Riika Taidepiika: Artefakti-näyttely Sysmän kirjastossa syyskuun ajan

Sain hienon tilaisuuden järjestää näyttelyni Sysmän kirjastossa syyskuussa 2013. Kiitos Sysmä! Tulossa on Riika Taidepiika, Artefakti-näyttely. Mikä se on? Kunpa tietäisin. Riika Taidepiika tutkii sitä töillään. Kyse on ilosta ja energiasta, kun tehdään vapaasti värikkäitä töitä käsillä ja päällä.

Artefaktini voivat sisältää melkein mitä tahansa; virkkausta, neulomista, maalausta, valokuvaa, kirjoitusta, musiikkia, tanssia, videoita. Kaikki nämä ovat käsitapoja. Jo yhdessä työssä niitä voi esiintyä useampia. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin tänä vuonna osana projektia TEE ITE - Kajahtaneet kudelmat. Lisätietoja löytyy blogini otsikosta "Artefaktit". 

TEE ITE -projektissa on kyse SM-tason kilpailusta, johon kaikki on kutsuttu mukaan. Sitä on suunniteltu avoimella yhteistyöperiaatteella sosiaalisessa mediassa ja tapaamisin. Alkuperäisenä kokoonkutsujana on toiminut muotoilukasvatuksen läänintaiteilija Mari Savio (TAIKE, Uudenmaan aluepiste). Tiimissä mukana monialainen joukko kulttuurin, taiteen ja viestinnän ammattilaisia. Lisätietoja Kajahtaneet kudelmat, Wordpress ja FB:ssä Facebook Tee ite

Olen osallistunut TEE ITE -toimintaan 2013 talvella Sysmästä käsin: tehnyt ite Sysmän Willanikkareissa ja osallistunut uuden valokuvaajien yhteisön, Sysmän Harrastekuvaajien toimintaan.

Näyttelylläni on myös oma teema: Sysmä. Kaikki esille tulevat artefaktit on tehty Sysmässä. Kaupungin kiireistä on vuosien ajan ajan ollut tärkeä päästä hengittämään ympäristöön, jossa löytyy luonnonrauhan lisäksi ympärivuotista kulttuuritoimintaa. Ystäviä, jotka jakavat kiinnostukseni kohteita taiteen eri aloilta. Täältä olen löytänyt tilaa, jossa vapasti iloita: piirtää, laulaa, soittaa, maalata akvarelleja, virkata, neuloa, kirjoittaa ja rakentaa ympäristöön vaikka runoja ja installaatioita, jotka voi tallentaa valokuvaamalla.

Ylistys lapsuuteni (ja minussa yhä elävän lapsen) Sysmälle. Olen elänyt täällä kulttuurikehdossa vapaa-ajan asukkaana tänä vuonna 45 vuotta.

Pääsiäissunnuntai. Maatuneen tynnyrin vanteet, männystä lohkotut pyöreät laudat, itäaurinko, 2013. Easter Sunday, decomposed hoops of the barrel, round boards cut up from pine, eastern sunlight.

Kulttuuriuutisia kansankäräjiltä 25.8.2013

KULTTUURIN KEHITTÄMISHANKKEET LISÄÄVÄT SYSMÄN VETOVOIMAA

totesi Verkostosta voimaa -hankkeen projektipäällikkö Raimo Lappalainen tänään sunnuntaina 25.8.2013 kansankäräjillä.  Lähidemokratian tapahtuma järjestettiin neljäntenä perättäisenä vuotena Sysmän Teatteritalolla.

Olin lähettänyt etukäteen sähköpostilla kulttuuriaiheisia kysymyksiä ja ilokseni ne löytyivät asialistalta. Niitä ehdittiin myös vähän käsitellä. Kovin syvälle asioiden sisältöihin ei luonnollisesti päästä keskustelutilaisuudessa, jossa asialista on pitkä ja moniin kunnallispoliittisiin suuntiin poukkoileva. Kansankäräjät ovat kuitenkin erinomainen tapa lisätä lähidemokratiaa.  Pelkkä järjestäminen kertoo hyvästä tahdosta ja yrityksestä saada ihmiset mukaan osallistumaan päätöksenteon prosessiin.

Avoimia, vapaita tilaisuuksia tarvitaan usein, jotta ihmiset pääsevät suoraan kysymään asioista, jotka askarruttavat, ja toisaalta myös jättämään ehdotuksia ja ideoita. Jos on menettänyt luottamuksensa koko politiikkaan, on ainakin vähän toivoa siitä, että tulee kuulluksi. Ja ainahan sitä voi kysyä! Entä jos meistä tuleekin lopulta oikein rohkeita ja rupeamme kyselemään? Jos alammekin itse vapaasti etsiä ja ehdottaa asioihin ratkaisuja? Jos saisi vielä kaverit innostumaan mukaan ja tekemään jotain jonkun pienen asian eteen, toteuttamaan se yhdessä. Mitähän sitten tapahtuisi? Hui, maailma pelastuu.

Kansankäräjien kesto on pari tuntia. Aika ei riitä siihen, että päättäjät ja asiantuntijat pääsevät kertomaan asioiden taustoihin liittyvistä kokonaisuuksista. Aihepiirit ovat niin laajoja, että asialistaa voisi rajata. Järjestää vuosittain vaikka kahdet tai kolmet käräjät, joissa kussakin käsiteltäisiin vain tiettyjä ajankohtaisia, päätöksentekoon tulevia asioita.  

