? Mitähän sitä ehtisi tehdä? Punaiset, harmaat ja luonnonvalkoiset lankakerät ovat yhtäkkiä kaupoista loppumaisillaan. Nythän on vasta syyskuu! Ei, vaan suunnittelijan kannalta nyt on jo juhannus. Monta kuukautta aikaisemmin jo virkataan, ommellaan ja neulotaan, jotta ne uudet ja erilaiset patalaput, lumiukot, sukkaparit, käsineet ja myssyt taas ehtivät esille joulunäyttelyihin ja myyjäisiin.

Riika Taidepiika - Joulunäyttely. 10 patalappua, kaksi kukkaa ja yksi sukka No onhan tässä nyt vielä aikaa. Koko vuosi 2013 on Käsityön juhlavuosi. Voisihan sitä järjestää vielä kohtauksen UFOjen kanssa. Mitä ne ovat? Kuvassa näkyvän yhden joulusukan kaltaisia kudelmia - Unfinished objects.  Käsitöitä, joita ei ole koskaan saanut tehtyä loppuun.  Meidät kaikki on haastettu järjestämään omalla paikkakunnallamme UFO-kohtaus. Samalla tulee siivottua kaapit ja saadaan tavaraa kiertoon. Lisätietoja Käsityö elämässä 2013 juhlavuoden tiedotuksesta, linkki tässä Taito Group, Käsityön juhlavuosi 2013 Ja jos tänä vuonna ei vielä ehdi mukaan, niin tämä Sysmän kirjastossa järjestetty näyttely on mukana TEE ITE -karnevaalissa, joka jatkuu vielä 2014 puolella. Linkki Yleisradio, Olotila, TEE ITE käsityökarnevaali