Tänä vuonna aktiivi-ikäisin sysmäläisväki jäi nauttimaan sunnuntain auringosta. Yleisön keski-ikä oli 65 + . Myös nuorisoa haluaisi houkutella paikalle ottamalla esille niitä ajankohtaisia asioita, jotka juuri heitä askarruttavat. Ei tule kenellekään yllätyksenä, että se, mikä haiskahtaa politiikalle, ei nyt ole erityisen POP.  Jäin miettimään, miten vleisöä voisi lähestyä kohderyhmittäin, asettua ihmisten asemaan, katsoa asioita eri tahojen näkökulmasta.  Tähän suuntaan Yhteen Hiileen –hanke oli nyt osaltaan johdattamassa. Läsnäolijoille jaettiin kyselylomake, yhteistyössä Lahden Amk:n opiskelijan Taina Määtän kanssa. Kysely oli osa tutkimusta, jota Määttä tekee opinnäytetyönä valmistellakseen Sysmän ja Hartolan kuntien ikäihmisiä kattavaa palveluhakemistoa. Samalla on tavoitteena pyrkiä parantamaan tiedonkulkua.  

Juontaja Veijo Kare kertoi yhteiskoulun lehtorin näkökulmasta sysmäläisten nuorten videoelokuvauksen voimakkaasta innostuksesta ja hienoista tuloksista elokuvataiteen alalla. Esimerkiksi sysmäläissyntyinen Markku Kirves on Suomen menestyneimpiä nuoria videotuotannon ja graafisen suunnittelun toimijoita, jonka referensseissä löytyy tunnettuja brändejä. Monia muitakin tunnettuja alan tekijöitä on Sysmästä lähtöisin ja täällä parhaillaan syntymässä.  You Tubesta löytyy yksin Sysmän Yhteiskoulua klikkaamalla useita hienoja videotallenteita. You Tube Sysmä 

Verkostosta Voimaa –hankkeen projektipäällikkö Raimo Lappalainen puolestaan kertoi, että yhteistyössä Yhteen Hiileen –hankkeen kanssa ollaan kokoamassa internet-sivuille listausta myös kulttuuriyrittäjyyteen liittyvän rahoituksen osalta. Lappalainen mainitsi esimerkkinä AVEKin, joka on Audiovisuaalisen Kulttuurin edistämiskeskus. Lisätietoja Kopiosto, Avek

Kulttuuriaiheita oli esillä useampia, ja Veijo Kare juontajana johdatteli keskustelua humoristisella supliikilla sujuvasti. Kirjastolautakunnan puheenjohtaja Bror Ahlgren antoi viimeisen tilannetiedotuksen kirjaston uuden tilan löytämiseksi. Keskusteltiin myös Vanhan Paloaseman ottamisesta toiminnalliseen kulttuurikäyttöön, onhan ItTe-taideyhdistys järjestänyt tilassa talkoovoimin kuvataidenäyttelyt jo kahtena kesänä peräkkäin. 

Valtuuston pj. Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg oli avoimesti kiinnostunut esille nousseista kulttuurikysymyksistä, myönteisesti. Käsiteltiin myös tämän viikon kuuminta kulttuuriuutista: Sysmän entisen Suvi Pinxin alue on tulossa osaksi kunnan New Port -sataman kokonaisuutta. Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki taustoitti aihetta ja kutsui samalla kaikki sysmäläiset yksin ja yhdessä, niin yritys- kuin kulttuuritahot, mukaan suunnittelemaan toimintaa.

Verkostosta Voimaa -hanke on valmis tukemaan paikallista kulttuuriyrittäjyyttä ja apua löytyy hankkeistamiseen myös Yhteen Hiileen -hankkeelta. Painopistealueet ovat jo pitkään olleet yrittämisessä. Halutaan parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, vahvistaa elinkeinotoimintaa ja tuottaa suoraa hyötyä yrityksille. Raimo Lappalainen totesi myös, että kulttuurin kehittämishankkeet lisäävät Sysmän vetovoimaa.

Tuottajille tämä nyt ei tule yllätyksenä. Suomessa on yritysrahoituksen puolelta, 1990-luvulta lähtien, haluttu tukea erityisesti niitä taide- ja kulttuurihankkeita, jotka suoraan hyödyttävät talouselämää.  Sen lisäksi on haluttu tukea sellaista toimintaa, joka tarjoaa vakuuttavia, luovia ideoita, myös taiteellista haastetta tai kehitysmahdollisuutta. Vakuuttava toimija tarjoaa kehittämismahdollisuuksia paikallisuuden lisäksi joko alueellisesti, mieluummin valtakunnallisesti tai kansainvälisesti. Volyymi on vain yksi tutkittava osa-alue; lisäksi toiminta suunnitellaan siten, että se on verkottunutta, monipuolista, aktiivista ja saavutettavaa. 

Tuottajakieli on karmivaa. Kulttuurialalle on kuitenkin ehtinyt kertyä 20 vuoden aikana tähän käsitteistöön ja problematiikkaan ammatillista erityisosaamista. Suomalaisen taiteen kansainvälistyminen on ollut hurjaa, markkinat ovat laajentuneet. Päätöksenteon tueksi on tehty ja tehdään jatkuvaa tutkimustyötä, jossa kehitetään niin määrällisiä kuin laadullisia mittareita. Ja kun kukaan tässä maailmassa ei kuitenkaan voi olla kaikkien alojen asiantuntija, niin voihan sitä miettiä asioita yhdessä. Kysytään neuvoa kuhunkin kysymykseen joltakin, joka tietää kuka tietää. Joku tietää.

 Kuurina-teatterin laulajat ja muusikot viihdyttivät yleisöä tutuilla laulelmilla. Ravioskorven poppoo osoittautui käräjäyleisön lemmikiksi. Tyttöjen RAP-esityksen runoissa meitä kaikkia pyydettiin ja kehotettiin olemaan kavereita keskenämme. Siihen toivomukseen ei ole muuta sanottavaa kuin KYLLÄ.

Veikko Sirenin akvarelleissa löytyy puhdasta voimaa

Tapasin Veikko Sirenin vuonna 2010, kun Sysmään oltiin perustamassa itTe-taideyhdistystä. Taideharrastajat kokoontuivat perustaakseen taideyhdistyksen; tehdäkseen taidetta, saadakseen opetusta ja järjestääkseen näyttelyitä. Ite-sanalla on perinteisesti viitattu kansantaiteilijoihin ja itseoppineisiin taiteilijoihin. Ite-taidetta kutsutaan myös naivistiseksi tai nykykansantaiteeksi. Nimilaput menevät mielestäni vähän poskelleen. Ite-taiteilijat voivat olla vaikka impressionistisia tai ekspressionistisia tai mitä tahansa, kuten muutkin taiteilijat. 

Kun ihmiset opiskelevat ja tekevät taidetta vuosia ja jopa vuosikymmeniä, kyse ei ole enää myöskään selkeästä ”kansantaiteesta”, joka perustuisi "itseoppineisuuteen". Ei tällä vuosituhannella, ei näillä tiedon valtateillä.

Tekniset tiedot ja taidot voi hankkia monia väyliä pitkin. Taidot syntyvät tekemällä taidetta ja saamalla kehittävää palautetta. Oma näkemys syntyy elämällä ja taidetta näkemällä ja sitä tekemällä. En voi tunnustaa mitään sellaista lokerointia enkä ismiä, joka kieltää ihmiseltä luovuuden. Osaamme jo kaikki laulun: Anna kaikkien kukkien kukkia. Turha enää uusintaa toiseuden tiloja, joista taiteilijat ja kriitikot juuri pyristelivät eroon. Voi vain katsoa työtä silmiin, yrittää arvioida lopputulosta verrattuna siihen, mitä vastaavaa muualla on sattunut kohtaamaan, nykyhetkessä ja menneisyydessä.

Tutustuin Veikko Sireniin paremmin, kun hän osallistui kesän 2010 maalauskurssille, jossa tutkimuksen kohteina olivat ihminen ja maisema. Opettajina olivat taidemaalarit Antti Ojala ja Risto Vilhunen. Käytännön maalaamisen lisäksi kurssiin sisältyi henkilökohtaista ohjausta, teoreettista opetusta, taidehistorian luentoja ja palautehetkiä maalausten äärellä.

Leonardo da Vilhun palautehetki ryhmälle kesän maalauskurssilla 2010.

Veikko Siren kertoi jo 2010 olevansa kiinnostunut maalaamaan myös akvarelleja. Hän myös toivoi saavansa lisää opetusta eri akvarellitekniikoista. Hän oli ehtinyt jo vuosien ajan osallistua kansalaisopiston talvisin järjestämään maalausopetukseen, taidemaalari Esila Oeschin johdolla. Siren oli saanut henkilökohtaista ohjausta maalaustaiteen perusteisiin ja edennyt akryylista öljyvärimaalaukseen. Akvarellimaalausta hän oli opiskellut jo tätäkin aiemmin Jyväskylässä. Sireniä oli silloin kiinnostanut erilaiset akvarellitekniikat. Kesäkurssilla 2010 maalasimme kauniin sään aikana ulkona, eri tekniikoilla, Sirenillä oli kuitenkin käytössään öljyvärit.

Vuonna 2010 oli valmiina sarja öljymaalauksia, jotka taiteilija halusi saattaa esille. Keskustelimme siitä, kuinka tärkeää tekijälle on saada työt nähtäville. Tarvitaan rohkeutta panna itsensä alttiiksi arvostelulle. Palautetta oppii vastaanottamaan ja antamaan, kun osallistuu taideopetukseen, johon palautehetket kuuluvat osana opetusta. Ilman palautetta ei työssä voi kehittyä. Näyttelyajan saaminen taas tuo innostusta työn jatkamiseksi, harrastus on tavoitteellista. Vuonna 2010 Veikko Sirenin yksityisnäyttely oli Sysmän keskustassa, kahvila Lintan kammarissa, joka järjestää myös taidenäyttelyitä. Olen kirjoittanut Lintan kammarin tuottamista näyttelyistä ja kulttuuritapahtumista aiemmin Itä-Hämeessä (Ajan tasalla, 12.12.12, löytyy blogin arkistosta).

Veikko Sireni on osallistunut kesinä 2012 ja 2013 ItTe-taideyhdistyksen ryhmänäyttelyihin Sysmän keskustassa, Vanhan Paloaseman tilassa. Tänä vuonna huomioni kiinnittyi pieneen akvarelliin, joka oli ripustettu etutilassa sivusermille.

Valo, akvarelli, 24 x 16 cm, 2012

-  Sehän on Veikko Sirenin työ! Tästähän pitää saada kuva.

Valitettavasti tämäkään kuva ei anna oikeutta alkuperäiselle työlle.

Pitkään katselin näyttelyssä maalausta. Tuntui siltä, että Sireni oli käyttänyt taustalla mtesässä märkämaalaustekniikkaa. Kuivaa pensseliä hän on käyttänyt vain viivojen piirtämiseen. Maalauksen sommittelu ja syvyysvaikutelma miellyttivät. Tuntui, ettei työssä ollut liikaa aineksia eikä liian vähän. Omakohtainen aihe, viluinen syksyinen tunnelma, ruskan aavistus, vene odottaa laiturissa kalamiestä.

Syntyi halu nähdä enemmän. Mieltä jäi kaihertamaan, onkohan akvarelleja vielä lisää? Menen työhuoneelle, jossa Sireni on parhaillaan kehystämässä uusia öljymaalauksiaan. Hän kertoo jatkaneensa maalausta kansalaisopistossa talvisin Elisa Oeschin opastuksella sekä itsekseen myös akvarellin parissa. Kesällä hän on osallistunut Hartolan opiston perinteiselle kesän maalauskurssille, jonka opettajana on Pietarin Kuvataideakatemiasta valmistunut taidemaalari Konstantin Sterkhov. Vaikka yhteistä opetuskieltä ei ole, Sireni pitää mielenkiintoisena käytännön opetusta, jota hän on taiteilijalta saanut.

Värit Sankt Peterburg. Pietarilaiset taiteilijavärit ovat ilmestyneet salkkuun.

Kesäisin maaseudulla eletään vuoden kiireisintä aikaa eikä Sirenillä ole mahdollisuutta keskittyä maalaamiseen kuten talvella. Syksyn saapumista tervehditään tässä ateljeessa iloisin mielin.

Akvarellit ovat voimakkaita, niihin on tullut vapautta. Kun tekniset asiat ovat hallussa, maalaukset ovat taidokkaita ja siitä alkaa oman ilmaisun aika. Sirenin akvarellit hehkuvat voimaa ja valoa.

Ukkostaa, akvarelli, 16 x 11 cm, 2012

Näen kauneimpia akvarelleja, mitä olen pitään aikaan tavannut. Ne ovat syntyneet kuin itsestään, vaivalloisen taipaleen jälkeen syntyy yhtäkkinen, selkeä oivallus.

Joriinit, 24 x 16 cm, 2012

Nimetön,  akvarelli, 24 x 16 cm, 2012

Nimetön, akvarelli, 28 x 23 cm, 2012

Nimettömän akvarellin selkeä muoto on nerokkaan yksinkertainen. Valon ja värin leikki on vaivatonta, värit ovat puhtaita! Riemastun, haluan kuvata ja nostelemme maalauksia valoon ja kääntelemme takaisin varjoon, sivuvaloon. Ei tällä kameralla voi, ei ilman jalustinta. Sovimme, että lähetän kuvat hyväksyttäväksi ennen kuin julkaisen missään. 

Sirenin Veikko nauraa, on kaverillinen. Nyt lähdetään keittämään kahvit.

Ulkona odottaa silitystä kehräävä kissa.

Pihalla otan pari kuvaa myös Hieho-veistoksesta, joka oli sekin mukana kesänäyttelyssä 2013.

Pari kuvaa Sirenin akvarelleista on nyt sitten julkaistu. Sosiaalisessa mediassa palautetta tuli jo ammattitaiteilijalta: ”vaikuttava, eleiltään varma, samanlaista taituruutta, mutta toisenlaisessa tyylissä kuin Olli Lyytikäisellä, joka oli sentään mestari akvarellien tekijänä. Olen hämmentynyt. Positiivisesti”

(Tarkistin, että Olli Lyytikäisen yksityisnäyttely järjestettiin hänen kuolemansa jälkeen nykytaiteen museo Kiasmassa vuonna 2000. Mies ei koskaan käynyt Kuvataideakatemiaa).

Veikko Sirenin seuraava yksityisnäyttely on syyskuussa Hartolan Pullapajassa, joka on vaihtuvia kuvataidenäyttelyjä järjestävä kahvila Hartolan keskustassa. Taiteilija on esittelemässä teoksiaan Hartolan markkinoiden aikaan 7.9.2013. Näyttelyn osoite on Keskustie 59, 19600 Hartola. Pullapaja

Sysmän ItTe-taidetoiminnasta

Muistiinpanoja itte-toiminnasta

Kirjoitan lähipäivinä taidemaalari Veikko Sirenistä, joka on osallistunut ItTe-taideyhdistyksen kuvataidenäyttelyihin Sysmässä. En kuitenkaan haluaisi kirjoittaa Sirenin uusista maalauksista ennen kuin olen kirjoittanut myös vähän näyttelyistä, joihin hän on osallistunut osana sysmäläisen taideyhdistyksen toimintaa.

Tapasin Veikko Sirenin kaksi vuotta sitten, kun Sysmään oltiin perustamassa itTe-taideyhdistystä. Vapaamuotoinen joukko eri taiteenlajien harrastajia ja ammattilaisia oli kokoamassa riveihinsä laajemmin myös lähikuntien Hartolan ja Pertunmaan tekijöitä, jotka etsivät näyttelytilan lisäksi yhteistä kokoontumis- ja työtilaa. Ihmisiä yhdisti se, että haluttiin tehdä taidetta, saada taideopetusta, järjestää kuvataidenäyttelyitä. Kiinnostusta löytyi moniin taiteenlajeihin. Jo yksin kuvataiteen otsikon alta putkahtivat maalaustaide, kuvanveisto, valokuvaus, artefaktit jne. Halua oli kirjoittamiseen, kirjallisuuteen, teatteriin, musiikkiin. Lyhyesti: kaikkeen taiteen tekemiseen, itsensä vapaaseen ilmaisuun.

Valokuvaaja, taidepedagogi Aura Nukarin valokuvauskurssilla Erakon saaressa, 2011. Järjestin kurssin yhteistyössä ItTe-taideyhdistys ja Hartolan Itä-Hämeen opisto.

Tutustuin ihmisiin, jotka ovat monilahjakkaita. He osallistuvat kotikyläänsä kauempana kuvataiteen näyttelyihin ja taideopetukseen, lukevat runoutta, kaunokirjallisuutta ja näytelmätekstejä, kirjoittavat ja menestyvät läänin kirjallisuuskilpailuissa, ovat näyttelijöinä teatterissa, laulavat kuoroissa ja lauluryhmissä, soittavat eri instrumentteja, kokoontuvat bändeissä, järjestävät itse tuotantoja ja tapahtumia. Heitä on eri-ikäisiä.

Kuvanveistäjä Pekka Pitkäsen kuvanveiston työpaja, 2011

Joko hengästyttää? Minua ainakin.

Täällä myös maalataan, tehdään kuvanveistoa, käsityötaidetta, artefakteja, harrastetaan valokuvausta ja toimitaan paikallisten kulttuuriyhdistysten talkoovoimana. 

Taidemaalari Risto Vilhunen opettamassa kesäkurssilla 2011.

Samat luovat ihmiset ovat taiteen yleisönä. Tällä luovalla voimalla myös järjestetään kesäaikaan tapahtuvat isot kulttuurifestivaalit. 

 

Ihmiset haluavat tehdä taidetta myös itse. Halutaan oppia lisää, toivotaan taideopetusta, taidekursseja, lyhytkursseja. Halutaan tehdä taidetta ympärivuotisesti, kehittää omaa ilmaisua, kukin itse omassa lajissaan. 





Taideopetukseen kuuluu se, että oppilaalle järjestetään mahdollisuus saada työnsä esille, yleisön nähtäville. Itsensä ilmaisussa voi kehittyä vain, jos tulokset saa esille ja saa työstään  palautetta. Tarvitaan monia erilaisia ja vapaita taiteen tiloja, olohuoneita, kokoontumistiloja. Tarvitaan työtiloja, joihin maalit ja tuoreet maalaukset ja veistokset voi jättää kuivumaan. Tarvitaan tiloja, joissa harjoitella ja tuoda esille luovan toiminnan tuloksia. 

Vysotskin runot kesällä 2011, Teatteri Kuurina, Sysmän Teatteritalo

Veikko Sirenin yksityisnäyttely oli Sysmän Kahvila Lintan kammarissa 2011.

Luovuus on Itä-Hämeen alueella merkittävä pääoma. Meillä on tällä hetkellä trendinä arvottaa kaikki vain eurojen avulla. Koska luovuus on aineetonta, sitä ei voi arvottaa samalla tavoin taloudellisin mittarein kuin jotain makkaran myyntiä. Silti se on mittaamattoman arvokasta ja suojelukohde. Itsensä ilmaisu on myös Suomen perustuslaissa osa sananvapautta. Kyse on yhtä tärkeästä sivistyksellisestä oikeudesta kuin luku- ja kirjoitustaito.

ItTe-yhdistykseen liittyi jo vuonna 2010 myös vapaa-ajan asukkaita, mukaan tuli ihmisiä muualtakin Suomesta. Yhdistys on sittemmin rekisteröity. Mukana on myös ammattitaiteilijoita. Jäseniä on yli 80.

Sysmän ja Hartolan pitäjien alueella toimiva Lähilehti kirjoitti 17. heinäkuuta, kuinka ItTe-taidenäyttely kesällä 2013 hurmaa. Olin samaa mieltä. Taiteilijat olivat tehneet kulttuuriteon vuokraamalla käyttöön kunnan omistaman varastotilan, Vanhan paloaseman kylän keskustassa. Tämä tapahtui jo toisena kesänä peräkkäin. 

Vanha Paloasema Sysmän keskustassa toimii talvisin lumiaurojen ja traktorien autotallina. Kesällä 2012 taidenäyttelyn tilana.

Kesänäyttelyn 2013 teokset oli ripustettu taidokkaan väljästi, vaikka esille oli valittu 77 työtä. Mukana oli mm.  öljymaalauksia, grafiikkaa, veistoksia, koru- ja esinetaidetta, puukaiverruksia. Monia teoksia jäi kuvaamatta, koska siihen ei voinut paikan päällä kysyä taiteilijalta lupaa eivätkä taiteilijat olleet itse toimittaneet kuvia töistä. Näyttely oli talkoovoimin avoinna päivittäin 11.8.2013 asti. Lisäksi Paloasemaa ympäröivää puistoaluetta elävöittivät kierrätysmateriaalista, kuten pajusta tehdyt veistokset ja installaatiot.

Tästä näyttelystä löysin Veikko Sirenin myös akvarellitaiteilijana. Siitä lisää pian.

Pohjoinen rakkaus – Kärlek i Norr 22.9.2013 asti Haihatuksessa Joutsassa

Suomen Pohjoismainen Taideliitto järjesti kevättalvella 2013 yleisen, avoimen näyttelyhaun teemalla Pohjoinen rakkaus – Kärlek i Norr. Näyttelypaikaksi valittiin Helsingin sijaan taiteilijavetoinen Taidelaitos Haihatus Joutsassa, Keski-Suomessa.

Taiteilijavetoinen Haihatus tuottaa itse taidetta, järjestää kulttuuritapahtumia ja ylläpitää kansainvälistä taiteilijaresidenssiä. Tiloja on kolmessa talossa 2000 m2, ulkotilaa löytyy 2,5 ha. Syksyn 2013 näyttelyyn on valittu taiteilijat ennakkotehtävien perusteella. Kyseessä on jurytetty triennaalinäyttely. Haihatus

Suomen Pohjoismainen Taideliitto on vuonna 1945 perustettu yhteispohjoismainen organisaatio, jota taiteilijat itse hallitsevat. Pohjoismainen Taidekeskus toimi 1970-luvulta lähtien Helsingissä Suomenlinnassa. Kun 1990-luvun lopulla perustimme taiteilijavetoista taidetila Forum Boxia Helsinkiin, olin yhteydessä NIFCAan (Nordic Institute for Contemporary Art) Tuolloin NIFCA jatkoi Pohjoismaisen Taidekeskuksen työtä, ja puheenjohtajan vuorossa oli Norja. Tutustuimme Norjan taiteilijoiden vastaavaan taidetoimintaan, loimme kontakteja, vierailimme Bergenissä. Suomen Pohjoismainen Taideliitto

Mitä taiteilijoiden suora yhteistyö voi tuottaa? Omakohtainen kokemus. Löysin Bergenistä 1999 norjalaisen viikinkikuninkaan, maailmanmatkaaja Olavin, joka myöhemmin kääntyi kristinuskoon ja tunnetaan Pyhänä Olavina. Bergenin Pyhän Olavin kirkosta löytyi Olavi-nuorukaisen elämänvaiheisiin liittyvää, keskiaikaista vaellusmusiikkia. Aihe liittyy Euroopan kirjallisuushistoriassa romaanitaiteen syntyyn. Romaanimuodon juuret ovat musiikissa ja runoudessa, jota pyhiinvaeltajat lauloivat, sanoittivat ja sovittivat matkalla Espanjan Santiago de Compostelaan. 

Vaeltajien runous synnytti Ranskan kansalliseepoksen Rolandin laulun, joka on länsi-eurooppalaisen romaanimuodon äiti. Tämä ihmeellinen kokemus siirtyi tuolloin käsikirjoittamaani näytelmään Sysmän Uoti - Pyhä Olavi. Näytelmän vaellusteema oli syntynyt Sysmän Uotinpäivien perinteisestä kulkueesta, joka oli tanssien vaeltanut kylän halki lapsuudessani jo 1970-luvulla. 

Uotinpäivillä on Sysmässä keskiaikaiset juuret kirkollisena pyhänä ja markkinapäivänä. Norjan kokemuksen jälkeen kirjoitin käsikirjoitukseen kylän kulttuuriyhdistysten toiminnan: musiikin, tanssin, runouden, kuvataiteen. Näytelmä muuttui yhteisölliseksi performanssiksi, monitaidetuotannoksi. Yhteistyössä noin 60-100 ihmisen voimin syntyi näytelmä. Siinä muotoutui kirjoittamani runous, varhaiskeskiajalta vaikutteita saanut, suomalaisen kansanperinteen musiikki, kuvataide eli lavasteissa ja asusteissa, tansseihin luotiin oma koreografiansa (Kuurina-teatteri, 2000, 2001).

Kuva näytelmän kenraaliharjoituksista, 2001,  toimittaja Irma Peltola

Entä mitä vaikutuksia taiteilijoiden vapaalla pohjoismaisella yhteistyöllä oli tuolloin samanaikaisesti synnytettävän, taidetila Forum Boxin toiminnalle? Se toi uskallusta käynnistää kansainvälinen näyttelytoiminta heti ensimmäisenä varsinaisena toimintavuotena 2001. Yhteistyötä tehtiin Lontoon Kuvataideakatemian lisäksi mm. kuvanveiston tuontinäyttelynä Saksasta ja valokuvanäyttelynä Irlannista, vienti käynnistyi Tammikuun 2001-näyttelyn myötä yhdessä Suomi-instituutin ja tanskalaisten taiteilijoiden Rundetårn –gallerian kanssa, Kööpenhaminan keskustassa. Toisena näyttelykesänä osallistuttiin jo EU-projektiin. Toiminnan rahoituspohja laajeni. Taiteilijavetoinen taidetila Forum Box on nyt iältään 17 vuotta ja verkottunut Pohjoismaihin toimintansa kautta.

Katsokaamme Haihatuksen toimintaa osana nyt alkavaa isompaa kehityskaarta. Emme tarkastele taidetuotantoja vain vuoden, kahden tai viiden vuoden perspektiivillä. Taiteen alalla työ on pitkäjänteistä, se kestää kunkin ihmisen osalta koko elämänkaaren ajan. Taiteilijoiden ja tuottajien tiet ja polut risteytyvät moneen kertaan, yhä uudelleen tavataan, toisissa maailmoissa.

AVOIN NÄYTTELYKUTSU TUO ESIIN LAHJAKKUUTTA JO HYVÄKSYTYN ULKOPUOLELTA

Mihin sitä näyttelyn teemaa ja jurytystä tarvitaan?, kysyivät monet taiteilijaystäväni, kun Pohjoismainen taideliitto viime talvena julkaisi avoimen hakunsa, ikään kuin kilpailuna. Taiteilijat lähettivät ennakkotehtävinä kuvia teoksistaan, annetusta aiheesta: Pohjoinen rakkaus. Ensinnäkin teemahan oli väljä: rakkauden voi joku nähdä vaikka maailmankaikkeuden perusolemuksena. Rakkaus ei rajoita taiteellista luomistyötä. 

Kilpailukutsussa annettiin runsaasti esimerkkejä, miten teemaa voisi käsitellä omasta pohjoisesta näkökulmasta, taiteilijan omasta tekemisestä, omista lähtökohdista käsin. Vaikka näyttely oli jurytetty, siihen saivat kutsun niin alan ammattilaiset kuin kuka tahansa taiteen tekijä. Ilahdun vapaudesta, joka tähän filosofiaan liittyy: Taiteilija on se, joka tekee taidetta.

Soli Perttu: Kirjoitettu, installaatio, (paperi, puu, pajupensaat).

Jurutys vapaana kilpailuna on mainio tapa saada esiin taiteilijoita ja taidetta, joka muutoin jäisi julkisesti hyväksytyn nykytaidemaailman ulkopuolelle. Nykyhetki on tulevaisuuden kannalta aina konventionaalinen, vanhaa jo syntyessään, sidottu omiin säännöksiinsä. Avoimuudella ja vapaalla kutsulla saattaa löytyä luova lahjakkuus, joka muutoin taide-elämässä hukattaisiin. Se jäisi havaitsematta. Muistuipa mieleeni Suomen Arkkitehtiliitto Safan käytäntö kilpailuttaa yleisissä kilpailuissa avoimella periaatteella, samalla tavoin kilpailuohjelmassa esitetyin rajauksin.

Avoin osallistumisoikeus on suomalaisen arkkitehtuurin historiassa tuonut uusia ajattelutapoja, kokonaan uusia näkemyksiä, jotka muutoin olisivat jääneet piiloon.  Avoimuus on tukenut korkeaa ammattitaitoa, antanut ammattilaisille mahdollisuuden uusiin kokeiluihin ja toiminut myös koulutusmuotona. Tuloksena on syntynyt laadukasta, myös kansainvälisesti merkittävää, uutta arkkitehtuuria. SAFA

Taiteessa on ennen kaikkea kyse taiteen tekemisestä. Taidetta oppii tekemään taidetta tekemällä. Nykyhetken kotimaiset käytänteet eivät ole ainoa tapa kouluttautua alan ammattilaiseksi. Luovuuden maailmassa on monta tietä, ei vain yksi valtatie, joka saattaa viedä joskus harhaan, valtavirtaan. Laadulla kilpaileminen on osa niin Suomen taidemaailman kuin koko yhteiskunnan demokratisoitumiskehitystä.

Yleisnäkymä alakerrasta. Esillä maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, valokuvaa, installaaioita, puupiirroksia, sektateniikan töitä, videotaidetta, voit myös tilata performansseja.

Laadullisten mittareiden kehittämisessä on tutkijoilla ja tuottajilla vielä paljon työtä. Kyse ei ole kävijämäärämittauksista tai euromääräisistä myynneistä jollakin määräaikaisella näyttelyajalla, jossa tulos on riippuvainen tiedottamisesta, markkinoinnista, järjestäjän omista tiedoista, taidoista, verkostoista kuin monista muista, tietyllä hetkellä vaikuttavista sosiaalisista, kulttuurisista ja talouden mekanismeista. Tuo tuollainen on vasta määrällistä mittaamista, pienin ja epäoleellisin osa kokonaisuudesta, jota taiteeksi kutsutaan. Nyt käytössä olevagt määrälliset mittarit eivät yllä tutkimaan laadullista määrää, esimerkiksi vaikuttavuuden eri osa-alueita.

ALL YOU NEED IS LOVE FOR ART!

Riitta Forsman, Rest in Peace, installaatio, sekatekniikka.

Entäpä se Pohjoisen rakkauden sisältö? Olisi epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta, jos nyt tällä tekstillä lähtisin arvostelemaan tai arvottamaan laajan näyttelyn yksittäisiä teoksia ja tekijöitä hätäisellä yleiskuvalla, jonka sain Haihatuksessa nyt ensimmäistä kertaa vierailtuani. 

Teoksia on esillä 114 ja näyttelyyn osallistuu 87 taiteilijaa. Näyttelyn yleiskuvaukset on jo julkaistu Itä-Hämeessä ja Keskisuomalaisessa. Arvioin nyt, että ainakin 15 taiteiljaa teoksineen herättivät heti haluni kirjoittaa jokaisesta työstä oma juttunsa ja haastatella taiteilijoita henkilökohtaisesti. Täällä olisi nyt töitä niille taidealan toimittajille, kulttuuriavustajille, kriitikoille!

Varsinaisen taidekritiikin toivon saavani luettavaksi vaikkapa kuvataidealan omasta Taide-lehdestä. Yleinen kuvailu parin satunnaisesti valitun valokuvan kanssa ei riitä. 

Yleisnäkymä päärakennuksen yläkerrasta.

Liisa Ahlfors, Toivon että olisi heinäkuu.

Yleisnäkymä yläkerran näyttelytilasta, jossa oli esillä myös mielenkiintoista videotaidetta. Jukka Silokunnaksen runokuvia käyttävät HD-videot Laineeton, Rakennemuutos ja Suihkulähde avaavat laajemmalle yleisölle mahdollisuuden tutustua siihen, mistä tässä nykytaiteen lajissa voi olla kyse.

Taiteilijat toivovat myös henkilökohtaista palautetta tekemästään työstä. Taideteos syntyy vasta, kun se on yleisön nähtävillä ja sitä myös avataan siten, että taidemaailmaan vasta tutustuva ihminen saa jotakin kokonaisuudesta irti. Ihmisten kokemusmaailmaa, omaa näkemystä ja maailmankuvaa ei kuitenkaan tarvitse filosofis-teoreettisilla pohdiskeluilla aliarvioida. Yleisö on.

Haihatuksen yhteistyö Pohjoismaisen Taideliiton kanssa on uraauurtavaa. Tuodaan nykytaide maaseudulle, mutta yhdistämään Hämettä ja Keski-Suomea. Lähdetään Lahden ja Jyväskylän välimaastoon. Mielenkiintoista, kansainvälistä nykytaidetta löytyy siis myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Taidetta tehdään vielä myös ihmisille, ihmisten nähtäväksi ja koettavaksi. Teokset ovat toki myytävänä ja hinnat edullisia verrattuna siihen, että ostat samoja teoksia Helsingissä, Oslossa tai Reykjavikissa. 

Kokoelmien kerääjät voivat lähteä itse liikkeelle, katsomaan omin silmin, mistä on kysymys. Asiantuntija ei voi toimia valokuvien ja tiedotteiden varassa. On lähdettävä itse kentälle: vaivauduttava ja viitsittävä lähteä paikan päälle katsomaan, käyttäkäämme omia silmiämme ja ymmärrystämme. Ainakin jos on osana omaa työtään ottanut vastuun kerätä jotain julkisempaa kokoelmaa.

Ehdin keskustella näyttelyä päivystäneen, Haihatuksen toiminnan toisen perustajan, Merja Metsäsen kanssa vain hetken verran. Merja Metsänen toimii niin Haihatuksen kuraattorina, koordinaattorina, sihteerinä, tiedottajana, tuottajana kuin toiminnanjohtajana. Hän on kuvataiteilija. Jäinpä tätäkin roolityötä pohtimaan. 

Merja Metsänen näyttelyn päivystäjänä

Haihatuksessa taiteilijat toimivat talkoolaisina, hitsareina, puutarhureina, työmiehinä ja valmistelevat samalla erilaisia kulttuurituotantoja, tekevät myös paikkakuntansa nuorisotyötä. 

Kansainvälistä taiteilijaresidenssiä ylläpidetään ja vieraista pidetään huolta siten, että he voivat keskittyä taiteensa tekemiseen, mutta heidät osallistetaan mukaan kylän toimintaan. Silloin taiteilijavieraat saavat myös käsityksen suomalaisesta maaseutukulttuurista. Sitten heidät lähetetään Haihatus-taiteilijoiden hoiviin isoihin Suomen kaupunkeihin, nyt syksyllä osallistumaan Taiteiden öihin.

Residenssitoiminta muuntuu tuolloin kulttuurivienniksi; osaksi matkailumarkkinointia, mutta tätä ei voi ostaa mainostilana, euroilla. Mielkuvamarkkinointi toimii, jos se perustuu todellisuuteen, aitoon taiteilijoiden luovuudesta puhkeavaan kulttuuritoimintaan. Ei ole mikään ihme, että Haihatusta on viime vuosina tuettu myös julkisista apurahalähteistä. Jos toiminta perustuisi pelkän talkootyön varaan, se ei voisi vuosia jatkua ja kehittyä. Eiköhän se tarvittava näyttö ole jo tehty, käyttövoimana on mittamattoman arvokas, aineeton, luova pääoma.

Kävimme samalla  tutustumassa Joutsan muihin nähvätyyksiin, kuten kuuluisaan puukirkkoon ja Joutsasta löytyviin  julkisiin veistoksiin. Samalla käytiin Joutsan markkinoilla, etsittin ravintola, syötiin ja juotiin, huomattiin Taitajien tupa, joka sattui pyhänä olemaan kiinni. Täytyypä pian tulla käymään Haihatuksessa ja Joutsassa uudelleen, totesimme.